Joulukukka terveisiä täältä puutarhalta!
Ja leppoisan lämmintä huomenta. Äsken kun tulin pirtistä ulos lähteäkseni tänne puutarhalle, niin oikein piti kääntyä takaisin ja käydä vilkaisemassa mitä lämpömittari näytti. Kymmentä astetta se näytti, joten ilmankos länsituuli tuntui niin leppoisan lämpimälle.
Mutta en ajatellut säästä sinulle kertoilla, vaan joulukukista. Kertoa ja esitellä näitä nyt kun niiden lähetysten alkuun on muutama viikko vielä aikaa. Vaihtoehtoja on taas vaikka mitä. Tosin tiedän jo nyt, että tuo jouluruusu tulee olemaan kunniapaikalla tänä jouluna. Tuo uusi lajike kun on ihan uskomattoman kaunis. Tietenkään unohtamatta amarylliksiä, joulukaktuksia ja aina muutama tasetti pitää olla tuomassa ihanaa jouluntuoksua pirttiin.
Toimitusajoista sen verran, että tällä hetkellä kaikkien osalta kukkaan virittyminen ja ajoitus näyttää sille, että viikolla 45 - 46 (marraskuun ensimmäinen ja toinen viikko) aloitan näiden lähetykset. Näin ne ajoittuvat sopivasti komeimmilleen juuri joulupöytään.
Mutta suosittelen, että varaat näitä jo nyt, sillä kaikkia näitä on vain rajattu määrä saatavilla.
”istuta siis itsellesi tai lahjaksi, nauti kasvun juhlasta ja säästä”
Tätä haluttua lajiketta, aitoa jouluruusua (Helleborus Niger) on nyt vihdoin saatavilla ja mikä parasta tästä on nyt ihan uusi lajike, joka saa ensiesittelyn nyt. Tämä uusi lajike kukkii erittäin runsaasti ja on esikasvatettu valmiiksi niin, että sinun tarvitsee vain nostaa se valoon ja lämpimään, antaa hiukan vettä, rakkautta ja annat upeiden, puhtaan valkeiden kukkien puhjeta loistoonsa. Helppoa eikö vain. :)
Oletko muuten kuullut tämän Jouluruusun tarinan? Näin tuo kaunis tarina menee:
Jouluruusun tarina
Maria ja Josef valvoivat seimen luona vastasyntynyttä Jeesus-lasta. Kaikki saapuivat kunnioittamaan tuota pienokaista. Toisten takana seisoi pieni paimentyttö arkana ja pelokkaana, ja yritti myös päästä katsomaan vastasyntynyttä. Säärien välistä hän näki olkivuoteella pienokaisen, jonka silmät katsoivat häntä ihmeellisellä katseella. Hän olisi myös halunnut antaa lapselle lahjan, mutta hänellä ei ollut yhtään mitään. Enkeli Gabrien näki tytön surun ja lähestyi häntä. Tyttö kertoi enkelille haluavansa antaa lapselle ruusuja, mutta eihän se talvella ollut mahdollista. He menivät kedolle, Gabrien iski sauvansa maahan ja tapahtui ihme. Koko keto täyttyi valkeista ruusuista. Riemuiten tyttö keräsi essunsa täyteen ihania ruusuja, juoksi kedon yli talliin ja sirotteli ne lapsen ylle, niin että pienokainen peittyi tuoksuviin, valkoisiin ruusuihin.
Sitten hän polvistui sydän täynnä hellää rakkautta ja harrasta onnea. ”Nyt minä tiedän, että Messias on tullut. Taivaan enkeli on puhunut minulle ja olen nähnyt kuninkaitten polvistuvan seimen äärelle. Ja olen nähnyt ruusujen kukkivan talviyönä Hänen kunniakseen”, hän sanoi.
Kaunis ja koskettava tarina eikö vain?
Tämän kauniin ja herkän (aidon) Jouluruusun (Helleborus Niger) voit varata itsellesi nyt TÄÄLTÄ 15,95 € / kpl
Toimitukset alkavat täälläkin siis viikolla 45 ( samaan aikaan kuin amaryllikset, joulukaktukset ja tasetit )
AMARYLLIKSET
Nämä meidän kuuluisat (eikä suotta) jättiamaryllikset olen valinnut taas huolella yhdessä viljelijöiden kanssa. Ja taas kerran sipulit näyttävät niin mahtavan upeille, että luvassa on ennätys upeaa kukkaloistoa! Lajikkeiden lisäksi olen valinnut hyvin huolella myös sen parhaan ja elinvoimaisimman koon ja laadun näistä kaikista. Koska kaikkein isoin sipuli ei aina tarkoita suinkaan kaikkein elinvoimaisinta sipulia ja lopputulosta. Usein oikein isot sipulit ovat ns. emosipuleita, jotka ovat jo hiukan ehtoopuolella ja kukinta saattaa jäädä hyvinkin vaatimattomaksi vaikka sipuli olisi jalkapallon kokoinen. Ja vaikka itse sanonkin, niin tämän parempia sipuleita saa hakea! :)
Kasvatusohjeet lähetän taas tuttuun tapaan sipulien mukana ja sen lisäksi ne löytyvät kotisivuilta jokaisen sipulin kohdalta, alareunasta kohdasta -> KASVATUSOHJEET. Ja tarpeen tullen, pirauta, täällähän minä olen ja neuvon kyllä. :)
MINUN VALINTANI 2019 JOULUKSI
Esittelen ensin nämä normaalisti multaan istutettavat sipulit ja näiden jälkeen nuo vahamalliset.
Ruukkuihin istutettavat mallit (toki kasvatus onnistuu myös amaryllislasimaljassa pelkän veden avulla)
- Kerrottu kukinta
- Joulunpunainen
- sipulikoko 30/32
- kasvatusaika n. 3 – 4 viikkoaa
1 Kpl -> 8,95 €
3 Kpl -> 19,95 € ( OVH 26,85 €)
varattavissa -> TÄÄLTÄ
- halutuin kerrottukukallinen valkoinen lajike
- suosittelen varaamaan pian, tämä on loppunut minulta kesken joka vuosi!
- sipulikoko 28-30
- kasvatusaika 3-4 viikkoa
1 Kpl -> 8,95 €
3 Kpl -> 19,95 € ( OVH 26,85 €)
varattavissa -> TÄÄLTÄ
- Uutuus 2019
- upea uusi tummanviininpunainen väri
- sipulikoko 30/32
1 Kpl -> 8,95 €
3 Kpl -> 24,95 € ( OVH 29,85 €)
varattavissa -> TÄÄLTÄ
- hauskan pirteä kaksivärinen Uutuus 2019
- todella suuret kukat
- sipulikoko 30/32
1 Kpl -> 8,95 €
3 Kpl -> 24,95 € ( OVH 29,85 €)
varattavissa -> TÄÄLTÄ
- Erittäin tyylikäs ja runsaasti kukkiva lajike
- puhtaanvalkoisen ystävän ehdoton valinta
- sipulikoko 30/32
1 Kpl -> 8,95 €
3 Kpl -> 19,95 € ( OVH 29,85 €)
varattavissa -> TÄÄLTÄ
- se joulunpunaisin lajike
- tanakka kasvutapa
- kukkii pitkään
- minun suosikkini joulunpunaista jo monen vuoden ajan
- sipulikoko 30/32
1 Kpl -> 8,95 €
3 Kpl -> 19,95 € ( OVH 29,85 €)
varattavissa -> TÄÄLTÄ
- tähän 5 kpl pakkaukseen on koottu kaikki edellä mainitut lajikkeet
- kerrottu punainen, kerrottu valkoinen, valkoinen, joulunpunainen ja punavalkoinen.
- kaikki samoja suuria 30/32 sipuleita
5 kpl pakkaus vain 39,95 € ( ovh 45,75 €)
varattavissa -> TÄÄLTÄ
ISTUTTAMISESTA MUUTAMA SEIKKA:
- Amaryllikset on tärkeää istuttaa sopivan ”ahtaaseen” ruukkuun eli vain muutama sentti tilaa reunoilla ja vähän enempi pohjalla.
- Amaryllis istutetaan myös aina vain ”hartioita” myöden.
- Sipulia kastellaan aluksi niukasti ja vasta kun kukka on avautumassa aloitetaan reilumpi kastelu.
- kastelu tehdään mielellään alakautta, myös päältä voidaan kastella, kun varotaan ettei sipulin sisään mene vettä.
- Multa saa (ja on hyväkin) kuivahtaa kastelujen välillä ( sipuli kun on vähän kuin kameli, joka pysyy varastoimaan vettä itseensä paljon kerta ”tankkauksella”). Liika märkyys tuhoaa sipulin eli ruukku jossa reiät + aluslautanen on toimivin ratkaisu.
- paras multa on hiekansekaista, jolloin se ei jää liian märäksi. Kylvö- tai kaktusmulta on parasta. Minulla on myös omaa erikoismultaa näille ja olen pussittanut sitä pikkupusseihin (1 pss / ruukku) jos haluat niin saat sitäkin mukaan.
Näille sipuleille sopivat, Valkoiset muoviruukut + aluslautaset.
1 kpl -> 1,95 € / kpl
3 kpl -> 5,00 € / pakkaus ( 1,67 € / kpl)
10 kpl -> 15,00 € pakkaus (= 1,50 € / kpl)
Kaikki eri vaihtoehdot löydät TÄÄLTÄ ( siitä "valitse" tiputusvalikosta vain valitset halaumasi pakkauskoon)
Erikoismulta pussit ( 0,95 € / pss) -> löytyy TÄÄLTÄ
OHJEVIDEOT
Tehtiin lyhyet videot amaryllisten istuttamisesta niin perinteisesti ruukkuun kuin myös tuo maljakossa kasvatus tyylillä.
Lasimaljaistutus
Nämä molemmat videot, sekä nuo muutkin meidän videot löydät myös TÄÄLTÄ ”puutarhurin niksinurkasta”
Näitä erityisesti Amaryllisten kasvatukseen suunniteltuja erikoislasimaljoja on myös saatavilla. Näissä on erityisvalmistettu (paksu) pohja joka varmistaa pystyssä pysymisen sekä oikein muotoiltu suuaukko joka puolestaan takaa sipulin täydellisen asettumisen ja pysymisen suorassa. Nämä erikoislasimaljat löydät TÄÄLTÄ 12,95 € / kpl
ps. Itse käytän tätä muun ajan leikkokukka maljakkona, joten tälle on käyttöä ihan ympärivuoden. ;)
WAX-AMARYLLIKSET
Nämä on niin ihania ja helppoja kasvattaa upeaan kukkaloistoon kuin vain ikinä olla voi. sipuliin on varastoituna kaikki mitä se tarvitsee kasvaakseen ja kukkiakseen. Vain muutama lajike on tähän soveltuva ja siksi värivaihtoehdoissa on tarjolla vain joulunpunainen ja valkoinen. Vaha sipulin ympärillä suojaa sitä haihtumiselta ja näin erillistä istutusta tai kastelua ei tarvita. Koska näitä ei tarvitse istuttaa eikä kastella, ainoastaan nostaa huoneenlämpöön, näitä voi sijoitteella kasvamaan myös sellaisiin paikkoihin, joissa normaalisti kasteltavia ruukkuja ei oikein arvaisi olla. Lisäksi nämä on siitä mukavia, että nämä on mukavan koristeellisia heti alusta alkaen. Tuoksuttomina, helppohoitoisina ja komeasti kukkivina, nämä ovat olleet todella suosittuja lahjoja esim. pikkujouluissa, sairaaloissa, hoitokodeissa, jne. Jouluiloa ilman hoitamisen huolta.
- poronsarvilla koristeltu
- joulunpunaiset kukat
- tukirengas sipulissa, pitää sen pystyssä ilman tukea
- toimitetaan erityispakkauksessa, jonka voi ojentaa vaikka lahja sellaisenaan.
1 kpl / 15,95 € -> Varattavissa TÄÄLTÄ
WAX-AMARYLYLLIS “MERRY CHRISTMAS”
- UUTUUS 2019
- joulunpunaiset kukat
- Kultainen ja tyylitelty teksti ” Merry Christmas”
- tukirengas sipulissa, pitää sen pystyssä ilman tukea
- toimitetaan erityispakkauksessa, jonka voi ojentaa vaikka lahja sellaisenaan.
1 kpl / 15,95 € -> Varattavissa TÄÄLTÄ
- UUTUUS 2019
- joulunpunaiset kukat
- hauska pukkikuvio
- tukirengas sipulissa, pitää sen pystyssä ilman tukea
- toimitetaan erityispakkauksessa, jonka voi ojentaa vaikka lahja sellaisenaan.
1 kpl / 15,95 € -> Varattavissa TÄÄLTÄ
WAX-AMARYLYLLIS ”GLITTER GOLD”
- UUTUUS 2019
- joulunpunaiset kukat
- vähän blingblingiä jouluun
- tukirengas sipulissa, pitää sen pystyssä ilman tukea
- toimitetaan erityispakkauksessa, jonka voi ojentaa vaikka lahja sellaisenaan.
1 kpl / 15,95 € -> Varattavissa TÄÄLTÄ
- Valkoiset kukat
- tyylikäs puhtaanvalkoinen kokonaisuus
- tukirengas sipulissa, pitää sen pystyssä ilman tukea
- toimitetaan erityispakkauksessa, jonka voi ojentaa vaikka lahja sellaisenaan.
1 kpl / 15,95 € -> Varattavissa TÄÄLTÄ
SAISIKO OLLA HIUKAN MYSKINTUOKSUA JA KUKKARUNSAUTTA JOULUUN?
Minun jouluuni kuuluu aina ruukullinen tai parin TASETTEJA. Paitsi että ne on helppoja ja runsaasti kukkivia, niin tuo vieno myskintuoksu luo sopivan tunnelmatuoksun pirttiin. Se ei ole liian voimakas tuoksu missään tapauksessa, vaan sellainen vieno, mutta täyteläinen. Etenkin nyt tämä uusi lajike on aivan ihastuttavan tuoksuinen, tykkään tästä jopa enemmän kuin hyasintin tuoksusta. Ja voi miten helppoja nämä on kasvattaa. Hiekansekaista multaa ruukkuun (myös tuo erikoismulta on täydellinen näille) ja sitten vain painan sipulit multaan niin että niiden ”kaulat” näkyvät ja lopuksi kevyt kastelu. Se on siinä, ei tarvitse kuin antaa kerran viikossa hiukan vettä ja antaa näiden puskea kukat esiin. Ja se käykin muuten melko nopeaan, jopa parissa viikossa.
Tasetteja istutan yleensä 5 kpl 12-15 cm ruukkuun.
Tasetti 5 kpl / 5,95 € -> TÄÄLTÄ
Tasetti 15 kpl / 12,95 € ( ovh 17,85) -> TÄÄLTÄ
JOULUKAKTUS ”TRIO”
Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisempänä haluaisin esitellä sinulle tämän trio joulukaktuksen. Tämä on saanut nimensä siitä, että samassa ruukussa on kolmea eriväristä lajiketta. Eli ei mitään sen ihmeempää taikaa, vaan samaan ruukkuun on istutettu kolme eriväristä ja yhdessä viihtyvää lajiketta. Kokonaisuus on hauskan värikäs ja tämähän sitten vain komistuu vuosivuodelta. Nyt nämä on saaneet kylmäkäsittelyt valmiiksi eli kukkivat heti kohta kun pääsevät lämpimään. Jatkossa sitten vain laitat nämä kesäksi ulos ja sitten hiukan ennen ensimmäisiä pakkasia nostat ruukut sisälle ja annat kukkein puhjeta loistoonsa. Kaktuskasvina tykkää hiekansekaisesta mullasta ( tuo erikoismultani käy myös näille) ja niukasta kastelusta.
1 kpl -> 9,95 € -> TÄÄLTÄ
3 kpl -> 21,95 € ( ovh 29,95 €) -> TÄÄLTÄ
Tässäpä nämä minun tämän joulun ihanuudet, toivottavasti näistä löytyy suosikit myös sinun ja läheistesi joulua koristamaan.
Kaikki nämä yllä esittelemäni löydät myös kootusti yhdeltä sivulta TÄÄLTÄ
Hoito-ohjeista
vielä sananen eli kaikkien kasvien mukana toimitan selkeät hoito-ohjeet, niin tämän vuoden joulukukintaa kuin jatkokasvatusta varten tuleville vuosille.
Lisäksi kotisivulla on nuo videot sekä jokaisen kukan lisätiedoissa laajemmat hoito-ohjeet.
Ja jos jokin askarruttaa mieltäsi joko nyt joulukasvatuksessa tai jatkokasvatuksessa, niin täällähän minä olen. Ota vain reilusti yhteyttä, varmasti neuvotaan ja löydetään hyvät keinot yhdessä. :)
Tilata voit toki myös
Ja toki voit myös soittaa, jos helpompi eli ma-pe klo 8-16.00 puh. 05-34 40300
tai laita meiliä puutarha@kodinkukat.fi