Puutarhurin perjantaipostia 27.3.2020

Puutarhurin perjantaipostia 27.3.2020

Perjantai terveisiä täältä Puutarhalta!

Vaikka aamu oli mitä ihanin -  aurinko nousi pilvettömälle taivaalle, linnut lauloi iloisesti ja kasvihuoneella on aivan ihana tuoksu ja kasvunkohina, niin silti en voi väittää että elämä olisi huoletonta. Vaikka tiedän, että tästä ajasta selvitään, niin huoli ja epätietoisuus tulevasta mietityttää paljon. Se, että meillä täällä on tilanne hyvä ja olemme siinä onnellisessa asemassa, että saamme toimittaa kasveja turvallisesti postipaketteina ja tehdä töitä turvallisessa ympäristössä, niin huoli muista on kova ja läsnä.  Etenkin riskiryhmään kuuluvista läheisistä, mutta myös koko rakkaan isänmaamme tulevaisuudesta.

Myös huolestuneiden kollegoiden puhelut vie mieltä maahan. Useampi tuttu puutarhuri ystävä on nimittäin viikolla soittanut ja kertonut olevansa avaamatta tänä keväänä noutomyymälöitä, taimipihojaan, ym. suoraan kuluttajille tarkoitettuja myymälöitä. He eivät halua ottaa riskiä, mutta samalla huoli kasvien jäämisestä myymättä painaa monen mieltä. He kuitenkin haluavat edetä myös terveys edellä ja ovat siksi päätyneet niihin ratkaisuihin. Heidän on myös ihan mahdotonta rakentaa nyt turvallisia ja toimivia myymäläratkaisuja tähän kohtaan.

Olen toki luvannut välittää ja auttaa heidän kasvien osalta niin paljon kuin mahdollista, koska heillä ei ole mahdollisuutta tämmöiseen postimyyntiin kuin meillä. Tämä vaatii kuitenkin omat toimintatapansa, eivätkä he niitä hetkessä pysty tekemään, etenkin kun kaikki aika menee nyt muutenkin kasvien hoitamiseen ja istutuksiin.  Valikoimiini saattaa siis kevään mittaan ilmestyä paljon muitakin kasveja ja tuotteita kuin mitä kuvastoissa olen esitellyt.  Ilmoittelen niistä toki myös näin kirjeissäni, mutta kotisivujani kannattaa myös seurata. Yhdessä tehdään nyt kaikki se mitä tehtävissä on.

Lyhyt tilannepäivitys (vain keskiviikon päivityksen jälkeiset muuttuneet asiat)

- Uudenmaan eristys liikkumisen suhteen EI VAIKUTA pakettien kulkuun, eikä kotiinkuljetuksiin. Kaikki lähetykset liikkuvat normaalisti ja normaalilla aikataululla koko Suomen alueella, myös uudenmaanoslta.

Muuten ei muuttuneita tilanteita meidän osalta eli lyhyesti:

- Pakettien ja kasvien vastaanottaminen on turvallista.

- Kotiinkuljetukset ja toimitukset toisiin osoitteisiin toimii myös normaalisti kaikkialle Suomeen.

- Puhelin ( 05-3440300) ajoittain ruuhkainen – kärsivällisyyttä ja vaihtoehtoisia yhteydenottoja ( chat kotisivuilla, WhatsApp 044 099 7096 , Sähköpostilla puutarha@kodinkukat.fi ) toivotaan.

- Ketään ulkopuolista ei päästetä nyt kasvihuoneisiin, pakkaamoon, toimistoon, edes pakettien nouto ei ole mahdollista täältä nyt. Älä siis tule käymään nyt! Me ehdimme kyllä nähdä sitten myöhemmin, nyt ollaan turvallisesti erillään.

- Kevään Puutarhapäivät on peruttu

- Kotisivuille päivittyy kasvien valikoima sekä saatavuus automaattisesti kokoajan, joten siellä esillä olevat tuotteet on saatavilla. Suosittelen katsomaan tilannetta. -> TÄÄLTÄ

- Kotisivut voi olla hetkittäin hiukan hitaat runsaan käyttäjänmäärän johdosta, joten pientä malttia on hyvä olla – Kiitos!

Kiitos, että ymmärrät – teemme nämä kaikki asiat meidän yhteisen, myös Sinun ja perheesi turvallisuuden takia.  

 

PÄÄSIÄINEN LÄHESTYY – POPCORNIT ITÄMÄÄN – TESTIÄ SAMALLA

Kevät tulee ja pääsiäinen myös ihan ajallaan. Nyt on kova hitti tuo popcornien kasvatus pääsiäiseksi. Tavallisia popcorneja siis ostin, en mitään mickro poppareita. Nuo kasvaneet poppariruukut oli kuvissa niin hauskan näköisiä, että pitäähän sitä minunkin kokeilla miten se onnistuu. Ja samalla hiukan testata, että miten tuo vermikuliitti näissä auttaa vai onko siitä mitään apua tai hyötyä.

Näin olen nyt tehnyt:

  1. Eilen pistin popcornin jyvät veteen likoamaan yön yli
  2. Ihan tavallista kylvömultaa ruukkuihin ja mullan kastelu
  3. Jyviä pintaan (voi mennä hiukan liikaakin)
  4. Yhden ruukun jätin peittämättä, toiseen laitoin ohuen kerroksen vermikuliiittia niiden päälle ja kolmenteen sitten ihan reilun kerroksen.
  5. Sumutus ja muovipussit päälle ja lämpimään.
  6. Nyt siiten vain seurataan miten kasvaa

Ensiviikolla raportointi jatkuu sitten… ;)

 

KYYT HEREILLÄ – KARKOTIN HYRISSYT JO TOVIN

Lämpimät ilmat on herätellyt kyyt jo hereille ja hiljalleen liikenteeseen. Lämpimiltä paikoilta niitä on bongattu niitä pitkin etelä- ja keski-suomea myöden. Kannattaa siis hiukan katsella ja vaikka kepillä häristellä, jos meinaat mennä sellaisen puskaan luo jossa näitä voi jo majailla.

Kyitähän ei kannata tapaa, sillä ne ovat erittäin hyödyllisiä syömällä pienjyrsijöitä, jotka taasen ovat puutiaisen toukkien ensimmäisiä isäntäeläimiä. Toukkahan voi täten saada borreliabakteerin tai viruksen jo heti ensikosketuksesta ja kantaa sitä sitten aikuisenakin.

Yksi kyy voi syödä reviiriltään toistasataa pienjyrsijää, joten aika tehokasta punkkien torjuntaa ne tekevät.

Meillä ei tässä varsinaista käärmeongelmaa ole, mutta aina joskus jokunen on näkynyt. Eritoten olin huolissani noiden kippurahäntien tarhaturvallisuudesta, ettei käärmeet innostu esim. tuoreen luun tuoksun innottaman tarhaan luikertelemaan.

Kolme vuotta sitten löysin tämän valokennolla toimivan käärmekarkottimen (toimintaidea on sama kuin myyräkarkottimessa, taajuus on vain eri) ja olen ollut siihen erittäin tyytyväinen. Siellä se on ollut kesät talvet paikallaan ja hyvin toimii. Ei ole tarvinnut huoltaa, eikä ole käärmeitä koiratarhan luona näkynyt sen koomin.

Minusta tämä on ollut erittäin helppo ja toimiva laite kaikkineen. Ja saman on todennut jo aika moni muukin viimeisen parin vuoden kokemuksella.

Jos sinulla on tarvetta pitää kyyt joltain tietyltä alueelta, niin tätä voin kyllä suositella lämpimästi. Ei tarvi sitten pelätä kenenkään puolesta eikä heilua niiden harvanvarsien kanssa häätö hommissa.

Laite lähettää n. 20 metrin etäisyydelle ulottuvan värinän maaperään, jonka taajuus on sellainen, että kyyt eivät voi sitä vatsanahkallaan sietää. Eli yksi laite pitää n. 40 metrin kokoisen kyitä loitolla. Hyvin ääntä johtavassa maaperässä teho on toki parempi ja esim. karkottimen pään jos voi painaa kiinni kallioon tai kivikkoon, niin teho on moninkertainen.

Hinta karkottimelle on 34,99 € / kpl ja takuu 12 kk.

Ja saat sen vaikka heti toimituksiin TÄÄLTÄ

tai toki voit lisätä sen myös kasvilähetyksiin, tulee sitten siinä samalla.

 

NIKKAROINTI IDEA – ONKO SINULLA LISÄÄ?

Esko laittoi kuvan tästä näppärästä siirreltävästä työpöydästä millaisen oli ajatellut nikkaroida kesäpihalle työpöydäksi. ”Tuollaisen päällä onnistuu niin kasvien ruukutukset ja hoitotyöt kuin kalojen putsaukset selkää rasittamatta”. ”Vielä kun tuohon laittaa hanan ja letkulla vesi, niin johan on kätevää” tuumi Esko ja varmasti onkin kätevä. Saattaa olla että itsekin teen tuollaisen omalla pihalleni. Tosin vasta myöhemmin kesällä kun ehdin, nyt on pikkuisen muuta tekemistä täällä puutarhalla. ;)

Onko sinulla jotain kivoja nikkarointeja tehty joista voisit antaa ideaa? Olisi kiva saada ja vinkata muillekin. Laita ihmeessä, kaikki kivat vinkit on tervetulleita. Vaikka sähköpostilla eli vastaamalla tähän viestiin tai erikseen puutarha@kodinkukat.fi Kiitos jo etukäteen.

TAIMET JA TARVIKKEET MYÖS RISKIRYHMILLE – TUO ELÄMÄN ILOA JA USKOA - VOITKO SINÄKIN JELPPIÄ?

Minna soitteli ja kertoi, että mumminsa oli ollut apeana, kun hän oli ollut kovin huolissaan, että jääkö häneltä nyt tuo rakas kukkienkasvatus nyt kokonaan väliin tältä keväältä? Kun on yli 70 ja ei saisi liikkua minnekään ostoksille?  Minna oli lohduttanut mummiaan ja luvannut että ei jää, hän hoitaa. Minnan kanssa katsottiin tuosta sitten kaikki tarpeelliset taimet, ruukut ja lannoitteen hänen mummileen ja minä lähetän ne sitten Minnalle. Varmasti on Minnan mummi iloinen kun saa nämä ja pääsee rakkaan harrastuksensa pariin. Kiitos Minnalle kun hoidit tämän mummillesi tärkeän asian kuntoon.

Ihanaa välittämistä ja huolehtimista tuosta tuli niin hyvä mieli minullekin. <3

Tuon Minnan puhelun jälkeen jäin miettimään itsekin, että toki riskiryhmäläisille on toki ruoka ja lääkkeet ne ensiarvoisimmat asiat, mutta kyllä hyvän mielen hoitaminen on myös erittäin tärkeää. Ehkä jopa enemmän kuin aina osataan ajatellakaan.

Itse ainakin vien isälleni ruokakassin yhteydessä aina ristikkolehden. Isäni on siis 91 v ja tykkää yli kaiken ristikoiden ratkomisesta eikä osaa mitään nettiristikoita tehdä, kun ei halunnut nettiin edes koskaan tutustua.  Ja minusta tuntuu että se ristikkolehti on jopa tärkeämpi asia löytää sieltä ruokakassista kun ne itse ruuat.  Pidetään siis huolta riskiryhmien henkisestä hyvinvoinnista ja järjestetään jotain pientä kivaa tekemistä myös, eikö vain! Se saa ajatukset pois ainakin hetkeksi näistä kurjista uutista joita kaikki tuutit on täynnä nyt. ”Huolet huuhtoutuu, kun on jotain muuta tekemistä ja ajateltavaa”

ENSIMMÄISET TAIMET JO MATKAAN KÄY

Kun ensimmäiset taimet normaalisti näin keväällä lähtee uusiin koteihinsa, niin minun on jotenkin haikea mieli niiden perään, mutta nyt olen ennemmin iloinen ja tunnen hyvää mieltä. Sillä tunnen, että saan toimittaa niiden välityksellä toivottua iloa ja tekemistä tähän aikaan ja hetkeen, kun sitä eniten kaivataan. Olen nimittäin 100 % varma, että juuri sitä nämä taimet nyt tuo enemmän kuin koskaan ennen. <3

Vaan nyt minä lähden tuonne kasvihuoneelle valmistelemaan näitä taimia lähetyskuntoon ja hoitamaan myös seuraavia. Tuo kasvihuonehan on minulle ollut aina ”se paikka”, jossa saan parhaiten ajatukset muualle - rauhaa mielelle ja tekemistä käsille. Ja nyt näinä päivinä sen merkitys on ollut erityisen merkittävä. En pidä siellä nykyään edes radiota päällä. Kuuntelen ennemmin lintujen laulua ja tuulen rauhoittavaa huminaa. Uutisten vuoro on sitten myöhemmin illalla ja aamulla toisen kerran. Se tahti tuntuu sopivan minulle ja mielenrauhalleni nyt parhaiten. Tulee saatua asioita aikaiseksi ja annettua mielelle myös tilaa rauhoittua ja ajatusten selkeytyä.    

***************************************
Vaikka tietäisin,
että maailmanloppu tulee huomenna,
istuttaisin tänään omenapuun.
- Martti Luther ( n. 500 vuotta sitten)
***************************************

Tuo Martti Lutherin n. 500 vuotta sitten lausuma ajatus on tullut tämän viikon aikana mieleeni useamman kerran päivässä. Minusta siinä on paljon viisutta ja totuutta kuin ensin voisi ajatella. Itselleni tuo ei tarkoita sitä, että tulevat sukupolvet saisivat siitä satoa ja muistaisi minua (toki niinkin kävisi). Minusta tärkein viesti tuossa on se, että vaikka aika ja asiat näyttäisi kuin huolestuttaville tänään, niin elämän uskoa ja uskoa että elämä voittaa ei saisi koskaan menettää.  Siksi istuttelen, etenkin nyt, myös ”mielen omenapuita” päivittäin.

Voi hyvin ja pidä huolta itsestäsi sekä läheistäsi!

Terveisin, elämään ja etenkin parempaan yhteiseen tulevaisuuteen entistä vahvemmin uskova ja luottavaisin mielin täällä puutarhalla ahkeroiva.

Puutarhurisi

Juha