Lokakuinen puutarha, Kuukauden horoskooppi, Joulukukat nyt tilattavissa, ym. 7.10.2022

Lokakuinen puutarha, Kuukauden horoskooppi, Joulukukat nyt tilattavissa, ym. 7.10.2022

Perjantaipostin aiheita tänään:

  • Lokakuinen puutarha
  • Vaihdoin sähköpostiosoitetta, nyt en saa enää perjantaipostia, mitä teen?
  • Kuukauden horoskooppi - Peltolemmikki
  • Syyssipulivalikoima on vielä hyvä - mutta tätä menoa ei enää kauaa
  • Joulukukat nyt tilattavissa

Pilvipoutaista huomenta puutarhalta !

"Minä päivänä metsä kuurassa lokakuussa, sinä päivänä toukokuussa lehti vihottaa." 

Työmatkaani menee noin puolisen tuntia, siinä ajellessa ehtii miettiä niitä näitä, milloin mitäkin. Tänään mietin mm. tuollaisia vanhoja sanontoja ja sitä, olisiko aika siirtyä jo nykypäivään. llmat ovat lämmeneet ja tänäkin aamuna lämmin tuulen henkäys pöllähti kasvoille oven aukaistessa, ei tietoakaan kuuraisesta lokakuusta. Jos ei kuuraa lokakuussa, koska lehti silloin viheriöi? 
Ehdin miettiä myös syksyä, miten se jakaakaan ajatukset kahtia. Ruskamaisema on kaunis, pilvisenäkin aamuna puut hehkuvat kirkkauttaan, mutta samaan aikaan sitä tietää, että puut ovat kohta lehdettömiä ja vastassa on pimeä ja pitkä ajanjakso. Työmatka loppui kesken, en päässyt loppuratkaisuun, millaisia ovat mietteeni pimenevästä ajanjaksosta.

Juha samoilee vielä kotvasen pohjoisen tuntureilla ja solisevien tunturipurojen äärellä, joten tänään perjantaipostista vastaavat toimistopuutarhurit. Hän kuitenkin lähetti terveisensä muutaman kuvan muodossa.

LOKAKUINEN PUUTARHA

Lokakuussa kasvit alkavat hiljalleen hiipua talviunille; puut ja pensaat tiputtavat lehtensä, perennat lakastuvat ja kesäkukatkin lopettelevat kukintansa. Puutarhan työt eivät kuitenkaan lopu vielä tähän, vaan tehtävää riittää, ennen kuin pääsemme talvilevon viettoon luonnon tapaan.

Lokakuussa istutetaan vielä viimeiset perennat ja pensaat, syyssipulit saadaan vihdoin maahan ja valkosipuleidenkin istutusajankohta lähenee.  Kasvimaalta noukitaan vielä viimeiset sadot, viimeisimpinä maa-artisokan mukulat.

Mikäli omistat ruusupenkin, voit vähän vilkaista senkin suuntaan. Versot voi leikata noin 30 cm korkuisiksi, tällöin talvisuojat on helpompi laittaa paikoilleen, kun niiden aika koittaa. Varsinainen leikkaushan tehdään sitten vasta keväällä. Tarkista myös, ettei ruusun tyvi ole montulla, lisää juuristolle tarvittaessa multa-hiekkaseosta, tällöin varrennoskohta pysyy talvellakin riittävän syvässä, eikä tyvelle kerry vesilammikkoa. Parempi siis keko, kuin monttu.

Haravointi ja perennoiden alasleikkaus ovat puhuttaneet paljon viime aikoina, mitä niiden suhteen tehdä. Itse kuulun heihin, joka haravoi syksyn lehdet pois. Ennen haravoin joka ikisen lehden, mitä maahan vain tipahti, mutta nyt olen yrittänyt opetella siihen, että olisin "vähän sinne päin" -haravoitsija, ei se haittaa, jos vähän lehtiä jääkin sinne sun tänne. Tästä päätöksestä tykkää niin laiska luonteeni kuin luontokin. Jos tykkäät haravoida, niin haravoi kaikessa rauhassa, ainakin ne paksuimmat lehtikerrokset.

Perennat tykkään itse leikata alas jo näin syksyllä, on sitten keväällä vähän helpompaa perennapenkkien suhteen, hommaa kun riittää keväällä muutenkin. Onttovartiset kasvit kuitenkin vain taitan, leikkaan ne sitten keväällä. Aina kun on vaarana, että ontosta varresta pääsee kasvin uumeniin vesi ja jäätyessään aiheuttaa kasville tuhoa. Jos kuulut heihin, jotka tykkäävät leikata perennat alas jo syksyllä, tehdään se kuitenkin vasta sitten, kun lehdet ovat kunnolla lakastuneet, tällöin kasvi on kerännyt kaiken saamansa voiman juuristoonsa ja on sitten keväällä reippaana lähdössä kasvuun.

Jos olet tehnyt keväällä kukkaniityn, voit antaa sen kukkia kaikessa rauhassa niin kauan, kuin kukkia riittää. Siinä ne samalla sitten varisuttavat kypsyneet siemenet maahan, jotka sitten ensi vuonna taas kukkivat. Voit toki halutessasi niittää niityn, mutta jätäthän silloin niitetyn kasvuston paikalleen, niin siemenet pääsevät varisemaan maahan. Mitään muuta sinun ei oikeastaan tässä vaiheessa niitylle tarvitsekaan tehdä. Jos rikkaruohoja on kertynyt paljon, ne voit toki halutessasi kitkeä. 

Syksyn viimeisempänä urakkana otetaan ruukut ja työvälineet käsittelyyn, pestään ne ja teroitetaan teroitusta kaipaavat välineet. Vesiletkut viedään varastoon ja vesiastiat ja kastelukannut tyhjätään ja putsataan varastoon vientiä varten. Kasvihuone on myös hyvä siistiä tässä vaiheessa: poistetaan kaikki kasvit rikkaruohoja myöten, pestään työvälineet ja kasvihuone sisältä päin. Tähän riittää miltei pelkkä lämmin vesi, pakkanen hoitaa sitten viimesilauksen desinfioinnista.

Talvisuojilla ei ole tässä vaiheessa vielä kiirettä, mutta toki tarvittavat tukikehikot voi jo laittaa paikoilleen, samoin kuin jänissuojat puille ja pensaille. 

Jos intoa riittää ja haluat puutarhaan tai parvekkeelle vielä vähän istutuksia, niin nyt on hyvä aika istuttaa niin kanervat kuin muutkin syyskukat. Muistetaan kuitenkin, että syyskukatkin ovat eläviä kasveja, joten annetaan heillekin hivenen vettä aina silloin tällöin. 

VAIHDOIN SÄHKÖPOSTIOSOITETTA, NYT EN SAA ENÄÄ PERJANTAIPOSTIA, MITÄ TEEN?

Saamme aina silloin tällöin kyselyjä, miksi en ole saanut perjantaipostia sen jälkeen, kun vaihdoin sähköpostiosoitteeni Gmail-osoitteeseen. 

Syystä tai toisesta Gmail kuvittelee perjantaipostit tarjouspostiksi ja postit päätyvät ensisijaisen kansion sijasta tarjouspostit-kansioon. 

Mikäli olet törmännyt tähän ongelmaan, niin tässä sinulle parikin erilaista tapaa, jolla saat ohjattua postin oikeaan paikkaan.

TÄSTÄ pääset nettisivuillamme olevaan ohjeeseen, kuinka posti siirretään tarjousposteista ensisijaiseen postilaatikkoon.

Tanja laittoi aikoinaan tällaisen vähän simppelimmän ohjeen:

Hei,

vinkkinä tällainen:
jos perjantaiposti menee väärään kansioon (ei ensisijaisiin), on toinenkin tapa:
-  sen voi helposti siirtää sinne ihan vain tarttumalla siihen hiirellä (avaamatta sitä) ja raahata se ensisijaiset kansion päälle ja pudottaa sinne.

-  Ruudun alareunaan tulee kysymys 'Haluatko että jatkossa kaikki tästä osoitteesta tulevat menevät sinne?' Vastaa 'Kyllä'.

Kiitos vielä kerran Tanja tästä ohjeesta. 

KUUKAUDEN HOROSKOOPPI - Peltolemmikki 8.10. - 12.11.

Vaatimaton olemuksesi kätkee salattua suloa. Nuoruutesi nupussa saatat tuntea itsesi punastelevaksi seinäkukaksi, mutta jo varhain kukintosi kypsyy ihanaan sineensä. Et oikein osaa valita elämänuraasi, vaan hajotat itseäsi moneen suuntaan. Onnistut kuitenkin pitämään rönsyilyn hallinnassa ja lopulta monet mielenkiinnon kohteesi osoittautuvat hyvin hedelmällisiksi. Sinua pidetään hieman epävarmana ja mitättömänä, mutta ken sinuun tutustuu, hurmaantuu lempeään sineesi. Hiljaisuutesi rakentaa ympärillesi salaperäisyyden verhon. Viihdyt kuitenkin mainiosti ihmisten lähellä, vaikka et seurueen keskipisteenä. Pidät maaseudun rauhasta ja kuljeksit mielelläsi tutuilla pelloilla ja kallioilla. Yllättävä menestyksesi saattaa aiheuttaa kateutta ja sinuun liitetään tarinoita, synkkää draamaakin. Kuiskitaan, että neidolleen kukkiasi poiminut nuorukainen horjahti vuoksesi virtaan ja huusi ennen hukkumistaan: älä unohda minua. Tämä nimesi tunnetaan monilla kielillä. Lähipiirissäsi sinusta ollaan monta mieltä, riippuen siitä kuka puhuu: ikävänkukka, muistiainen, orpolapsenkukka, lemmenkukka. Itse et tunne olevasi kovinkaan kohtalokas, pidät niin onnesi kuin murheesikin omanasi. Suuripiirteisenä luonteena et piittaa puheista. Sukunäkö on teillä perinteisesti vahva piirre ja itse tiedät, että onneton tarina liittyy rannalla asuvaan serkkuusi Luhtalemmikkiin. Sinua huvittaa, että harva tietää todellisen taustasi. Sen, että tieteellinen nimesi merkitsee hiiren korvaa. Hoida itseäsi, niin säilytät kukkeutesi pitkään. Pystyt tuottamaan kukkia koko kasvukautesi ja herätät ihastusta vielä kypsälläkin iällä. Vartesi on kovin hento, pidä huoli selkäsi kunnosta.

SYYSSIPULIVALIKOIMA ON VIELÄ HYVÄ - MUTTA TÄTÄ MENOA EI ENÄÄ KAUAA

Sipulikukkien istutuskausi alkaa olemaan parhaimmillaan, myös etelä-Suomessa. Jos sinulla on syyssipulit vielä hankkimatta, niin nyt kannattaa pitää kiirettä. Valikoimamme on vielä hyvä, mutta tällä menolla ei enää kovinkaan kauaa. Kannattaa siis toimia sukkelasti, jotta saat varmistettua ensi kevään kukkaloiston.

Ja pienenä muistutuksena ja nyrkkisääntönä, sopiva istutussyvyys sipuleille on 3 kertaa sipulin korkeus, eli mitä isompi sipuli, sen syvempään se istutetaan. 

 

TÄÄLTÄ löydät tulppaanit
TÄÄLTÄ
löydät narsissit
TÄÄLTÄ löydät kaikki syyssipulit

Syyssipulitkin kaipaavat lannoitetta kasvaakseen. Voit ripauttaa sipulilannoitetta hivenen sipuleille jo istutusvaiheessa. 

Mikäli puutarhasi on joutunut myyrien valtaamaksi ja epäilet kukkasipulien istuttamista, niin istutuskorit ovat tähän hyvä ratkaisu. 

Sipulilannoitteen ja istutuskorit löydät TÄÄLTÄ

JOULUKUKAT NYT TILATTAVISSA

Olemme saaneet syksyn aikana monia huolestuneita kyselyitä joulukukista, etteikö niitä olekaan saatavissa.

Ei syytä huoleen, emme ole unohtaneet lähestyvää joulua, emmekä joulukukkien kasvatusta. 

Joulukukat on nyt tilattavissa; valikoimista löytyy niin perinteiset amaryllikset, tasetit kuin jouluruusukin.


TÄÄLTÄ löydät koko joulukukkavalikoimamme. Joulukukkia on rajoitettu määrä, joten varausten suhteen kannattaa olla sukkela. 

Toimitukset aloitamme perinteisesti marraskuun toisella viikolla.

Tänään vietetään kansainvälistä hymypäivää, jonka tarkoituksena on levittää hyvää mieltä hymyilemällä. Nämä kaksi kaverusta, Willow ja Mortti, he ovat mainioita "hymypäivän lähettiläitä", heidät nähdessään hymy on herkässä 😊. 

*******************************

"Mitä auringonpaiste on kukkasille, 

sitä hymy on ihmisyydelle."

- Joseph Addison - 

*******************************

Hyvää viikonloppua puutarhaystävämme!

Toimistopuutarhuri

Pirre