Perjantaipostini aiheita tänään mm:
- Tiedotus - Nelson Garden ja heidän valkosipulinsa
- Yhteisiä kokemuksia - tieto on kuin p*** - hyödyllistä vain levitettynä
- Muutama viimeviikon vinkki
- Siementen syyskylvöjä
- Pakkaamo / lähetysaikataulu kuulumisia
- Jouluksi kukitettavat amaryllikset
Kaksijakoisia terveisiä täältä Puutarhalta!
Tämä on aina niitä syksyn hauskoja hetkiä, kun ”toinen käsi on syksyssä ja toinen joulussa”. Eli jouluamaryllisten valmisteluja on aloitettu hiljalleen ja sipuleita siirretty pois tuolta ”lepohuoneesta” pakkaamon puolelle. Ensi viikolla niitä aletaan sitten käydä yksitellen läpi ja kääriä lähetyksiin. Ja samaan aikaan ”toisella kädellä” istuttelen syys- ja valkosipuleita, kun ilmat ovat siihen nyt ihan täydelliset. Ja sääennusteen mukaan näyttää ainakin etelä- ja keskisuomessa jatkuvan vielä useamman viikon, muutamilla sääsivustoilla puhuvat jopa poikkeuksellisen lämpimästä marraskuusta.
Kesäkukat on pirtin oven pielessä myös vaihtuneet näihin syksyisempiin asetelmiin.
TIEDOTUS – NELSON GARDEN JA HEIDÄN VALKOSIPULINSA
Viikolla tuli tietoa, että Nelson Gardenin myymissä ja välittämissä talvivalkosipuleissa on havaittu laatuongelmia; fusarium-sientä ja punkkeja.
Nuo molemmat asiat ovat erittäin harmillisia ja periaatteessa vahinko on jo tapahtunut, jos kynnet on ehditty istuttaa. Vahinko on lisäksi siitä hankala, että sille ei oikein voi mitään tässä kohtaa enää, ainoastaan jatkossa = samassa maassa ei voi kasvattaa sipuleita muutamaan vuoteen.
Meillä näitä sipuleita ei tietenkään ole ollut. Minulla on laatu- ja terveysvalvonta tiukkaa ja tarkkaa näissä asioissa! Mutta ajattelin, että sinun on hyvä tietää, jos tiedät jonkun näitä joltakin jälleenmyyjältä ostaneen.
Mikäli näitä Nelsonin valkosipuleita siis on jollakin tutullasi (toivottavasti ei sinulla), niin kannattaa ottaa pikimmiten yhteyttä joko sipulit myyneeseen liikkeeseen tai Nelsonin omaan asiakaspalveluun.
Asiakaspalvelu Nelson Garden
Puhelin: 09 4272 0680
Maanantai - torstai 09.00-17.00, perjantai 09.00-16.00 asiakaspalvelu@nelsongarden.fi
YHTEISIÄ KOKEMUKSIA – TIETO ON KUIN P*** - HYÖDYLLISTÄ VAIN LEVITETTYNÄ.
Minusta on aivan mahtavaa, kun saan paluupostissani hyviä kokemusperäisiä vinkkejä erilaisista asioista ja oikeastaan siinä tämä meidän vahvuutemme onkin, kun yhdessä jaetaan tietoa ja kokemuksia. Eikös se ollut niin, että ”tieto on kuin lanta, hyödyllistä vain levitettynä”
MUUTAMA VIIMEVIIKON VINKKI
Tervalla tuloksia – Heli kirjoitti
”Varmaan olet saanut paljon vinkkejä rusakoitten ja myyrien torjuntaan, mutta tässä vielä yksi. Terva tepsii molempiin hyvin. Sivelen hieman tervaa runkosuojien tyvelle myyriä varten ja pensaiden ympärille laitan tervalla siveltyjä keppejä. Puiden oksille laitan joskus tervaan kastettuja ohuita kangasnauhoja. Rusakot pyörivät kyllä pihalla, mutta menevät muualle ruokailemaan.” - Heli
Aila lähetti mahtavan idean, kuinka hän on käyttänyt näitä meidän kuvastojamme sesongin jälkeen. Aivan mahtavia, eikö vain.
Aila kirjoitti:
Ajattelin lähettää kuvan, miten olen hyödyntänyt vanhoja taimi- ym. kukkakuvastoja.
Olen vuosia tuunannut mittaliuskapurkkeja tupakoitsijoiden miniroskiksiksi (idea on peräisin Roska päivässä - liikkeestä) ja kuvastojen kukkakuvat ovat olleet pääasiallisin materiaalini tuunauksessa. Filmirulla- tai koeliuskapurkeista tulee houkuttelevan sieviä, kun päälle teippaa kauniin kuvan.
Toinen käyttökohde isommille kuvastojen kuville on ikkunalliset kirjekuoret, jotka voin käyttää uudestaan, kun peitän ikkunan liimaamalla kukan sen päälle. Minulla on sähköallerginen ystävä, jonka kanssa meillä on ahkeraa kirjeenvaihtoa, johon hyödynnän postin tuomat kuoret tuunattuna.
Tällaisia uusioterveisiä Lappajärveltä! - Aila
Talvitomaateille ja -kurkuille vaihtoehtoja
Aiemmin oli puhetta tuosta tulevasta talvesta ja mm. tomaattien ja kurkkujen talvi tuotannon vähenemisestä ja hintojen noususta talvelle. Hannele lähetti omia ideoita ja kokemuksia korvaavista ideoista tomaateille ja kurkuille
Hannele kirjoitti:
Hei kaupasta saa kuivattuja mung-papuja ja vihreitä linssejä 500 g ,3 €. Tästä määrästä saa kustakin idättämällä 10 l versoja, puhdasta, luomu superruokaa ,halpaa. Papuja lasipurkin, 1 l, pohja peittoon, vettä puolilleen ja anna liota 1 vrk. Kaada vesi pois, laita purkki kuivauskaappiin
kyljelleen. Huuhdo idut aamuin illoin, vettä purkkiin, kämmen eteen ja kaada vesi pois. Kun idut on 1 cm pitkät, laita purkki jääkaappiin. Nauti sellaisenaan tai salaatissa aterialla, säilyy 1 viikko.
Nyt saa (linnun ,tullitarkastettuja, puhtaita) kuorellisia auringonkukansiemeniä 25kg, 30e. Lihatiskiltä saa ilmaiseksi isoja mustia muovialtaita, joissa leikkeleet tulevat, menee muuten roskiin. Kaupasta puutarhamultaa iso säkki, 3 €. Täytän usean(säästyn multapöllytykseltä )altaan kerralla mullalla, 2–3 cm, pinoan päällekkäin ristiin kaappiin tai pahvilaatikkoon. Laitan 3 dl auringonkukan siemeniä veteen likoon 1-2 vrk. Annan itää, kun silmu on 1-3 mm, kastelen 2 multa allasta ja taputtelen siemenet pintaan. Ei multaa päälle, sottaa turhaan. Sanomalehti päälle ja altaat päälletysten ristiin kaappiin, voi olla muuallakin. Minulla on työhuoneen ikkunan edessä varastohyllykkö pyörillä, siinä altaat, mullat ,kasvustot etc. Siemenet ovat pimeässä ja juurtuvat. Kun versot työntävät sanomalehteä pois, on aika laittaa altaat valoon, mieluiten akkunalaudalle. Kun versot pukkaa toista lehteä, on aika leikata versot poikki saksilla, muutoin tulevat kitkeriksi. Itse istun tv ääressä pyyheliina sylissä altaan alla ja leikkaan versot. Säilyy muovipussissa 1 viikko jääkaapissa. Voi syödä sellaisenaan tai salaatissa, herkullista luomua. Kylvö alustan voi kipata muovikassiin ja keväällä kukkapenkkiin. Olen harrastanut tätä 30 v, elävän ravinnon kurssin jälkeen. Tätä voisi jakaa muillekin lukijoille. Netissä on ohjeita, mutta turhan monimutkaisia.
Terv.h.ingman, syntynyt 3vuotta 2.maailmansodan jälkeen maailmaan, missä kaikki maat olivat tuhonneet toisiaan 5 vuotta. kotona oli ruokaa, mutta kaupan hyllyt tyhjiä. Kaikki säästettiin ja kierrätettiin. –Hannele
Kiitos kaikista vinkeistä, nikseistä ja kokemuksista. ja lisää saa lähettää, joko julkaisuluvalla tai ilman. 😊
SIEMENTEN SYYSKYLVÖJÄ
Oletko koskaan kokeillut kylvää hyötykasveja jo syksyllä? Se onnistuu muuten yllättävän hyvin. Tärkeää on tietysti se, että maa on tarpeeksi kylmää, ettei siemenet lähde nyt itämään, vaan vasta keväällä.
Ainakin porkkanaa ja persiljaa kylvetään paljonkin syksyllä, mutta myös mustajuuria, palsternakkaa, retiisiä ja tilliä voit kylvää.
Kerrataanko vielä tämä syyskylvön perusperiaate:
- Syyskylvöllä tavoitellaan aikaista kasvuun lähtöä ja näin ollen myös aikaisempaa satoa. Ja helpottaahan se hiukan kevään kiireitäkin, kun osa kylvötöistä on jo tehty valmiiksi.
- Syyskylvöt onnistuvat siis parhaiten, kun ajoitat ne hetkeen juuri ennen hallan tuloa (tai hallan jo puraistua, maan ollessa kuitenkin vielä sula), tällöin siemenet eivät lähde kasvuun. Liian lämpimään maahan kylvettäessä siemenet ehtivät itää ja taimet voivat vioittua talvipakkasten aikaan.
- Syyskylvöihin sopii hyvin kuohkean multava kasvualusta. Kohopenkki on oiva ratkaisu syyskylvöille. Savisessa ja märässä maassa siemenet mätänevät helposti.
- Maa on myös hyvä puhdistaa rikkaruohoista ennen kylvöä.
- Siemenet kylvetään kuten keväällä, kylvös peitetään ohuella multakerroksella tai hiekkakerroksella.
- Kasvualustaa ei tule lannoittaa syksyllä.
- Kylvökset kannattaa myös merkitään hyvin, jottei keväällä olla sitten sormisuussa ja ihmetellä, että mitähän sieltä nouseekaan. Ja nyt puhun kyllä ihan kokemuksesta… 😉
PAKKAAMO / LÄHETYSAIKATAULU KUULUMISIA
Vakuumikoneet ja retkitarvikkeiden yhteishankinta tavaroiden pakkaukset ja lähetykset ovat täydessä vauhdissa ja viimeistään alkuviikosta saan kaikki lähtemään.
Terveystyynyjen ja älypeittojen kysyntä on ollut kova, mutta tehdas on luvannut, että kaikki 7.11 mennessä tulleet tilaukset he ehtivät valmistaa ja ommella valmiiksi, niin että viimeistään joulukuun alussa saadaan ne tänne. Ehtivät siis hyvin vaikka pukinkonttiin. 😊
Nuo V.I.P tarjoukset näistä löydät TÄÄLTÄ
Syysipulien istutukset tosiaan jatkuvat nyt myös täällä ja jos sinullakin on vielä tilaa niin piipahdapa TÄÄLLÄ (on muuten hyviä tarjouksia ja sipuleita 😉)
JOULUKSI KUKITETTAVAT AMARYLLIKSET
Näiden valmistelut ovat siis vuorossa ensiviikolla ja lähetykset alkavat seuraavan viikon alusta alkaen.
Nämä kaikki jouluksi kukkivat, isot amarylliksen sipulit löytyvät siis TÄÄLTÄ myös erikoismullat
(0,95 € / pss) ja kasvatukseen sopivat ruukut (alk. 1,95 €)
ps. Suosittelen varaamaan melko pian, sillä nämäkin ovat olleet hyvin kysyttyjä ja varmasti tänä vuonna näiden kasvatus on myös taloudellisesti järkevää ja kannattavaa. Valmiiden joulukukkien hinnoissa, kun on tänä vuonna aika paljon nousupainetta, tuon kalliin energian takia
Ja tämä toivottu ledvaloruukussa oleva pakkaus (punakukallinen amarylliksen sipuli + ledvaloruukku, valmiiksi istutettuna) on toki taas saatavilla (viime vuonna, kun loppuivat harmillisesti kesken, suuren suosion takia).
Tämän saat siis TÄÄLTÄ on mainio idea vaikka joululahjaksi.
Ja katso miten upeasti alkavat tämän vuoden jouluruusut työntämään jo nuppuja esiin. On muuten tulossa melkoinen määrä kukkia, eikö vain. 😍
Näitä jouluruusuja lähetän myös amaryllisten kanssa samassa aikataulussa. Näitä ei vain ole hirveästi enää saatavilla, joten suosittelen nappaamaan nyt omasi saman tien, ettei pääse loppumaan.
Nämä upeat jouluksi kukitettavat aidot jouluruusut saat siis TÄÄLTÄ
Vaan nyt minä lähden jatkamaan noita pakkaus ja muita touhuja tuonne ja fiilistelemään ”syksyn ja joulun välisissä tunnelmissa”. 😊
Ja muistetaan sitten kääntää taas kelloja tunnilla kesää kohden viikonlopulla. Saadaan sitten nukkua tunti pidempään sunnuntaiaamuna..😉
*******************************
Jokainen voi olla hyvä, koska jokainen voi auttaa. Auttaminen ei vaadi yliopistotutkintoa.
Et tarvitse kielioppia auttaaksesi.
Tarvitset vain alttiin sydämen, rakkaudentäyteisen sielun.
Martin Luther King Jr.
*******************************
Touhukasta viikonloppua sinulle hyvä puutarhaystäväni !
Toivotteleepi
Puutarhurisi
Juha