Puutarhurin Perjantaiposti

Touhukkaita terveisiä täältä puutarhalta ! Nyt alkavat ilmat haiskahtamaan sellaiselle, että päästään käärimään vihdoin hihat ja aloittamaan syysistutusten teot ihan kunnolla. Ihan liian lämmintä kun on vielä ollut, mutta nyt ilmat viilenevät ja kuin taivaanlahjana vettäkin satelee sopivasti. Minä teen täällä vielä viimeiset tarvittavat hoitotoimenpiteet kasveille ja pakkaillaan näitä sitten ensiviikosta alkaen uusiin koteihin. Pohjois-Suomeen ensin ja siitä sitten etelään päin, niin menee hyvässä rytmissä ja sinun ei tarvitse suotta näitä säilytellä. Ainut poikkeus on nuo valkosipulit, jotka toki laitan samoissa lähetyksissä,...
Leppoisan mukavaa sunnuntai-iltaa täältä puutarhalta! Niin kuin viimeviikolla hiukan uumoilinkin, niin enhän minä perjantaina ehtinyt Sinulle kirjoitella, kun tuolla uutuuslajikkeiden reissulla meni sen verran kauan. Joten ajattelin kirjoitella sinulle nyt, näin leppoisan sunnuntai-illan ratoksi. Laitoin kastelut päälle ja äsken pestyt matotkin saa hiukan valua, ennen kuin nostan ne kuivumaan, niin nyt on oikein hyvä hetki kuunnella lintujen laulua ja kirjoitella muutama rivi niin reissukuulumisia kuin pari ajankohtaista asiaa, mitä itse aion tehdä nyt tulevalla viikolla ja mitä en aio tehdä...