Puutarhurin perjantaipostia 22.5.2020

Puutarhurin perjantaipostia 22.5.2020

Aurinkoista ja alkavan kesäntuoksuisia terveisiä täältä Puutarhalta!

Kyllä se nyt alkaa, kesä nimittäin. Jos viimeviikon perjantaina kirjoitin kuinka piti nostella kauluksia pystyyn ja vetää hattua syvemmälle päähän, niin tänään sai heittää takin jo heti aamusta pois päältä ainakin tuolla kasvihuoneella. Ja kyllä ulkonakin nyt jo tarkenee t-paidassa, etenkin jos ei ole tuulisella paikalla.

Minulla meni tämä sinulle kirjoittaminen vähän myöhäisemmäksi, kun koko aamu ja aamupäivä meni tuolla kasvihuoneilla kastelu ja hoito töissä. Kasvit kasvavat nyt ihan silmissä ja kastelutarve sitä mukaan. Tämä on myös sellaista ”pieneten ihmeiden” aikaa, kun kasvit on nyt juurtuneet kunnolla ja alkaa tuo näkyvä kasvun osuus ja kaikki kasvaa ihan silmissä.  Hyvä ja maltillinen juurtuminen näyttää taas voimansa. Hyvät juuret takaavat kunnon kasvun ja loiston koko kesäksi, siksi siihen kannattaa aina panostaa alkukaudesta.  Vai mitä tykkäät tästä ”lumihiutaletaivaasta” ? Eikö näytäkin nyt hyvälle. Viikko sitten ei puoliakaan.

NOKKOSET NOUSEE – NIISTÄ ON MONEKSI – TUTKITTUA, UUTTA TIETOA LANNOITTEENA.

Nokkoset on alkanut myös nousta ja ne ovat paitsi hyvästä maasta kertovia, niin vallan monipuolisia hyötykasveja monellakin tapaa.

Etenkin nyt nuo tuoreet ja ravinteikkaat nuoret versot ovat vallan maukkaita ja terveellistä ruokaa. Esimerkisi rautaa nokkosessa on jopa 7-kertaa enemmän kuin pinaatissa. Ajatelle, että kuinka vahva se Kippari-Kalle olisikaan ollut, jos pinaattien sijaan olisi nokkosia syönyt… ;) Lisäksi siinä on myös erittäin paljon piitä, C-vitamiinia ja tärkeitä A-, B-, E- ja K-vitamiineja sekä mm. flavonoideja, eteerisiä öljyjä, hivenaineita ja runsaasti klorofyllejä A ja B.

Nokkosestahan voi tosiaan tehdä vaikka mitä esim. keittoja, lettuja, muhennosta, jne. Netti ja kirjat on täynnä ohjeita, joten ei muuta kun kokeilemaan vain, varmasti löytyy oma suosikki ellei jopa useampikin. :)

Nokkostee on monen suosima voima- ja puhdistusjuoma. Sen valmistus on helppoa eli kiehuvavesi kaadetaan nokkosten lehtien päälle ja annetaan hautua 10 min. Siivilöidään lehdet pois ja makeutetaan tarvittaessa vaikka hunajalla.  Tällaista nuorista versoista tehtyä, vahvistavaa ja puhdistavaa teetä, suositellaan juotavaksi 2-3 kupillista päivittäin parinviikon ajan.

Huom! Nokkosteen käyttöä ei suositella jos on sydämen tai munuaisten vajaatoimintaa.  

Nuoria versoja voit myös vallan hyvin pakastaa ja käyttää sitten myöhemmin.

Niin ja veroja jos kuivattaa ja murskaa niin käyttökohteita löytyy vielä lisää. Esim. leivonnaisiin, yrttisuolan lisäksi, teeksi, jne.

Nokkosen käyttöä myös raskauden ja imettämisen aikana olisi hyvä välttää.

Keräämisestä vielä sen verran, että kerääminen kompostien ja ulkovessojen läheisyydestä ei ole suositeltavaa, sillä niihin kertyy helposti tuollaisissa paikoissa liikaa meidän ihmisten elimistölle haitallista nitraattia.

Erotettava nokkosvesi ja nokkoskäyte! Kasveille !

Nokkosesta voidaan valmistaa sekä nokkosvettä että nokkoskäytettä. Molemmat valmistetaan keräämällä saavi/ämpäri täyteen nokkosia ja täyttämällä ämpäri vedellä. Nokkosvesi valmistuu 1-2 päivässä ja on laimentamattomana hyvä torjunta-aine. Nokkosvettä voidaan sumuttaa suoraan kasvien päälle ja se tehoaa hyvin, varsinkin toistettuna, esim. lehtikirvoihin.

Nokkoskäyte valmistetaan samalla tavalla, mutta käytteen annetaan seisoa aurinkoisessa paikassa 2-3 viikkoa. Käyte on valmista kun se on lakannut kuohumasta. Käyte alkaa haista, mutta se ei haittaa. Valmiista käytteestä siivilöidään nokkosenjäämät pois ja sitä käytetään laimennettuna. Nokkoskäytettä annostellaan lannoitteena kasvien juurelle, ei ruiskuteta lehdistölle. Runsasta lannoitusta vaativille kasveille hyvä laimennussuhde veden kanssa on 1:5. Muille kasveille suhteessa 1:10.

Nokkoskäytettä voi käyttää myös torjunta-aineena, jolloin laimennussuhde 1:50.

Nokkoslannoitus edistää kaikkinaisesti kasvien hyvinvointia, edistää juurten kasvua, nostaa maan pH-tasoa, lisää kasvien typenottokykyä jne. Nokkoslannoitus ei korvaa esim. peruslannoitusta, mutta sitä voidaan käyttää keväällä ja alkukesällä lisäravinteena kun kasvien ravinteiden tarve on suurimmillaan.

(”pirkka”)Vinkki: Vanhat sukkahousut käyttöön! Eli mahdottoman kätevä tapa on sulloa vanhat sukkahousut täyteen nokkosia ja laittaa nokkoset niissä likomaan. Ei tarvitse siivilöidä, nostaa vain sukkikset nokkosineen pois vedestä. :)

UTKITTUA, UUTTA TIETOA LEENALTA

Leena kun teki tätä hänen ja Heikin viimeistä kirjaa ”Puutarhan parhaaksi”, niin sitä varten Leena tutkitutti erikseen myös nokkosen ravinnemäärän. Ja nokkosella esim. kokonaistypen (N) oli 2,8 kun verrokkina ollut kastelulannoitteella se on 15. Eli käytännössä tämä tarkoittaa, että nokkosvedellä voi hyvinkin huoletta kastella joka kastelukerta ( ja siltikin voi joutua käyttämään lisälannoitetta esim. kastelulannoitteena).

Nuo muut ravinnemäärät sekä peltokorteen ja raunioyrtin lukemat löytyy siis Leenan ja Heikin kirjan sivulta 137.

Mikäli sinulla ei tätä kirjaa ei vielä ole, niin suosittelen lämpimästi. Tässä kirjassa on paljon tutkittua tieto esitetty kansantajuisesti.

300 sivua täyttä asiaa ja ideoita. Tietoa joka ei vanhene. Suosittelen!

Samoin kuin Paulan ideakirja tai molemmat yhdessä vieläkin edullisemmin.

PERENNAT JA NIIDEN KASVUNOPEUS VANHAT VS. VIIMESYKSYISET

Nyt on myös se aika vuodesta kun helposti huolestutaan viimesyksynä istutettujen perennojen osalta. Eli kun samaan aikaan vanhat, jo pidempään penkissä olleet perennat nostelee versojaan esiin, ei viime syksynä istutetuissa näy vielä välittämättä mitään elonmerkkiä. No tässä taas otetaan hiukan rauhallisemmin ja annetaan noille viimesyksyn istutuksille vähän enempi aikaa nousta. Niillä kun on sitä juurtumista ja lähtö on muutenkin hiukan hitaampaan näin ensimmäisenä keväänä, mutta kyllä ne sieltä nousee. Nyt jos tuo ennuste pitää paikansa, että lämpenee, mutta ei sada, niin pienet kastelut tekisivät niille myös hyvää.

EI ETANANMUNIA VAAN LANNOITERAKEITA, HELPPO TESTATA SORMIENVÄLISSÄ

Jos näet tämmöisiä ”munia” taimiruukuissa, niin ei kannata heti pelästyä, että ne olisi esim. haitallisen etananmunia. Lähes poikkeuksetta nämä on nimittäin näiden hitaasti liukenevia lannoiterakeita tai niiden kuoria. Voit testata asian helposti puristamalla raetta sormien välissä ja jos se menee rikki ja on tyhjä, niin se oli pelkkä kuori ja jos se on uusi lannoiterae, niin sitä et kyllä sormienvälissä rikki saa. Ja etananmunat on yleensä myös läpikuultavia ja niiden sisältä tursahtaa nestettä kun ne puristaa rikki.

Tuohon kuvaan laitoin malliksi kärhöruukun pinnalle noita lannoiterakeita. Ja tosiaan näitä on yleensä mullan sisällä, kun niitä on lisätty istutusmultaan ja tulevat esiin kun kastellaan.

KASTELUKIDEKESKUSTELU – EI IHAN NIIN MUSTA-VALKOINEN ASIA

Taas on keskustelu kastelukiteistä ja niiden sisältämistä mikromuoveista käynyt kuulemma hyvinkin ehdottomana ja tuomitsevana tuolla eräillä some palstoilla. En aio sen enempää siellä aiheeseen kantaa ottaa, mutta sinulle voin asian kertoa, että se ei ole ihan niin musta-valkoinen kuin mitä sen annetaan helposti ymmärtää olla. Jopa joidenkin ihan asiallistenkin henkilöiden suusta olen kuullut aika ehdottoman yleistäviä ja tuomitsevia lausuntoja, mitä kyllä hiukan ihmettelen. Mutta kerrataanko tämä meidän kastelukiteiden ero.

VAUVANVAIPPOJEN KIDE SISÄLTÄÄ MIKROMUOVIA – ÄLÄ KÄYTÄ KASVEILLE

Vauvanvaipoissa olevat kiteet on valmistettu synteettisesti ja sisältävät synteettistä polymeeria  joista taas tulee mikromuoveja. Ne siis pahimmillaan hyötykasvien kasvualustassa käytettyinä kiertävät meihin itseemme tuotteita syötäessä. Siksi en koskaan suosittele enkä suostu myymään / käyttämään synteettisesti valmistettuja kiteitä, en edes koristekasveille. Kunnioitan ja arvostan myös maata niin paljon, että en halua sinne yhtään mitään muuta kuin mitä maassa kuullunkin olla.

(kertaus)

MINUN KÄYTTÄMÄT KASTELUKITEET! 100 % TAKAISIN LUONTOON. PROSESSI JA KUINKA SE TOIMII!

Tämä minun käyttämä ja sinullekin tarjolla oleva kastelukide on valmistettu täysin eri tavalla, luonnonmukaisesti, niin että hajotessaan se palautuu täysin takaisin luonnon kiertokulkuun. Tieteellisesti sanottuna jokainen kide on-> hajoava ristisilloitettu kalium polyakrylaatti. Itse  prosessi menee jotakuinkin näin: ”Maaperän levittämisen jälkeen polymeerit on ensimmäisessä vaiheessa liuotettu maaperäperäiseltä sieneltä. Sieni leikkaa sitten yksittäisiä polymeeriketjuja jatkuvasti pienemmiksi paloiksi (de-polymerointi). Nämä pienet kappaleet polymeereistä integroidaan maaperän humusjakeeseen. Tällä tavoin ne sidotaan humusfraktioon ja pysyvät imumobilisoituna. Toisessa vaiheessa, kun polymeeriketjut ovat riittävän pieniä (pieni molekyylipaino), jäljelle jäävät polymeeripartit täysin mineralisoidaan maaperäperäisillä bakteereilla perusaineisiin CO2, K2O, H2O. Ympäristöriski voidaan näin ollen sulkea täysin pois.” 

Selkokielellä tämä tarkoittaa, että kastelukide toimii aikansa (3-5 vuotta) ja hiljalleen hajoaa takaisin luonnon kiertokulkuun. Siksi itse lisään sitä hiukan vuosittain kukkapenkkeihin sekä ruukkuihin. Laitan sen siis ennen kaikkea kasvien takia, sillä se hoitaa kasville tasaisemmin vettä ja ravintoa, ehkäisee maan tiivistymistä sekä liika kastelua. Kiteet myös ilmaa maata turvotessaan ja kuivuessaan koko ajan. Nämä kiteet pystyvät sitomaan itseensä jopa kaksikymmenkertaisen määrän vettä ja luovuttamaan sitä sitten, kun maa ympärillä alkaa kuivua.

Toki nuo myös helpottaa minun kastelu-urakkaa, kun kuivumisvaara ei ole niin akuutti. Kastelukiteiden ”kamelin kyttyrät” kun hoitaa vettä kasveille tarpeen mukaan, olkoon ne sitten ruukussa tai maassa. Erityisen hyviä nämä ovat käyttää hautausmaalla, siellä kun ei ihan aina ehdi jokaisella poutapäivällä käydä kastelemassa. Toki se helpottaa myös lomalla kukkasen kastelijan urakkaa ja painetta paljon. ;)

Nämä Kastelukiteet, joiden ympäristöystävällisyydestä sekä toimivuudesta mene itse takuuseen löydät TÄÄLTÄ

TÄNÄÄN OLISI NORMAALISTI SUURTEN JA ONNELLISTEN TAPAAMISTEN PÄIVÄ – NYT EI

Hiukan ollaan oltu täällä haikein mielin, kun aina koko kevään suuri kohokohta on ollut nuo kaksipäiväiset avoimet ovet eli kukkapäivät olisi ollut juuri tänään ja huomenna. Janne olisi loihtinut munkit ja minä kukat. Olisi saatu taas nähdä kaikkia ihania tuttuja, halailla, vaihtaa kuulumisia ja viettää ihanat kaksipäivää. No nyt se ei sitten tänä vuonna onnistu, mutta eiköhän ensivuonna sitten taas ja sitten sitäkin iloisemmin mielin. Toivon ja uskon, että siiheksi on jo rokotteet löydetty ja kun siihen asti toimitaan yhtä fiksusti kuin nyt, niin ei tuo vuosi nyt niin paha aika ole.  Vai mitä.

JA ONNEKSI ON NÄMÄ VIRTUAALIKUKKAPÄIVÄT – KIITOS KUVISTA – KUKKIA LÄHTEE TAAS MAANANTAINA – HUOMENNA AAMUPÄIVÄSTÄ TULLEET TILAUKSET AINAKIN VIELÄ EHTII MAANANTAINA MATKAAN

Ja vaikka se ei nyt ole lähellekään sama asia nähdä ja jutella kasvotusten, niin olen kyllä ollut erittäin iloinen kaikista tunnelmakuvista mitä olen saanut. Ihania herääviä pihoja ja puutarhoja ympäri Suomen olen saanut ihastella. Kiitos kaikille ja mieluustihan minä niitä lisääkin huolin katsella. Tuo WhatsApp on siihen hyvä ja sen numerohan oli 044 099 7096

Tilauksiin tulevien kasvien valitseminen ja valmistelu kun ottaa aina hetken aikaa, niin uskallan luvata, että huomenna aamupäivällä tulleet tilaukset saadaan matkaan nyt maanantaina. Toki tuollahan ne kasvit sitten kasvaa seuraavaakin lähetyskertaa varten, että ei sinulla sen puolesta hätää ole. Toki mitä nopeammin toimit, niin sitä parempi valikoima ja toimitus. ;)

Vaan nyt minä lähden takaisin kasvihuoneelle ja työn touhuun.  Siellä tarkenee nyt aika hyvin – jopa ihan ilman pitkiäkalsareitakin … ;)

***************************************

Kun ihmisellä on maailmassa paikka,

Kun maa jalkojen alla on tehty kivestä,

Kun tietää, että joka vuosi kylmyys muuttuu kevääksi.

     On elämässä vain taivas rajana. 

- tuntematon

***************************************

Alkaneesta kesäfiiliksestä iloisena ja mahtavan mukavaa viikonloppua toivotellen

Puutarhurisi

Juha