Puutarhurin Perjantaipostia 15.1.2021

Puutarhurin Perjantaipostia 15.1.2021

Narskuvan pirteää perjantaita täältä Puutarhalta!

 -27 astetta! Sen verran pirtin ulkolämpömittari näytti aamulla ja kun tulin ulos, niin sille se kyllä tuntuikin. Tosin vain poskipäissä, muuten olin kyllä kääriytynyt hyvinkin ”eskimoodiin” aina karvahattua ja lampaanahkakintaita myöden. Vaan onhan tämä aivan ihanaa. Kunnon talvi, lunta ja pakkasta ja näin upea auringonnousu joka lupaa kimmeltävän kaunista päivää.

Aamulla piti kyllä ihan ensimmäiseksi lämmittää hiukan pirttiä ja käydä katsomassa niin kellarit kuin muutkin paikat, että on lämmöt kohdillaan eikä vaaraa putkien jäätymisestä ole. Ja hyvällehän nuo kaikki näytti. Alkuviikosta sataneen lumen lykin alkuviikosta sokkelien ympärille ja seinille myös ja kyllä tuollaisen lumen vaikutus on ihan uskomaton. Paras eriste mitä olla voi, myös kasveille.

Me olimme hiukan onnekkaampia täällä, kun tuo alkuviikon lumimyräkkä tuli pakkaslumena ja sitä ei tarvinnut sen enempää käydä pudottelemassa kasvien tai kasvihuoneiden päältä. Kevyttä ja suojaavaa pakkaslunta, aivan parasta. Kollegat soitteli ja viestitteli Etelä- ja Lounais-Suomesta, että siellä lumi tuli märkänä ja painavana ja siellä oli jopa hiukan kiirekin pudotella lumia alas, ettei suotta tule tuhoja. Kyllä se vain on näiden sääjuttujen kanssa hyvä olla hereillä ihan omalla paikkakunnalla, kun erot voi olla yllättävänkin suuria, etenkin noiden myräköiden ja myrskyjen suhteen. No onneksi me puutarhaharrastaja on totuttu lukemaan luontoa ja kuuntelemaan säätietoja säännöllisesti, että me kyllä osaamme yleensä varustauta vallan hyvin, eikö vain. :)

 LUMIKÖNTIT MUKANA KELLARIIN

Samalla kun kävin kellarissa kurkkaamassa, että miten siellä voidaan, niin otin ämpäriin lumikönttejä mukaan ja laittelin niitä ruukkujen juurille. Siinä ne mukavasti sulaessaan kastelee ja samalla jäähdyttää multaa. Kätevä ( laiskanmiehen keino) hoitaa noiden talvehtivien kastelua ja liian innokasta kasvuunlähtöä. Lumipallot ovat toki ne mitä normaalisti tien ja vien, mutta nyt ei oikein palloja tuosta lumesta saanut tehtyä… ;)

 JÄÄLYHTYJEN TEKOON – HELPPO PERUSOHJE

Kun kerran pakkaset näyttävät mukavasti jatkuvan, niin viikonlopulla pitänee kyllä muutama jäälyhty tehdä. Näitä näkee tehdyn ihan mahdottoman hienoja ja erilaisia variaatioita ja ei voi kuin ihailla näitä taitaja. Itse olen niitä joskus kokeillut tehdä ( lähinnä kukkia jäädyttänyt), mutta aika usein huomaan tekeväni näitä helppoja perusämpärimalleja ja minusta ne ovat mahdottoman hienoja nekin.

 Näin yksinkertaisesti minä nämä teen:

  1. Täyttelen ämpärit lähes täyteen vedellä ja kiikutan ne ulos jäätymään.
  2. Kun jäätä on kertynyt noin 5 cm, kastan ämpärin hetkesi lämpimään veteen ja se irtoaa itsestään. 
  3. Kippaan lyhdyn pois ämpäristä ja nakuttelen puukolla pohjapuolelle reilun reiän ja kaadan vedet pois.
  4. Siinä se sitten on, kynttilä vain sisään ja nauttimaan tunnelmasta, eikä haittaa tuulet eikä tuiskut kynttilän palamista.

 Brexitin vaikutus siementen hankkimiseen Britanniasta 1.1.2021 alkaen KORISTEKASVEJA EHDOLLISESTI, VIHANNEKSIA EI.

Yksityishenkilöiden siementen hankinta Britanniasta muuttui tosiaan nyt tuon Brexitin myötä hyvinkin konkreettisesti. Lyhyesti ->  koristekasvien hankinta on vielä mahdollista ehtoja ja todistuksia hankkien, mutta vihannesten ei mitenkään. Jos olet tai kaverisi on suunnitellut siemenhankintoja Britanniasta, niin tämä kannattaa lukea ja tutustua huolella, ettei tule suotta pettymyksiä ja rahanmenoja.

( teksti suoraan Ruokaviraston sivuilta kertoo)

Siementen tuonti yksityiskäyttöön Britanniasta 1.1.2021 jälkeen

Kaikkien kasvilajien kylvettävien siementen tuonti on mahdollista Britanniasta siirtymäajan säännöillä vain vuoden 2020 loppuun asti edellyttäen, että siemenlähetys on tilaajalla Suomessa viimeistään 31.12.2020. Tulli pysäyttää Britanniasta tulevat siemenlähetykset vuoden 2021 alusta lukien.

Maahantuonnin edellytyksiin vaikuttaa se, ovatko Britannia ja EU päässeet sopimukseen myös kasvien ja kylvettäväksi tarkoitettujen siementen tuonnista.

Kasviharrastaja voi tilata Britanniasta vain pieniä määriä siemeniä – kasvinterveystodistus tarpeen

Kasviharrastajat ovat voineet tuoda tai tilata verkkokaupasta Britanniasta vihannesten, muiden puutarhakasvien tai kukkien siemeniä kasvatusta varten. Varsinkin erikoiset tai harvinaiset puutarhakasvien lajikkeet ovat kiinnostaneet harrastajia. Ne eivät sisälly EU:n yhteiseen lajikeluetteloon, joten niiden tuonti ei ole vuoden 2021 alusta lähtien enää mahdollista. Vaikka ne eivät ole aiemminkaan sisältyneet EU:n yhteiseen lajikeluetteloon, niiden tilaaminen Britanniasta on ollut tähän asti mahdollista siksi, että EU:n sisäkaupassa siemenille ei ole rajavalvontaa.

Koristekasveja ei säädellä siemendirektiivissä, eli koristekasvien siementen tuonti on edelleen mahdollista kasvinterveystodistuksella.

Harrastajat saavat kuitenkin tuoda yhteensä 200 g siemeniä omaan käyttönsä. Sallittu määrä voi koostua usean kasvilajin siemenistä. Niiden lajiketietoa eivät viranomaiset tarkista, mutta niilläkin on tuotaessa oltava kasvinterveystodistus. Tuotavat siemenet eivät saa olla niin sanottuja vieraslajeja.

Yksityisenkin ihmisen on siemeniä tilatessaan hankittava siemenostokselleen myös kasvinterveystodistus. Se on maksullinen. Lisäksi on huomioitava, että kaikkien myyjien kautta kasvinterveystodistuksen tilaaminen ei ole mahdollista. Kasvinterveystodistusta ei voi hankkia siemenlähetykselle jälkikäteen. Osa siemeneristä myös tarkastetaan Suomeen saapumisen yhteydessä.

Siemenkaupan vaihtoehdot vuodenvaihteen jälkeen 

Jos Britannia ja EU pääsevät sopimuksen, jolla Britannialle myönnetään vastaavuus EU:n siementuotantojärjestelmän kanssa, kaikkien kasvilajien ja lajikkeiden tuonti on mahdollista. Siementuotantojärjestelmän vastaavuus tarkoittaa sitä, että Britannian siemensertifioinnin vaatimukset ovat yhdenmukaiset EU-maiden kanssa.

Kaikille siemenille vaadittaisiin kuitenkin kasvinterveystodistus ja osalle siemenistä tehtäisiin maahantuotaessa tarkastus. Lisäksi tuotavien lajikkeiden olisi oltava rekisteröitynä EU:n kasvilajikeluetteloon. Monet EU:n jäsenmaat ovat tähän jo varautuneet ja tarvittavia lajikkeita on haettu jäsenvaltioiden lajikeluetteloihin ja niiden ylläpitoa on siirretty muihin jäsenvaltioihin.

Jos Britannia ja EU eivät saa sopimusta aikaan, vain niiden lajien tuonti olisi mahdollista, joista ei säädellä EU:n siemendirektiiveissä.

Aiheesta lisää sekä päivityksiä voit lukea lisää TÄÄLTÄ

TÄRKEÄÄ ASIA KASVIEN TUONNISTA - TARKEMMIN SANOTTUNA NIIDEN TUONTIKIELLOSTA

Ja kertauksena laitan vielä tämän 2019 tuleen lain noiden kasvien ja kasvituotteiden tuonnista tulleet määräykset. Ettei suotta tule ikäviä yllätyksiä tai rahanmenetyksiä, jos olet suunnittelemassa hankintoja Suomen ulkopuolelta.  Kansanterveyslainsäädäntö EU:n ulkopuolelta tuotavien kasvien ja kasvituotteiden tuonti ilman kasvinterveystodistusta 14.12.2019 alkaen.

Käytännössä tämä tarkoittaa yksityishenkilöiden kohdalta sitä, että mitään ei käytännössä saa tuoda. Tuon kasvinterveystodistuksen saaminen yksityishenkilönä on käytännössä (lähes) mahdotonta. Jos joku sellaista kaupittelee, niin sen aitouteen kannattaa suhtautua vähintäänkin epäillen.

Tämä laki on minusta erittäin hyvä asia, sillä turvataan meidän kaikkien suomalaisten asiaa. Vältetään turhien ja vaarallisten kasvitautien sekä tuholaisten saapumista. Pahimmillaan niiden vaikutukset voivat olla todella suuret ja hallitsemattomat. Ja samalla vältytään turhien kasvin- ja tuholaistorjunta-aineiden käytöltä.    

Meille ammattilaisille nämä todistukset ja määräykset on selkeitä ja normaalia toimintaa. Joten voit nyt sekä jatkossakin luottaa siihen, että meiltä kotimaisilta toimijoilta saatavat / ostettavat siemenet, taimet, hedelmät, jne. on taatusti puhtaita ja hyviä.

Tässä alla vielä tämä Tullin virallinen tiedote aiheesta:

Ei omenaakaan EU:n ulkopuolelta

Uusi kasvinterveyslainsäädäntö rajoittaa matkailijoita tuomasta Euroopan unionin ulkopuolelta kasveja ja kasvituotteita ilman kasvinterveystodistusta. Uusi lainsäädäntö astuu voimaan 14. joulukuuta 2019.

Kasvinterveystodistus tarvitaan:

  • taimille, ruukkukasveille, viherkasveille,
  • pistokkaille, varteoksille, mukuloille, juurakoille ja vastaaville lisäysmateriaaleille,
  • kylvösiemenille,
  • leikkokukille ja -oksille sekä
  • tuoreille hedelmille, marjoille, vihanneksille ja juureksille. 

Kasvinterveysvaatimusten ulkopuolella jäävät hedelmistä banaani, taateli, durio, ananas ja kookos.

Jatkossa matkustaja ei siis voi tuoda mukanaan tai tilata verkkokaupasta EU:n ulkopuolelta edes yhtä omenaa tai appelsiinia ilman lähtömaan kasvinterveystodistusta.

Yksityishenkilön on lähes mahdotonta saada kasvinterveystodistusta, joten tuoreita hedelmiä, marjoja ja vihanneksia ei voi käytännössä enää tuoda EU:n ulkopuolelta.

Kasvien maahantuontiehtoja on tiukennettu, jotta kasvintuhoojien leviäminen EU:n alueelle voidaan tehokkaammin estää.

Tulli valvoo matkustajatuontia – vapaaehtoisesta luovutuksesta ei aiheudu sanktiota

Tulli valvoo rajanylityspaikoilla matkustajatuontia. Kielletyt kasvit ja kasvituotteet voi jättää itärajan rajanylityspaikoilla jätesäiliöihin (liha- ja maitotuotteille on omat niille erikseen varatut säiliöt) ja lentokentillä ne voi luovuttaa tullivirkailijoille. Vapaaehtoisesta luovutuksesta ei aiheudu sanktioita. Toistuvasta tai törkeästä maahantuontikiellon rikkomisesta voidaan rangaista.

Ja Ruokaviraston tiedote:

Kasvien ja kasvituotteiden tuontivaatimukset EU:n ulkopuolelta muuttuvat 14.12.2019

EU:n kasvinterveyslainsäädäntö uudistuu 14.12.2019. Tällöin kasvien ja kasvituotteiden tuontisäännöt EU:n ulkopuolelta tiukentuvat. Muutoksen tarkoituksena on estää nykyistä paremmin kasvitautien ja tuholaisten leviämistä. Muutos koskee myös kasvien ja kasvituotteiden tuomista yksityishenkilönä.

Kasvinterveystodistus tarvitaan 14.12.2019 alkaen kaikille

  • taimille, ruukkukasveille, viherkasveille,
  • pistokkaille, varteoksille, mukuloille, juurakoille ja vastaaville lisäysmateriaaleille,
  • kylvösiemenille,
  • leikkokukille ja -oksille sekä 
  • tuoreille hedelmille, marjoille, vihanneksille ja juureksille  

Käytännössä tämä tarkoittaa yleensä sitä, että näiden tavaroiden tuonti esimerkiksi matkatavaroiden mukana ei onnistu. Kasvinterveystodistusta on vaikea saada matkakohteista. Tuontiin kasvinterveystodistuksella liittyy useissa tapauksissa myös maksullinen kasvintarkastus maahan saapumisen yhteydessä.

Huomioi myös, että joillakin kasveilla on maahantuontikielto EU:n ulkopuolelta, jolloin niitä ei saa tuoda lainkaan. Maahantuontikiellossa ovat monet puuvartiset kasvit (esim. havukasvit, omenapuut, päärynäpuut, sitruspuut) sekä maa-aines.

Vaatimus kasvinterveystodistuksesta ja maahantuontikiellot koskevat sekä tuontia matkatavaroiden mukana että tilaamista verkkokaupoista. Jos tilaat kasveja tai siemeniä EU:n ulkopuolelta, varmista että saat niille kasvinterveystodistuksen.

Älä riskeeraa!

Euroopan komissio on tunnistanut kasvien matkustajatuonnin yhdeksi suurimmista kasvintuhoojien leviämisen riskeistä. Vaikka kasvi näyttäisi terveeltä, siinä voi olla esim. tuhohyönteisen munia tai kasvitauti, jonka oireet eivät vielä ole puhjenneet. Päättämällä ettet tuo ulkomailta kasvituotteita, autat suojelemaan kasvintuotantoa ja ympäristöä kasvintuhoojilta, jotka voivat pahimmillaan aiheuttaa vakavia vahinkoja.

Jos kuitenkin päätät tuoda ulkomailta mukanasi kasvituotteita, tutustu huolellisesti ohjeisiin ja selvitä onko kyseisen tuotteen tuonti sallittua ja mitkä ovat kyseistä tuotetta koskevat vaatimukset. 

Lisää aiheesta voit lukea Ruokaviraston sivuilta TÄÄLTÄ 

tai Tullin sivuilta TÄÄLTÄ

EI VAIKUTUKSIA MEIDÄN AMMATTILAISTEN VALIKOIMIN, EIKÄ SITÄ KAUTTA SINUNKAAN. Meillä postimyyjillä kontrolli jopa vielä tiukempi.

Vaikka nuo ehdot ovatkin tiukkoja, niin sinun ei tarvitse huolestua suotta. Me ammattilaiset, kun saadaan hankkia kaikkia vanhaan tapaan. Meille kun nuo todistukset ym. on ihan normaali prosessi näissä muutenkin.

Ja meille postimyyjille ehdot ovat jopa tiukemmat, kuin muille eli meillä on jatkossa oltava mm kasvipassit, toisin kuin perinteisillä kauppiailla. Joten voit olla jatkossa vieläkin varmempi, että taimet ovat terveitä, puhtaita ja juuri sitä mitä niiden kuuluukin olla. :)

ESIRIPPU AUKENEE ENSIVIIKOLLA

Jos ei mitään ihmeellistä maailmassa tapahdu, niin ensiviikolla saan avata esiripun auki ja esitellä sinulle kevään taimivalikoiman. Ihan pikkuisen innoissani olen siitä jo nyt, on nimittäin aika kivoja uutuuksia ja vähän muutakin tarjolla… ;)

Mutta ole huoletta, laitan sinulle kyllä heti tietoa, niin pääset ensimmäisten joukossa katsomaan valikoimaa. Kuvasto ilmestynee sitten helmikuun alussa.

PERINNEPELAKAT JA VALO ( testiä ja havaintoja)

Nostin jouluviikolla nuo muutamat heikompikuntoiset oman talon perinnepelargonit tuolta talvivarastosta tuohon kasvilampun alle. Ne nimittäin näyttivät sen verran heikkokuntoisille, että eivät välttämättä olisi selvinneet seuraavia kuukausia tuolla viileässä ja vähässä valossa enää. Tai ei ainakaan niin hyvin.

Ja katsopa mitä niille nyt kuuluu, kun ovat saaneet olla tuon led-lampun alla kuukauden verran. Lehdet ovat vihreät kuin kesällä, uutta nuppua ja kasvua pukkaa minkä kerkeää. Ja mitään muuta en ole niille tehnyt, kuin nostanut ne tuohon valoon ja antanut pieniä määriä vettä, etteivät kuivu. Noista saan ottaa ihan kohta jo uusia pistokkaita ja millaisen määrän ne ehtivätkään niitä tehdä kevään aikana, kun jossain kohtaa vaihdan mullat ja alan lannoittamaan niitä. Siitä kukkarunsaudesta puhumattakaan, minkä ne ehtivät kasvattamaan, kun kevään ensimmäiset kuukaudet ei mene talvesta toipumiseen vaan kasvuun. Kyllä tuo kunnon kasvivalo on vaan ihan parasta mitä kasveille olla voi.

Vaan nyt minä lähden tuonne raikkaaseen ulkoilmaan pienelle happihyppelylle ja kantamaan takka / leivinuunipuita pirttiin lämpiämään. Saa sitten illalla tehdä taas tulet ja nauttia niiden lämmöstä, pakkasen paukkuessa ulkona. Oli muuten aivan ihastuttava fiilis eilen illalla, kun olin kippurahäntien kanssa lenkillä. Tähtitaivas ( jota ei ollut näkynyt noin kirkkaana moneen kuukauteen) jalkojen alla narskuva lumi ja ääretön hiljaisuus – on kyllä minun sielulleni parasta mitä olla voi. Ja kun lähestyin pirttiä, niin piipusta leijuva vieno savun tuoksu kertoi, että sisällä on lämmintä ja kenties jotain maistuvaa talviruokaakin tarjolla. Kyllä kunnon talvi on aina parasta, eikö vain!

 **********************************
Vain puutarhurille aika ystävä,
joka antaa joka vuosi enemmän kuin ottaa!
 Beverley Nichols
**********************************
 
 
Mahtavan talvista viikonloppua hyvä puutarhaystäväni !
 
Nyt nautitaan talvesta ja sen riemuista lasten lailla !
 
Toivottaa
 
Puutarhurisi
 
Juha