Perjantaipostini aiheita tänään mm:
- Syyssipulien istutukset käyntiin – parhaat ajat nyt
- Talvivalkosipuliakin voisi jo hiljalleen harkita – penkit ainakin valmiiksi
- Kiitos palautteesta – ilmainen ilmastodigilehti
- Tietoa tomaattien ja kurkkujen tulevan talven viljelyaloista ja hintaennusteita
- Saarni ja lehdet – opittua ja testiä
- Syysleikkaukset käyntiin
Reippaita terveisiä täältä Puutarhalta !
En tiedä, johtuiko se viikon lapinlomasta vai tästä mukavan viileästä ja ihan täydellisestä ulkoilmasta, mutta intoa ja energiaa tuntuu olevan kuin pikkupoikana jouluaattona.
Loma oli jälleen kerran kaiken sen odotuksen arvoinen. Puhdasta, kaunista ja kiireetöntä – juuri niin kuin tykkäänkin.
Ja kyllähän näissä maisemissa niin silmä kuin sielu lepäsi. Nuotiokahvit kalaleipien kera kruunasi aina tauot ja nyt myös sain ”vihittyä” tuon uuden kuksan, jonka sain hyvältä ystävältäni Kaarinalta viime kesänä. Hölväsin sen kahvinpuruilla ennen reissua Kaarinalta saatujen ohjeiden mukaan ja tuolla sitten nautiskelin siitä ensikahveet. Eikä varmaan tarvitse sen suuremmin ”todistella”, etteikö olisi ollut taivaallisen hyvää kahvia. Toki ainahan nuotiokahvi on hyvää, mutta nyt erityisen. 😊
Eilen sinulle jo laitoinkin viestiä yhteishankintatarjouksesta sisältäen vakuumikoneita ja retkeilytarvikkeita. Nuo ovat erittäin toimivia ja käteviä tuotteita, joita voin hyvillä mielin ja kokemuksesta suositella sinullekin.
Tarjous on siis voimassa 23.10 asti ja sen jälkeen tilaan kaikki tänne ja lähetän heti eteenpäin. Jälkitoimituksia en siis voi tehdä sen jälkeen.
Kaikki nuo löytyivät siis TÄÄLTÄ
NYT ISTUTETAAN SYYSSIPULIT
Nyt voidaan huoletta istuttaa kaikki kukkasipulit. Ei ole liian aikaista, eikä myöhäistä. Seuraavat pari-kolmeviikkoa on ihan täydellistä aikaa. Minäkin aloittelen viikonlopulla omat istutukset, jos nyt ei ihan mahdottomasti sada. Ensiviikolla sitten viimeistään alkuviikosta, kun sateet ennusteen mukaan loppuvat.
Kukkasipulivalikoimani on vielä hyvä, mutta jos olet vielä sipuleita vailla, niin suosittelen hankkimaan ne nyt. Sellaisella vauhdilla ne tuosta näyttää nyt häviävän. 😉
Koko syyssipulivalikoimani näet TÄÄLTÄ ja toimitus heti.
TALVIVALKOSIPULIEN ISTUTUS – KYLLÄ JOO, MUTTA ODOTAN SILTI VIELÄ
Talvivalkosipulien istutuksia en ihan vielä aloita. Periaatteessa voisi ihan hyvin jo istuttaa, mutta jotenkin tykkään odottaa vielä piirun verran kylmenevää aikaa. Penkit toki ovat jo valmiita. Mutta jos sinua oikein kovin jo syyhyttää päästä niitäkin istuttamaan, niin ei ne pilalle enää mene, anna mennä vain. Jos istutat, niin suositellen, ettet ainakaan peitä istutuksia lehdillä tms. vielä. Vasta sitten kun maa jäätyy ( jos lunta tulee suojaksi, niin ei tarvitse silloinkaan).
KIITOS PALAUTTEISTA – ILMAINEN DIGILEHTI
Kiitos vielä kerran niistä kaikista palautteista mitä saatiin Leenan kanssa tehdystä ”ilmastonmuutos ahdistusta ja terminologiaa” videosta.
En muistanut silloin vinkata, että jos oikean tiedon saanti ilmastoasioista kiinnostaa, niin viimeisimmän ilmastokatsaus lehden voit lukea TÄÄLLÄ
Ja ilmoituksen uusimman ”ilmastokatsaus lehden ” ilmestymisestä voit tilata TÄÄLTÄ
Tilaus on maksuton.
TOMAATTIEN JA KURKKUJEN TALVITUOTANTO – HINNAT JA VILJELIJÖIDEN MÄÄRÄ MEILLÄ JA EUROOPASSA
Tästä aiheesta on kovasti ollut nyt keskustelua mediassa ja ajattelin, että kerron sinulle, että mikä on tämän hetken tilanne ja ennustus tulevan talviviljelyn osalta meillä sekä Euroopassa.
Tämä tiedetään ja näin ennustetaan:
Kauppapuutarhaliiton kyselyn mukaan jopa 90 % jättää talviviljelyn kurkun ja tomaatin osalta tänä talvena tekemättä. Energian hinnan takia ( valotus ja lämmitys). Sama tilanne on myös Hollannissa. Eli ennustettavissa on melkoisen korkeita hintoja tulevalle talvelle. Kotimaisten suhteen on väläytelty jopa yli 10 € kilohinnoista ja saatavuuskin voi olla heikko. Hollannin tuonnista on tuskin apua, mutta ilmeisesti Espanjassa on viljelyä lisätty, että sieltä voi olla tuontia luvassa, etenkin tomaatin suhteen. Se jää nähtäväksi.
Keväällä monet sitten laittavat huoneet lämpöiseksi helmi-maaliskuulla ja kasvustot alkavat tuottamaan satoa huhti-toukokuulla, joten silloin tilanne helpottaa ja myös hinnat tulevat takaisin kohtuulliselle tasolle.
Meidän onneksemme juuresten sadot ovat hyvät ja hinnat tulevat pysymään kohtuullisina. Värikkyyttä lautasille kyllä saadaan ja voidaan valmistaa maukkaita ja monipuolisia ruokia tulevanakin talvella, vaikka tomaattien ja kurkkujen saatavuus ja hinnat nyt tilapäisesti kärsii tästä maailman tilanteesta. Kyllä me nämä muutamat kuukaudet pärjäämme.
SAARNI – TUO PUIDEN KUNINKAALLINEN LUOPUI LEHDISTÄÄN – TEEN HIUKAN TESTIÄ
Saarnia sanotaan siksi puiden kuninkaallisiksi, että sen lehdet tulevat aina myöhemmin ja lähtevät aikaisemmin kuin muiden. Ihan niin kuin kuninkaalliset juhliinsa. 😉
Niin se teki tämä minunkin parisataavuotias pihapuuni taas ja puun alla on lehtiä melkoisen reilusti . Joskus aikanaan olin suorastaan hysteerisen tarkka siitä, että kaikki lehdet tuli haravoitua pois ennen talven tuloa. No onneksi maailma on opettanut tässäkin asiassa ja nyt olen jo useana vuonna jättänyt lehdet paikoilleen, joskus korkeintaan ruohonleikkurilla ajanut yli ja silpunnut niitä hiukan. Ja kas kummaa, ei ole lehtiä eikä edes lehtiruoteja jäljellä juurikaan keväällä ja nekin vähäiset häviää hetkessä nurmikon sekaan. Maa on parantunut sekä matojen määrä lisääntynyt samalla. Eli aika monta vuotta tein paitsi turhaa, niin myös huonoa työtä tuon haravoinnin kanssa. Tokihan lehdet haravoin pihalta ja poluilta, mutta en nurmikolta.
Ajattelinkin nyt, että näytän sinulle tämän asian niin, että haravoin tuosta pienen alueen puhtaaksi ja otan sinulle sitten keväällä kuvan samasta kohdasta, niin nähdään ero vai onko sitä edes? 😉
SYYSLEIKKAUKSET KÄYNTIIN
Vaikka ruskaiset lehdet ovatkin vielä paikallaan, niin jos sinulla on leikkaustarvetta esim. koivujen, luumujen, vaahteroiden ym. ”vuotavien” puiden suhteen, niin kyllä leikkaukset voit tehdä nyt. Puut ovat kyllä käytännössä levossa.
Samoin esim. vadelman satoa tuottaneet ja huonot versot voi ja kannattaa leikata nyt syksyllä. Ne kannattaa leikata niin läheltä maanpintaa kuin vain pystyt. Ei jää tynkiä joissa esim. tuholaiset voisi talvehtia ja muutenkin on siistimpää.
JOULUKUKKIA
Pirre olikin laitellut viestiä sunnuntaina, että jouluksi kukitettavat amarylliksen sipulit, tasetit ja jouluruusut on nyt varattavissa.
Näitä onkin varattu jo innokkaasti, joten sinunkin kannattaa olla ajoissa liikkeellä. 😉
Muutamia lajikkeita jätin pois valikoimasta, koska niissä laatu ei ollut kelvollista
Mutta nämä kaikki hyvät ja upeasti kukkivat, monivanaiset amaryllikset ym. löydät TÄÄLTÄ
Toimitus on sitten marraskuun puolella, niin että saat ne sopivasti kukkaan jouluksi.
Tuossa kuvassa on muuten ehkä maailman paras kerrattukukallinen valkoinen amaryllis Alfresco. Ei helpompaa, kestävämpää ja kauniimpaa. Yksi minun ehdottomia suosikkejani ikinä. ❤ Kuvassa on kolmen sipulin istutus.
Vaan nyt lähden jatkamaan touhuja tuonne ulos, kun ilma suosii ja tarmoa on kuin pienessä kylässä konsanaan. 💪🤭
Nyt ei ole yöpakkasia luvassa, mutta eilen aamulla oli jo muutama aste ja kyllä oli kaunis auringonnousu, kun pellot kimalteli ja ruskanvärit hehkuivat kilpaa aamuauringon kanssa.
*******************************
Me käyttäydymme niin kuin mukavuudet ja ylellisyys olisivat elämän päätarpeita,
vaikka onnellisiksi tullaksemme tarvitsemme vain jotakin mistä innostua.
Charles Kingsley
*******************************
Innostavaa viikonloppua sinulle hyvä puutarhaystäväni !
Toivotteleepi
Puutarhurisi
Juha
Ps. Willowkin halusi lähettää sinulle lapin terveisiä. Se oikein asettui poseeraamaan puron varteen sinua varten. 😍