Lämmintä huomenta täältä puutarhalta!

Elokuu esittelee nyt kyllä parastaan. Eilen ajelin Lepaan puutarhanäyttelystä kotia päin, niin ajoin tuon Miinan upean kukkakedon kautta ja kyllä se on sitten uskomattoman upea vieläkin, vaikka osa kukista on jo komeimmat kukkansa kukkinut tältä kesältä.  Miinan kanssa on sovittu, että tehdään sellainen pieni kooste kuinka tämmöisen kukkaloiston saa käytännössä kätevimmin tehtyä ja onnistumaan. Kunhan saadaan nämä syyskiireet alta pois ja tehdään ensikesän suunnitelmia, niin sitten viimeistään. Huomaat kyllä sitten. :)

Illalla sitten nousi täysikuu metsänlaidasta niin upeana ja punasävyisenä, että hetken oikein piti silmiä hieraista. Jännästi se punaisuus häipyi sitten ihan muutamassa minuutissa, kun kuu nousi ylemmäs, mutta upea se oli sittenkin.

Ilta oli muutenkin mukavan lämmin ja ei näitä elokuun lämpimiä ja pimeitä öitä suotta tule aina odotettua, näissä on jotain poikkeuksellisen ihanaa ja rauhoittavaa, suorastaan romanttista, eikö vain?

Aamulla oli niin raikas, mutta lämmin ilma vastassa heti kun pirtin ovesta ulos astuin, että takin sai jättää naulaan suosiolla. :) Liljapenkkiä vilkaisin siinä ohimennen ja siellä alkoi olla tarvetta pienelle, mutta tärkeälle huolto työlle. Eli siemenkotien katkaisuja ja kukkineiden kukkien poistoa. Nyt kun minullakin on vihdoin sellainen (äly)puhelin, että saan noita videoita otettua ilman eri kameraa, niin otin pienen videon aiheesta samalla. Pahoittelen jo etukäteen,. että tämä video ei sitten ole mikään mestariteos, mutta toivottavasti idea selviää. :)

Jos muuten tykkäät tämmöisistä vidoista ja niistä on sinulle iloa & hyötyä, niin kerro ihmeessä. Näitä on nimittäin helppo tehdä samalla kun täällä puutarhalla puuhastelee ja jotkut asiat on ehkä helpompi näyttää näin kuin kirjoittamalla.

KUKKINEITA KUKKIA JA SIEMENKOTIA POIS MYÖS…

Liljat ei toki ole ainoat joita kannattaa putsailla kukkineista kukista ja siemenkodista pois. Etenkin nyt kun kesä kääntyy loppupuolelle, niin olisi tämä olisi entistäkin kiitollisempaa kasveille, itsellähän tämä on aina yhtä mukavaa puuhaa, että en meinaa malttaa lopettaa kun vauhtiin pääsee. :). Ainakin ruusuista on hyvä leikata kukat pois pikkuisen ennemmin kun ne varisevat kasvustoon. Myös verenpisarat ja pelargoniat ovat sellaisia jonka siemenkodat ja kukat kannattaa keräillä pois. Ja jos aioit talvettaa näitä, niin sitä suuremmalla syyllä olisi hyvä pitää kasvi terveenä ja elinvoimaisena. Ja muistathan sitten näille antaa sen syyslannoitteen, jos olet talvettamassa näitä. Siitä se saa niin paljon hyvää puhtia, että eipä ole ensikesällä kukista pulaa. :)

MUUMIOTAUTISET OMENAT, EI JÄTETÄ, EIKÄ HEITETÄ, VAAN…

Nyt kun omenasato alkaa hiljalleen kypsyä, niin silloin yleensä huomataan nämämuumiotautiset yksilöt myös. Kysehän on sienitaudista, joka leviää ilman mukana, joten näitä omenia ei jätetä maahan, eikä heitetä pois silmistä, eikä edes kompostoida vaan pistetään sekajätteen mukana kaatopaikalle. Se on helpoin ja varmin tapa saada nämä itiöpesäkkeet pois tartuttamasta lisää.

BANAANIKÄRPÄSET TULIVAT SITTEN TAAS, ANSAT VIREESEEN

Yksi varmimmista merkeistä että syksynsatoa on tullut kannettua pöydille reilusti ja osa kypsymään on, että nuo pienet riiviöt eli tutummin banaanikärpäset ovat taas riesana. No eihän nuo nyt vaarallisia ole, mutta en kyllä niitä ja niiden pölähdyksiä hedelmävadeista kaipaa yhtään… :(

Eli taistelu niuitä vastaan on nyt aloitettu. Ensimmäiseksi laitoin kelta-ansat roikkumaan lähelle hedelmiä ja sitten tein tämän tutun ja tehokkaan ”ansan” pyytämään. Nämä yhdessä kun on tuossa pöydällä, niin hyvin pysyy kanta kurissa. :)

Tuo ansahan on helppo tehdä ja siitä on eri versioita, mutta tämä on ollut minusta kätevin ja toimivin:

PUUTARHURIN PAREMPI BANAANIKÄRPÄSANSA

- laitan juomalasin pohjalle pienen lorauksen tummaa balsamiviinietikkaa
- lisään vettä sen verran että lasissa on sentti-pari nestettä.

 - pieni pisaran astianpesuainetta ( se rikkoo pintajännitteen vedestä ja banaanikärpäset hukkuu paremmin). 

- lisään vielä pienen tomaatinlohkon sekaan siten, että sen yläpuoli juuri ja juuri nousee nestepinnan yläpuolelle.

- Sitten vain kelmu tiukasti lasin päälle ( varmistan kuminauhalla, että pystyy varmasti tiukalla)

- kun kelmu on kireä, niin tökin hammastikulla reikiä kelmuun ja nostin ansan pöydälle pyyntiin. Tein näitä taas kaksi eli toinen on pöydällä ja toinen keittiökomposti astian vierellä. Vaikka siinä kansi onkin, niin kyllä niitä siinä pörräilee silti. Tuo ansa pitää helposti nekin kurissa.

- uuden liemen teen aina viikon välein. Pieni homma, iso ilo. :)

ps. tuon tomaatinlohkon lisäksi mm. pätkä banaaninkuorta toimii loistavasti.

NIKSI - NAPOSTELUVIHANNEKSILLE LISÄÄ TUOREAIKAA

Hedelmien ja marjojen lisäksi maa antaa nyt vihanneksia ja juureksia kiihtyvällä tahdilla ja mikäs sen terveellisempää ja parempaa kuin raikkaat eväät suoraan omasta maasta tai paikalliselta viljelijältä. Joskus tulee tehtyä liian iso annos noita naposteluun tarkoitettuja juureksia ja senhän tietää, että ei ne oikein hyviä sitten enää seuraavana päivänä ole ellei tehdä pikku kikkaa eli ne mitä ei jaksa syödä laitetaan laakealle lautaselle, päälle hiukan kostetun talouspaperin ja lopuksi kelmu päälle ja jääkaappiin. Näin ne on seuraavana päivänä ihan yhtä tuoreita. :) ps. on muuten hyvä niksi myös jos haluat valmistella näitä ennakkoon esim. juhlia varten, niin ihan hyvin nämä voi tehdä jo edellisenä päivänä valmiiksi.

PIHLAJANMARJA, MARJA-ARONIA JA RUUSUNMARJA, NE MEIDÄN YHTEISET JA PARHAAT RESEPTIT JA KÄYTTÖIDEAT.

Etenkin pihlajasta ja marja-aroniasta on tulossa huippusato ja näistähän ja ruusunmarjasta me ollaan koottu meidän kerholaisten kanssa ne parhaiksi koetut käyttövinkit ja löydät ne kaikki TÄÄLTÄ Ei muuta kun kesänmaut ja vitamiinit talteen, näistä ohjeista löydät varmasti sinäkin mieleisesi ja useampiakin. Yhteistyössä on ollut taas voimaa, enempi on saatu kuin annettu. Kiitos kaikille <3

ps. Klikkaa kuvaa, niin pääset suoraan ohjesivuille.

SYYSKUVASTON ILMESTYI JA INNOSTI HETI

Viikolla ilmestyi siis tuo minun syyskuvastoni ja se on saanut aivan huikean hyvän vastaanoton. Se kyllä lämmittää puutarhurin mieltä, kun tykätään. :)

Koko valikoima on nyt siis esillä ja muutama tuote on sellainen joiden tiedän loppuvan melko piankin, sillä niitä on vain rajoitetusti saatavilla.

Eli ainakin nämä tuotteet sinun kannattaa varata mahdollisimman pin jos näitä olet suunnitellut: 

HELMILILJA 'PINK SUPRICE'

- VUODEN 2019 UUTUUS

- uniikki väri

- kukkii ahkerasti vuodesta vuoteen

- pitkän jalostustyön tulos

- rajoitettu erä

10 kpl / 15,95 € -> varattavissa TÄÄLTÄ

TÄHTISAHRAMI MIX

- kaksi uutta väriä 2019

- kestävä ja helppohoitoinen 

- kukkii vuodesta toiseen

- ihana kevään airut, puhkeavat kukkaan jo kohta lumen seasta kuin timantit.

20 kpl / 5,95 ( ovh 9,90) -> TÄÄLTÄ

40 kpl / 9,95 € -> TÄÄLTÄ

TARHAKYLMÄNKUKAT

- 3 UPEAA VÄRIÄ

- kestävä, kevään ensikukkivia perennoja

- silkinhohtoinen karvoitus korostaa upean puhdasväriostä kukkaa

- kukkapenkin helmi

Saatavilla väreittäin tai mix

3 kpl / 9,95 € ( ovh 12,90) -> TÄÄLTÄ

PIONI 'JOKER'

- best in show 2019

- jalostajan kruununjalokivi

- upea kukka, jonka erikoisuutena on vaihtaa väriä kukinnan edetessä

- pionien parasta aatelia 

- syysistutus on paras pioneille

'Joker' -> 1 kpl / 14,95 € ( ovh 18,95) varattavissa nyt TÄÄLTÄ

ALASTONIMPI ELI MYRKKYLILJA

Iloinen yllätyys oli, että näitä saadaan nyt taas kerran. Näitä kun ei saada ajoiissa ja hyvälaatuisina ajoissa istutuksiin, mutta kiitos suotuisian lämpimän ja viileän kesän, niin nyt näitä on. 

- Kolme lajiketta, kaikista rajoitettu määrä saatavilla

- yhdestä sipulista voi tulla jopa 6 kukkaa

- kukkii SYKSYSIN !!!! ja ilman lehtiä ( siitä kait nimikin juontaa juurensa)

- lehdet kasvaa keväisin

Kaikki kolme lajikevaihtoehtoa löydät TÄÄLTÄ

WATERLILY

1 kpl -> 5,95 €, 3 kpl -> 14,95 €

LILAC WONDER

1 kpl -> 5,95 €, 3 kpl -> 14,95€

ALPBOPLENUM

1 kpl -> 5,95 , 3 kpl -> 14,95 €

Varata sinun siis kannattaa mahdollisimman aikaisin ja aina voit sitten myöhemmin lisätä tuotteita samaan lähetykseen niin kauan kunnes paketti lähtee.

Kasvien ja kukkasipuleiden alustavat toimitukset alkaa siis syyskuulla, hiukan sen mukaan miten ilmat edistyy ja parhaimmat istutusajat edistyy. Siihen asti ne joko pidetään levossa tai annetaan vielä kasvaa meidän ammattilaisten toimesta, joten sinä saat ne sitten parhaassa mahdollisessa vaiheessa ja kunnossa. Se on <3 asia meille!

Koko valikoiman syysistutettavista perennoista, marjoista, pensaista, kukka- ja valkosipuleista aina joulukukkiin löydät TÄÄLTÄ Ole hyvä! :)

HIRVIKÄRPÄSIÄ JA UKKOSKUUROJA – EI HAITTAA NÄITÄ PÄÄLLE JA METSÄÄN

Viikolla se sitten alkoi, nimittäin ensimmäiset hirvikärpäset ropsahtelivat niskaan tuolla metsikössä. Ja voin sanoa, että jos jonkun asian luoja olisi voinut suuressa viisaudessaan jättää luomatta, niin tuo hirvikärpänen olisi minusta ollut juuri se joka olisi voinut jäädä väliin. No ei tuo nyt kumminkaan mikään syy onneksi ole, että metsään menoa tarvisi sen takia välttää. Metsä on niin hieno paikka, että ei hirvikärpäset, hyttyset eikä edes ukkoskuurot ole mikään syy olla sinne menemättä. Tarvii vain olla pari varustetta ja hyvin pärjää. Eli minulla on mukana tuo uusi hirvikärpästakki, joka pitää myös hyttyset, paarmat ja mäkäräiset hyvin pois kimpusta ilman myrkkyjä ja jonka olen nyt testeissäni erittäin hyväksi havainnut. Ja vähintään autossa minulla on mukana tuo sadeviitta. Autossa siksi, että se on osoittautunut jo parikertaa erittäin tarpeelliseksi ihan tienpäälläkin (renkaanvaihtoja sateessa ja hämärässä)

Molemmat olen niin hyviksi havainnut, että ilman niitä en enää syksyiseen metsään lähde.  

Molempia on tulossa suoraan tehtaalta ensiviikon loppupuolella eli ihan pian saan näitäkin toimituksiin.

HIRVIKÄRPÄSTAKKI

- uusi, parannettu malli

- suojaa myös hyttyset, mäkäräiset ja paarmat

- pikalukoilla kiristettävät ja vahvistetut hihansuut ja helma

- reilu huppu - hattu sopii hyvin alle

- vetoketjullinen naamaosa

- naamaosa paremmin valoa läpäisevää

- tiivis kangas - ei repeile

- yksi koko - 19,95 € / kpl -> TÄÄLTÄ

MONITOIMISADEVIITTA

- viimevuonna huippusuosion saanut 

- turvaväri - myös liikenteessä

-  hyväksytty turvaväri myös metsästyksessä

- erittäin kestävä matriaali

- kestää vuosia murtumatta ja haalistumatta

- kätevä käyttää ja kuljettaa pakattuna mukana

- Yksi koko - sopii kaikille - 29,95 € ( ovh 39,95 ) -> TÄÄLTÄ

YHTEISTARJOUS
- MOLEMMAT TAKIT EDULLISEEN YHTEISHANKINTAHINTAAN

VAIN 44,95 € ( OVH 59,90) 

TÄÄLTÄ

Vaan nyt taidan lähteä jatkamaan tuota liljapenkin siivousta ja samalla varmaan muutenkin putsailemaan kasvustoja ja nauttimaan upeasta ja aurinkoisesta päivästä. Illan kuutamoa taas odotellen. <3

ps. Myyrä vs. Juha on kääntymässä minun voitoksi. Nyt jo 9 päivää ilman, että yhtään uutta kekoa on tullut. Taitaa Juha & karkottimet voittaa tämän ottelun. :)

-----------------------------------
Kukaan joka nauttii elämästään ei ole epäonnistunut
- William Feather
--------------------------------------
Ihanan eloisaa ja romanttisen kuutamon valaisemaa viikonloppua sinulle ystäväni.  
Toivottaa,
Puutarhurisi
Juha