Aurinkoisia Juhannusterveisiä täältä Puutarhalta
Eilisen ”suht reippaan” vesisadevuorokauden jälkeen tällainen aurinkoinen ja leppoisan lämmin ilma tuntuu suorastaan juhlalle. Tokihan aina on hyvä, että sataa mutta kyllä tuo eilinen sademäärä oli aika reipas. Mittarit (50 mm) meni yli ja se mitä olen eripuolilta Kakkois-suomea kuullut niin jopa yli 80 mm sademääriä tuli eilen. Eli reilusti tuli, mutta toivotaan nyt, ettei sen suurempia vahinkoja ole tullut. Sikälihän tuo sade tuli hyvin, että sitä tuli tasaisesti koko vuorokauden, eikä esim. kovana kuurona muutamassa tunnissa. Hyvin näytti, että kaikista ulkoruukuista ja lavakauluksista ylimääräinen vesi meni läpi, eikä yhdestäkään tullut ”uima-allasta”. Tuo vesihuolto asiahan on aina niin tärkeää muistaa tehdä ja ajatella silloin kun istutuksia tekee ja istutusastioita valitsee. Hyvät ja riittävät reijät pohjissa, salaojitus / tiivistymätön multa ja vielä kastelukiteet mullan joukossa, niin siinäpä se. Kestää kovemmatkin sateet ym. ylikastelut ongelmitta. 👍

Viimeviikolla olikin jo puhetta, että lupiinien suhteen olisi hyvä, jos ei muuta, niin niittää / leikata kukinnot pois, ettei ainakaan lisää siemeniä luontoon tulisi. Ja kaunishan tuo kukka on, sitä ei voi kieltää, harmi vaan että on niin haitallinen meidän omille luonnonkukillemme ja pölyttäjille. Tuollaisia lupiini + kimppuja kun tekee, niin saa kaksikärpästä yhdellä iskulla. Lupiinien siemeniä vähemmän luontoon ja komea kimppu kesäpöytään. 🤗 Ja eiköhän nuo käy myös siihen vanhaan juhannustaikaan, kun niitä luonnonkukkia kerätään sen seitsemääsorttia ja laitetaan patjan alle, niin tulevan sulhanen ilmestyy uneen. 😉
Täällä puutarhalla mekin vetäydymme nyt hiljalleen juhannuksen viettoon ja nauttimaan keskikesän juhlasta perinteisellä tavalla. Lippu salkoon, sauna, vihta, uusia perunoita ja leppoisaa oloa. Juhannusruusun tuoksua ja luonnonkauneutta ympärillä samalla ruislintujen iltakonserttia kuunnellen. Eli Suomen suvea parhaimmillaan. ☀
*******************************
Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesä-yön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.
- Eino Leino
*******************************
Leppoisan mukavaa juhannusta hyvä puutarhaystäväni ! ☀🥂
Toivottaa,
Juhannuslapsi ja Puutarhurisi
Juha