Puutarhurin perjantaipostia 10.5.2019

Puutarhurin perjantaipostia 10.5.2019

Puutarhurin unelma huomenta täältä puutarhalta!

Tiedät varmasti sen tunteen, kun aamulla heräät ja ilma tuoksuu lupaavalle ja kohta alkaa hento ja lämmin sadepisaroiden laulu soittaa säveliään katolla. Tänä aamuna oli juuri sellainen aamu, aivan unelma aamu. Ilma on muuttunut lämpöisen pehmeäksi ja tuo hento sade saa luonnon ja kukkapenkit kohta räjähtämään. Ihan kuin sunnuntain äitienpäivän kunniaksi myös äiti maa puhkeaa kukkaan nyt. Minulle pienestä pojasta lähtien tärkeät äitienpäiväkukat eli valkovuokotkin kukkivat juuri sopivasti. <3

Nyt tuntuu sille, että  kevät alkoi tehdä tuloaan koko Suomeen. Ei rytinällä, mutta juuri tämmöisellä hyvällä ”hiljaa herätellen” tavalla. Se, miksi niin luulen, johtuu siitä, että nuo satapäiset hanhiparvet, jotka olivat tässä ilonani viimeiset kolme viikkoa, lähtivät nyt kohti pohjoista. Osa toissapäivänä ja loput eilen, vain kymmenkunta hanhea oli enää aamulla tuossa pellolla. Nekin nousi äsken siivilleen, kaarsivat ikään kuin kiitokset seurasta ja ruoka-avusta ja katosivat tuonne taivaanrantaan, nokat kohti pohjoisen pesimäalueita. Itse uskon vahvasti, että ne kyllä tietää, koska on oikea aika huilata ja jatkaa matkaa. Kevät on siis tulossa.

PUUTARHAUNELMIA PAULAN KANSSA - VIDEO VERENPISARAN LATVONNASTA.

Tehtiin Paulan kanssa aikanaan yksi Puutarhaunelmien jakso täällä meilläkin ja siinä käsiteltiin ja kuvattiin vähän kaikenlaista, lähinnä kesäkukkien tiimoilta, mutta myös muutakin puutarha-asiaa. Yksi osa siitä oli verenpisaran latvonta ja siitä on tuolla areenassa sellainen kolmen minuutin pätkä katsottavissa TÄÄLLÄ

KAIPAAN TÄMMÖISIÄ OHJELMIA

Vaikka olen ehkä hiukan jäävi sanomaan, mutta kyllä minä kaipaan ihan mahdottomasti noita Puutarhaunelmien tyyppisiä ohjelmia, jotka on tehty ihan tavallisista suomalaisista pihoista ja puutarhoista. Kuitenkin rautaisen ammattilaisen (Paulan) loistavan ammattimaisessa otteessa, mutta silti rennon hyvässä tunnelmassa. Faktat ovat aina kohdallaan, ohjeet ja ideat sopivat suomalaisiin olosuhteisiin ja henki on kannustavan positiivinen ja samaistuttava. Kaupallisuutta ei ollut sotkettu ohjelmiin, vaan ihan oikeat asiat olivat esillä. Toivottavasti Yle (tai joku muu kanava) nappaisi tästä ideasta taas kiinni ja alkaisi tuottaa lisää tämän kaltaista sarjaa. Varmasti olisi suuri tarve ja suosio.Ja kyllä minusta me puutarhaharrastajat olemme oman ohjelman ansainneet, jo ihan noilla yle verorahoilla, eikö vain?

KÄY KASVIHUNEESEEN VALTAKUNNALLISESTI ENSI KESKIVIIKKONA, MEILLÄ VASTA KAHDEN VIIKON PÄÄSTÄ 24-25.5

Kauppapuutarhaliiton ”käy puutarhaan” avoimien ovien päivä on ensi keskiviikkona ja paikat, joissa voit vierailla löydät TÄÄLTÄ.

Minäkin avaan ovet taas perinteisillä kukkapäivillä, mutta vasta 24-25.5 ja silloin on taas kukkajuhlien aika. Ja tuttuun tapaan tarjoan taas kaffeet ja Jannen leipomat tuoreet munkit. Toivottavasti nähdään parin viikon päästä. :)

MIKSI SUOSITELLAAN KAHTA LAJIKETTA HUNAJAMARJAA, SEHÄN EI OLE TUULIPÖLYTTEINEN?

Marjatta kyseli, että miksi suositellaan istuttamaan hunajamarjaa kahta eri lajiketta, vaikka ne ovat  hyönteispölytteisiä? Tämä on hyvä kysymys, mihin en osaa varmaan vastata tieteellisesti oikein. Käytäntö on osoittanut, että sitä paremmin niiden ympärillä on pölyttäjiä, jos on useampia kuin yhtä lajia kasvamassa ja sitä kautta parempi sato.

Pensaat kannattaa myös olla aika samassa ympäristössä, eikä niin että toinen pensas on tontin toisella laidalla ja toinen toisella. Ja muitakin pölyttäjäystävällisiä kasveja on hyvä olla lähipiirissä, niin aina varmemmin oksat notkuvat makeita marjoja. :)

Tuo itse marjahan on ihan mahdottoman terveellinen ja monikäyttöinen sekä mukavan aikainen marja. Tätä marjaa voisin suositella oikeastaan varauksetta kenelle vain. Se on niin helppo ja varmasatoinen, että ei juuri parempaa ole.

Hunajamarjasta lyhyesti:

  • marjat sisältävät jopa kaksi-kertaa enemmän antioksidantteja kuin luonnonmustikat ja se on paljon se!
  • marjoissa on lisäksi C- ja A- vitamiineja sekä paljon hivenaineita.
  • marjat kannattaa kerätä vasta viikko-kaksi värittymisen jälkeen, silloin niissä on maku parhaimmillaan.
  • satoa kertyy 3-4 kg / pensas.
  • marjojen maku on raikkaan makea, niissä maistuu niin vadelma, mustaherukka kuin mustikka, vähän maistajan makuhermojen mukaan.
  • marjat ovat mahdottoman monikäyttöisiä. Niitä voit käyttää niin jälkiruokiin, leivontaan kuin syödä sellaisenaan. Niitä voit myös kuivata ja hillotaSmoothien seassa aivan loistavia.  
  • täysikasvuisen pensaan korkeus n. 1-1,5 metriä eli ihanteellinen myös poimijalle. :)
  • minusta ainut miinus on se, että myös siivekkäät ystävämme tykkää näistä myös kovasti ( nekin osaa arvostaa hyvää ja ravitsevaa marjaa) joten kun sato alkaa kypsyä, niin on hyvä olla valppaana…

 

KUU KÄÄNTYI KASVAVAKSI, NYT HYVÄT OLOSUHTEET ISTUTTAA 

Kasvavan kuun vaikutushan alkoi viime sunnuntaina ja se jatkuu aina 19.5 asti. Tuossa minun seinäkalenterissa siis mustasta ympyrästä aina O asti. Helppo vilkaista aina etukäteenkin, jos haluat. Eli nyt on siis hyvät ajat istutella niitä kasveja, jotka kasvavat maasta ylöspäin (siis satoa tai kukkivia maan yläpuolelle tuottavat osat ).

Kitkemiset ja maan alle kasvavien istuttamiset aloitellaan sitten tuon O jälkeen eli 20.5 alkaen, seuraavat pari viikkoa.

PISTOKKAIDEN JUURRUTUS JA ISOMPIEN SIEMENTEN ESIKASVATUS ONNISTUU KÄTEVÄSTI TAIMIRASIOISSA. NE ON NIIN SUUNNITELTU.

Pistokkaat juurtuvat nyt myös hyvin. Näissä rasioissa, joissa lähetän esikasvatetut taimet, pistokkaiden juurruttaminen on vallan kätevää. Noita suunnitellessa, se asia on nimittäin otettu erityisesti huomioon. Kastelun voi tehdä laittamalla rasian alaosan hetkeksi veteen, rasiaa avaamatta. Pelkät juuret & multa kastuu ja ylimääräinen vesi valuu pois. Yläosassa on sen verran hengitysaukkoja, että ilma hiukan vaihtuu, mutta muuten pysyy pehmeänä ja hyvänä, pistokkaille ihanteellisena sekin. Ja väri on vihreä siksi, että jos suora auringon valo pääsee näihin, niin se suojaa pistokkaita polttovioituksilta. On siis vastaava tapa kuin ammattiviljelmillä, mutta hieman pienemmässä koossa ja hieman eritavalla toteutettuna vain. :)   

Nämä rasiat on myös pestäviä ja uudelleen käytettäviä vaikka kuinka monta kertaa ja lopuksi ne voi laittaa kierrätykseen. Ne on  tehty kierrätysmuovista eli hyvä kiertää ja säästää luontoa. Ja jos niitä on liikaa, niin varmasti ystävät ilahtuvat kun annat näitä heille ja vinkkaat kätevästä käyttötarkoituksesta.

Pieni kertaus eli tähän tapaan siis:.

Taimimultaa painellaan tiukasti koloihin tai käyetään kasvatusnappeja.

Otetaan pistokas

Pistokas työnnetään oikeaan syvyyteen

Kansi kiinni ja kastelu upottamalla multaosa hetkeksi haaleaan veteen. 

Rasioita sopii ikkunalaudalle vaikka useampikin.

Napakat pistokkaat syntyy kuin itsestään, parhaimmillaan jopa kahdessa viikossa

 

KÄRSÄMÖ TORJUU KOTILOJA

Tätäkään ei tiettävästi ole todistettu tieteellisesti että miksi, mutta käytännön kokemukset ovat osittaneet, että jos kärsämöä kasvaa tontin / penkin reunoilla, niin ei tule kotilot tontille. Mutta perhoset tykkää !

KIITOS SYNTTÄRIONNITTELUISTA, MUUTAMA PÄIVÄ VIELÄ JUHLITAAN TARJOUSTEN KERA!

Iso ja lämmin kiitos kaikista onnitteluista ja tsemppi viesteistä, joita sain. On etuoikeutettua saada tehdä tätä työtä, joka ei edes tunnu työlle (vaikka välillä kiirusta on ja vähän väsyttääkin) kun saa puuhailla täällä luonnon keskellä kasvien ja ihanien ihmisten ympäröimänä. Vaikka ikää ( ja toivottavasti myös kokemusta) kertyy koko ajan lisää, niin tuntuu kuin mieli vain nuorenisi kaiken aikaa. :)

Synttäritarjouksista osa valitettavasti meni ja loppui jo, mutta ei hätää, minä pistin lisää pöytää koreaksi uusilla tuotteilla. Eihän sitä nyt kesken juhlien lopeteta. :)

Eli uusia tuotteita on nyt tarjolla ja tätä 100 kesäkukkaa pakkaustakin vielä hetken saan tehtyä, mutta sitten kun nämä taimet loppuvat, niin sitten niitä en kyllä pysty kasvattamaan lisää ennen kuin ensi vuonna.

Ja muutenkin alkaa näyttää sille tuo taimitilanne, että suosittelen että varaat omasi pikapuolin, ettet vaan jää ilman. Uusia kun kasvaa vasta ensikeväällä sitten.

 

Vaan nyt lähden tuonne kasvihuoneelle katsomaan kuinka siellä voidaan ja tekemään hiukan pistokkaita lisää  minun perinnepelargoneista, ”Juhosta” ja ”Immistä”. Ne kun on nyt vihdoin sen verran isoja, että voin alkaa niistä pistokkaita ottamaan, ilman että niiden oma kasvu vaarantuu. Onhan se hienoa, että nuo lähes sata vuotta sitten lähteneet kaksi lajiketta on pitkän matkan jälkeen palanneet kotiin ja saan niitä lisättyäkin. Elää isoisänisän ja – äidin muisto niissä.  <3

-----------------------------------

Jumala ei voi olla kaikkialla yhtä aikaa. 
 

Siksi hän loi äidin. 

- Kahlil Gibran

--------------------------------------

Haluan toivottaa Sydämelliset Onnittelut ja ihailut kaikille äideille ja äidinmielisille sekä toivottaa juhlavaa viikonloppua.  Olette kaikki sen ansainneet.

Toivottaa, lipun salkoon vetäen ja suurta lämpöä kaikkia äitejä kohtaan tuntien. <3

Puutarhurisi

Juha