Puutarhurin jouluterveisin, kasvilavawebinaari, KIITOS ym. 22.12.2023

Puutarhurin jouluterveisin, kasvilavawebinaari, KIITOS ym. 22.12.2023

Perjantaipostini aiheita tänään mm:

  • Puutarha hiljentyy joulun viettoon
  • Toivottu kasvilavawebinaari tammikuussa
  • ❤Kiitos

Pyryttäviä terveisiä täältä Puutarhalta !

”Olipa hyvä, että tuli haettua kuusi alkuviikosta ja kannettua joulunajan puut pirttiin jo eilen”.  Tuumasin aamulla, samalla kun vedin pipoa syvemmälle päähän ja kävelin varovaisin askelin tänne puutarhalle päin.

Eilen illalla oli jo todella petollista kävellä, kun pieni lumi oli satanut tuon alkuviikosta jäätyneen päälle. Vaikka minulla on nuo nastakengät käytössä, niin varovasti pitää silti kävellä. Tuo jäänpäälle satanut lumi kun heikentää paljon piikkien tehoa. Mutta ihan hyvin pärjää, kun varovasti menee.

Ja minnekäs sitä nyt kiire olisikaan, joulujärjestelyt ovat pikkuhiljaa kunnossa. Kuusi kaadettu ja odottaa tuolla sisäänpääsyä, jouluruokia hiukan jo hankittu sekä tehty. Hautakynttilät hommattu ja kukat availevat kukkiaan juuri sopivasti. Myös pari pikku lahjaa hankittuina / tehtyinä, niin eipä sitä joulutunnelma muuta tarvitsekaan.

Joskus sitä nuorempana aikuisena tuli jopa hiukan stressattua tuosta joulusta, mutta nykyisin se ei enää stressaa yhtään. Turha hössötys pois ja annetaan joulun tulla sydämiimme, se tulee kyllä.

Illalla oli kiva katsella, kuinka piipusta hiljalleen tupruava savu kertoi omalla kielellään, että pirtissä lämmintä riittää ja kaikki on hyvin.

 

VINKKI TULEVASTA – 10.1 -24 KASVILAVA WEBINAARI

Ihan pakko on jo nyt kertoa tästä tammikuussa olevasta webinaarista. Aihe on nimittäin niin kiehtova ja kiinnostava ja toivottu. Puhutaan kasvilavaviljelyn saloista ja onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä alan todellisten asiantuntijoiden kanssa.  

Asiantuntijoina: Biologi Leena Luoto ja viljelyasiantuntija Jari Juhani Koivumäki

Webinaarin aiheet:

  • Kasvilavan perustaminen
    • Pohjatyöt ja mullan valinta
    • Mullan määrä ja vaikutus kasvuun
  • Lannoitus  alussa ja kasvukauden aikana
    • Voiko lannoittaa liikaa
  • Kastelun, lämpötilan ja ravinteiden oton vaikutus kasvuun
  • Tarvitaanko katteita?
  • Tuholaiset ja rikkakasvit kasvilavassa
    • Kotilot ja etanat
    • Juuririkat
  • Kasvien valintaan vaikuttavia tekijöitä
    • Olosuhteet, ravinteet, kosteus
  • Työt satokauden päättyessä

Aika: 10.1. 2024 kello 18-20

linkki: https://urly.fi/3nZ3

Ps. Kannattaa laittaa jo nyt kalenterinkulmaan muistutus, ettei menen ohi. 😉

❤  KIITOS  

Vaan nyt minäkin lähden tuonne lumisateen sekaan putsailemaan pihapolkuja ja kantamaan kuusta sisään ym. pieni joulupuuhia puuhailemaan. Sitä ennen haluan kuitenkin kiittää sinua sydämestäni kuluneesta vuodesta. Vuoteen on mahtunut taas niin paljon iloa, välittämistä, yhdessä tekemisen riemua, toki muutamia surun kyyneleitäkin, mutta nekin kuuluvat elämään. On ollut niin ihanaa kulkea taas tämäkin vuosi yhdessä sinun kanssasi ja on paitsi opittu toisiltamme, niin myös saatu jakaa hyvää tietoa ja tahtoa muillekin puutarhaharrastajille. Etenkin uusille harrastajille ja nuorille, joissa on tulevaisuus.  

Ensivuoden suunnitelmat ( osin jo kylvötkin) on jo hyvällä mallilla ja luvassa on paljon uutta ja kiinnostavaa, mutta palaan niihin sitten ensivuoden puolella. Sen verran ajattelin ”lomailla”, että kirjoittelen sinulle seuraavan kerran sitten 5 päivä tammikuuta. Ellei satu jotain kivaa tulemaan sitä ennen mieleeni… 😉

 

*******************************

On jouluyö, sen hiljaisuutta yksin kuuntelen
Ja sanaton on sydämeni kieli.
Vain tähdet öistä avaruutta pukee loistaen
Ja ikuisuutta kaipaa avoin mieli.

Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen
Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.
Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen

 

On jouluyö ja lumihuntuun pukeutunut maa,
Kuin yhtä puhdas itse olla voisin.
Se ajatukset joulun tuntuun virittymään saa
Kuin harras sävel sisälläni soisi.

 Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen
Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.
Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen

 

On jouluyö, sen syvä rauha leijuu sisimpään
Kuin oisin osa suurta kaikkeutta.
Vain kynttilät ja kultanauhat loistaa hämärään,
Vaan mieleni on täynnä kirkkautta.

Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen
Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.
Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen

 

 

Upean, edesmenneen, Vesa-Matti Loirin kauniin koskettavan tulkinnan tästä voit kuunnella TÄÄLTÄ

*******************************

 Oikein hyvää sekä rauhallista Joulunaikaa Sinulle sekä kukoistavaa vuotta 2024. ❤

Toivottaa

Puutarhurisi

Juha