Iloisen energistä huomenta täältä puutarhalta.
Nyt on Puutarhurilla intoa vaikka muille jakaa. Tämä hiljalleen saapuva syksy saa minut aina ihan mahdottoman energiseksi ja touhukkaaksi, ettei mitään tolkkua meinaa olla. Paitsi nuo mukavat istutushommat ja sadonkorjuut, niin kaikkea muutakin on mahdottoman kiva touhuta. Viikolla sain puutarhahommien lisäksi pinottua kaikki polttopuut liiteriin ja kerättyä sieniä ja marjoja metsästä. Kippurahäntien kanssa käytiin katsomassa vanha mustikkapaikka (jossa ei haravaryhmät ole käyneet vielä koskaan) ja todella hyvälaatuisia mustikoita oli ja paljon. 5 ämpärillistä tuli kerättyä eikä montaa tuntia mennyt. Mustikkaa oli ihan mahdottomasti tuolla pienellä alalla. Putsaaminenkin oli helppoa, kun lehdet oli jo valmiiksi ”kuivia” ja osasta pensaista jo tippuneet kokonaan pois. Oli helppoa poimurilla kerätä ja sillä imuriinliitettävällä suppilolla kun putsasi, niin ei tarvinnut muuta kuin rasioihin laittaa. Ja sieniäkin löytyi mukavasti. Suppilovahveroita ja kantarelleja sekä mustia torvisieniä oli ihan kerättäväksi asti. Kyllä oli hyvä mieli etenkin noista mustikoista. Sinunkin kannattaa käydä katsomassa, etenkin pohjoisrinteiltä. Siellä kukinta tapahtui sen verran myöhään, että pölyttäjät ehtivät hyvin töihin eikä ne alkukesän pakkaset vioittanut niitä.
HIRVIKÄRPÄSPUREMIIN JA KARKOTUKSIIN, MUKANA MYÖS YKSI HAUSKA, MUTTA VARMAAN HYVÄ NIKSI
Viimeviikolla kyselin hyviä niksejä noihin pahuksen hirvikärpästen puremien hoitoon ja niksejä joilla ne pysyisi pois kimpusta.
Hyviksi puremien hoitovinkeiksi tuli paljon hyviä vaihtoehtoja. Näistä voit sinäkin valita itsellesi sopivimman ja toimivimman.
- teatri-oljy "raakana". ( Pirkko)
- Hirvikärpäsen ja muidenkin pistiäisten puremiin auttaa otsonoitu oliiviöljy! Sillä on hoidettu tämän kesän pistot ja puremat. Luonnontuote, pahanhajuinen mutta tehokas, käy lapsille ja herkkäihoisille. Sopii myös muihinkin iho-ongelmiin. Helpottaa tulehdusta ja kutinaa. Saa tilattua verkkokaupoista ja joistain luontaistuotekaupoista myös. ( Satu)
- Aloe vera hoitaa hirvikärpäsen puremia. Ainakin HomCaren Aloe geeli/suihke on toiminut. Näitä tuotteita tosin saa vain jälleenmyyjiltä, joten etsipä lähin jälleenmyyjäsi HomCaren nettisivuilta ( Eija)
- sitruuna, desifioi ja hillitsee kutinaa, ellei ole allerginen sille. ( Saila)
- Ruotsin tipat, niiden puutteessa voi kokeilla myös Teatreetä (Tarja)
- auringonhattu uute ( Pirkko)
- hirvikärpäsen puremaan, laitappa reilusti, painele vaikka pumpulitupolla auringonhattu-uutetta, se on moneen vaivaan hyvä, esim. ampiaisen piston rauhoittaa nopeasti, kun heti hölvää. Jos kurkkukipu iskee, tiputa ennen maatemenoa suoraan selälläsi nieluun ja levitä kielen tyvellä, aika hyvin tepsii, no pahaahan se on! Sillä paranee haavat nopeasti, viiltohaavankin kun putsaa ja kuivaa hyvin, tiputtaa auringonhattua ja laittaa nopsaan ilmatiiviin laastarin päälle, niin kylläpä pian paranee, eikä tulehdu. Kokemusta on, kun kissan kynsi viilsi kunnon haavan kämmeneen.( Anneli)
- pihkavoidetta puremaan, saa nykyisin apteekista ( Eija )
- Hirvikärpäsen puremaan /päänahkaan nestemäistä hydrocortisonia. Tai Etono-puikkoa (hyttystenkin pistoksiin). Molempia saa apteekista. (Leena)
- Foreverliving Productsin Aloe Vera tauotteita ja voisin kuvitella, että Aloe Gelly auttaisi ( Heli)
- Frantsilan terva-pihkasalvaa.( Satu)
- Valmistin itse pihkavoiteen kuusen pihkasta ja valkovaseliinista ja sillä voiteella hävisi kutina ja ruvet. Kannattaa kokeilla. (Pipsa)
Hyviksi karkotuskeinoiksi tuli myös paljon vinkkejä kylmägeelin käytöstä. Sitä sivellään otsaan, niskaan ja kämmenselkämyksiin (Ulla, Raija, Taina, Leena)
Ja sitten tämä varmasti toimiva, mutta ainakin minua ajatuksena kovasti naurattanut vinkki -> Vedetään stay up sukka päähän ja sen leveä reunus otsalla ja niskassa estää hirvikärpäsiä kömpimästä hiuksiin. Tämä kannattaa kyllä sitten riisua pois päästä, ennen kuin menee pankkiin tai kauppaan… ;)
KUKKAKAALI RESEPTI made by Heli
Viimeviikkoisen Tapsan kukkakaali reseptin innoittamana Heli laittoi mukavan helpon vinkin myös. Kukkakaalista olen nauttinut vuoden päivät paahtamalla sitä uunissa: kokonainen kukkakaali leikataan siivuiksi (rankoineen päivineen) ja ladotaan uunipeltille. Ripsutellaan päälle vähän öljyä ja aromisuolaa. uuniin n. 200 asteeseen n. 10-15 min (kunnes on saanut kivan rusehtavan värin) ja nautitaan.
NOKKOSEN SIEMENET TALTEEN.
Oli silloin aiemmin kesällä puhetta (kun nokkosen lehdistä käytettä tehtiin), että kun siemenet kypsyvät, niin palataan siihen sitten. No minusta nuo alkaa nyt hiljalleen näyttää sille, että voisi korjuut alkaa.
Korjuu on helppoa. Kunnon pitkävartiset hanskat käsiin ja riivitään siemenet esim. ämpäriin. Kuivatus ja se on siinä.
Käyttösuositus olisi n 1 tl päivässä.
Siemenissähän on puhtia hurjasti. Niissä on kaikki ihmisen tarvitsevat rasvahapot ja erittäin paljon E-vitamiinia. Sekä A- ja C-vitamiinia, rautaa, kalsiumia, magnesiumia ja piitä.
Niiden vaikutuksesta tiedetään, että ne auttavat mm. Iho-ongelmiin, muistin heikkenemiseen, anemiaan, väsymykseen, seksuaalisen vireyden laskemiseen, eturauhasvaivoihin, hiuksiin ja kynsiin.
Joten eiköhän kerätä nämä supersiemenet talteen ja käyttöön, kun kerran luonto tarjoaa nyt parastaan.
KAIKKI VALKOSIPULIT EIVÄT OLE TALVIVALKOSIPULEITA EIKÄ KAIKKI EDES TARKOITETTUKAAN VILJELYYN, EDES KEVÄÄLLÄ.
Tätä asiaa haluaisin vielä tarkentaa eli nyt syksyllä voidaan istuttaa sellaisten valkosipulin lajikkeiden kynsiä, jotka tiedetään varmasti soveltuvan syysistutuksiin. Läheskään kaikki lajikkeet eivät sitä ole. Kaupasta ostettavat valkosipulit (etenkin Kiinassa tuotetut) ovat jopa sellaisia, että ne ei kasva edes keväällä, joten niitä ei kannata suotta istuttaa.
MIKSI ISTUTTAA NIITÄ NYT, KUN KEVÄÄLLÄKIN VOI???
Tätä asiaa kysyttiin myös jokin aika sitten minulta, että mitä järkeä on istuttaa valkosipuleita nyt, kun keväälläkin voi istuttaa. No vastasin siihen, että juuri siksi, kun ne voi istuttaa syksyllä eikä tarvitse odottaa kevättä. :)
No hiukan tuossa oli pilkettä silmäkulmassa ja kerroin kyllä tarkemmankin syyn. Eli tuo kylmäkäsittely, jonka kynnet saavat talvella luonnostaan, hyvä kasvurytmi heti keväällä, maan kunnostus (muokkaus + kompostin / hevosenlannan / peruslannoituksen levitys) helpompaa nyt, isommat sipulit, jne. Ja kaupan päälle saa vielä myyrät pysymään poissa kukkapenkistä, kun muutaman kynnen sujauttaa sinnekin. ;)
NEUVOTHAN ENSIKERTALAISTA
Jos tiedät jonkun istuttavan nyt ensimmäistä kertaa talvivalkosipuleita niin neuvothan häntä. Ei siinä suurta mahdollisuutta ole väärin mennä, mutta kuitenkin. Yksi asia, mikä meinaa olla usein pielessä niillä, jotka ovat istuttaneet keväällä istukassipuleita on se, että kynsiä ei irroteta vaan istutetaan koko sipuli samaan tapaan kuin istukassipuli keväällä. Neuvothan tuonkin, että kynnet tulee irrottaa ja istuttaa ne yksitellen, jolloin niistä jokaisesta kasvaa yksi mehukas sipuli ensikesänä. Kiitos, luotan sinuun. :)
PERENNOISTA JA RUUSUISTA LATVOJA POIKKI
Tämänkin joka syksyisen siistimisoperaation aloittelin jo. Leikkaan siis kukkineista ruusuista ja perennoista kukkaosat pois. Näin ne eivät varise kasvustoon ja mätäne siellä, aiheuttaen pesäpaikan kasvitaudeille (härmät, homeet, jne). Paljon helpompi leikata nyt, kun yrittää rapsia niitä pois kasvuston seasta myöhemmin syksyllä. :)
KAIVETAAN HARSOT TAAS ESILLE, ELLEI JO OLE, MUUTAKIN HYÖTYÄ KUIN HALLANSUOJA
Hallaa, jopa pieniä yöpakkasia on esiintynyt jo monessa paikkaa ja tuo harso on kyllä hyvä suoja sitä vastaan. etenkin jos sen laittaa kaksin- tai kolminkerroin kasvien suojaksi. Mutta vaikkei hallaa olisi, niin vihannesmaalla siitä on muutenkin iso apu. Se lämmittää maata paljon ja sato kypsyy sen alla paljon paremmin kuin ilman sitä. Suosittelen lämpimästi. Kesäkurpitsojakin kypsyy yllättävän pitkään harson alla, kun muuten pienikin pakkanen nipistää niistä elinvoiman pois nopeammin.
PIHLAJAN- JA RUUSUNMARJAN SEKÄ MARJA-ARONIAN RESEPTIT + KÄYTTÖVINKIT TAAS ESILLÄ.
Nämä pidetyt ja hyväksi koetut vinkit näiden ajankohtaisten marjojen käyttöön on taas esillä.
Kaikki nämä löytyy nyt TÄÄLTÄ ja suut makiaks!!!
KIITOS KALENTERIKUVISTA, OLISIKO SINULLA VIELÄ…
Ihan miljoona kiitosta kaikista ihanaakin ihanimmista kuvista joita sain viimeviikolla tuota Positiivisen Puutarhurin kalenteria varten. Myös kivoja vinkkejä sen suhteen tuli, ja kokeillaan toteuttaa niitä myös. Tehdään tästä yhdessä meidän näköinen ja oloinen kalenteri, josta löytyy aina jokaiselle kuulle jotain hyödyllistä, piristävää, kaunista, ajateltavaa ja jne.
Kuvia tuli siis ilahduttavan paljon, mutta muutama kuukausi kaipaisi vielä kuvia. Eli jos sinulla on Talvikuvia puutarhasta, luonnosta jne ja Jouluaiheisia kuvia, niin olisin erittäin iloinen jos lähettäisit niitä minulle. Toki kaikkia kuvia on hauska saada ja valintaa ei ole vielä lopullisesti tehty, joten avosylin otan kaikki kuvat vastaan. <3
Ja tähän postiin vastaamalla tai erikseen osoitteella puutarha@kodinkukat.fi ne saapuvat varmimmin.
Kuvien lähettäneiden kesken arvonta. Päätin, että kun kaikkia kuvia ei vain yksinkertaisesti saada mahtumaan kalenteriin, niin kaikkien kuvia lähettäneiden kesken arvon 3 kpl 50 € lahjakorttia sekä kalenterin.
Ja kalenteriin päätyneiden kuvien lähettäjille tuli lisäksi ne ilmaiset kalenterit itselle ja kavereille. :)
PERENNOJEN ISTUTUKSET KÄYNTIIN, KUKKASIPULIT EI VIELÄ
Tätä taidan jauhaa vähän liikaakin, mutta ei tosiaan istuteta ihan vielä kukkasipuleita maahan. Pohjois-Suomessa on maa ilmeisesti jäähtynyt jo niin paljon, että siellä se olisi turvallista tehdä, mutta muualla ei vielä. Mutta perennoja on nyt ilo istutella. Kelit ja maa on niin täydelliset kuin olla voi. Sääennusteen mukaan ainakin muutaman viikon kelit niiden suhteen jatkuu ihanteellisina, joten nyt istuttelemaan vain kaikki. :)
Kukkasipulien valloittavaan maailmaan pääset sukeltamaan suoraan TÄÄLTÄ
Vaan nyt lähden kippurahäntien kanssa pienelle lenkille, jos vaikka hiukan sieniä samalla keräilisi, kun kippurahännät kirmaillee.
Soma tässä jo odotteleekin jaloksissa, että koska tuo naputtelu oikein loppuu ja lähdetään ulos. Se ottaa kyllä tuossa niin rennosti, että oikein naurattaa noi sen velmuilut. On se ihanan pikku prinsessa <3
---------------------------------------
Se joka istuttaa puun,
vaikka tietää,
ettei koskaan näe sen kukkivan,
ei ole hölmö,
ei itsekäs.
Hän saa nautintonsa siitä,
että joku muu tulee joskus iloitsemaan ja nauttimaan sen kukinnasta.
Hän elää sanamukaisesti kahdessa ajassa:
Hänelle ei kesä lopu syksyllä.
- Tommy Tabermann
------------------------
Näihin Tommyn sanoilla on hyvä toivottaa mitä parahinta viikonloppua sinulle hyvä puutarhaystäväni.
Toivotteleepi, syksystä myös kesän löytänyt
Puutarhurisi
Juha