Syksyn tuoksuisia terveisiä täältä Puutarhalta!

Kyllä ihmisen on hyvä kotona olla. Tämän sitä taas huomasi, kun hiukan olin ”perinteisellä” syysreissulla viime viikolla. Reissu oli tosiaan aika lailla erilainen kuin ennen eli meni varovaisuutta noudattaen ja kollegoita turvaetäisyydellä tavaten. Ainut suurempi tilaisuus missä kävin, oli tuo Rääkkylän Kukkakuhaus. Siellä oli onneksi turvajärjestelyt otettu hyvin huomioon. Kaikki piti hyvää etäisyyttä ja käyttäytyi muutenkin fiksusti, niin kuin me puutarha ihmiset aina. :) joten kiva oli käydä.  

LUONNOSSA KIVAA – HIRVIKÄRPÄSET LOITOLLE

Luonnossa oli toki yhtä helppoa olla ja käydä kuin ennenkin ja ainoat  ”ei toivotut kaverit” joita siellä tapasi oli nuo viheliäiset hirvikärpäset. Niistä en kyllä tykkää yhtään. Pärjään kyllä, mutta ilmankin voisin olla ja oikein hyvin. Tuli siis tutuksi niin hirvikärpästakki ( joka toimii kyllä hyvin, kun vaan muistaa laittaa helmat housuihin ja kiristää hihan suut) ja välillä ilmastointiteippiä kaksin kerroin takin hartioille ja välillä kylmägeeliä niskaan. Kaikenlaisia temppuja joutuu siis tekemään, mutta ennemmin niin kuin, että joutuu niitä koko ajan pois nyppimään. Ihan vielä en ”stayuppeja” päähän laittanut, mutta olen senkin kyllä aiemmin testannut ja se pitää kyllä nuo elukat pois hiuksista todella hyvin. Ja kuulemma jos vaatteet käsittelee esim. Bio-Kill torjunta-aineella, niin se auttaa myös. sitä en ole kokeillut, mutta niin kerrotaan. Ja kampa, se pitää olla aina mukana, sillä saa nuo elukat pois hiuksista kaikkein kätevämmin.  

Metsästä tulon jälkeen ( jos olen autolla, niin jo autolla) otan vaatteet ja laitan ne isoon jätesäkkiin ja säkin pakkaseen. Siellä kun ne on yön yli, niin kaikki hirvikärpäset ja punkit on kuolleet ja lähtee ihan ropsumalla irti vaatteista.

Oletko sinä keksinyt hyvää keinoa noita hirvikärpäsiä vastaan? Jos olet, niin kerro ihmeessä minullekin, kaikki niksit ja ideat on enemmän kuin tervetulleita.

ANSA PIKKUKÄRPÄSILLE

Ja niin kuin joka syksy, kun luumuja, tomaatteja, omenia ym. kertyy sisälle enemmän kuin kerralla jaksaa syödä, niin nuo pienet ns. banaanikärpäset ilmestyvät kuin tyhjästä. Onhan minulla noita kelta-ansoja roikkumassa tuossa lähellä ja ne pyydystävätkin hyvin, mutta sitten kun niitä ilmestyy todella paljon, niin sitten teen niille tuon perinteisen ansan. Se on helppo tehdä ja tehokaskin

Näin tämän siis teen.

  • laitan juomalasin pohjalle lorauksen tummaa balsamiviinietikkaa.
  • lisään vettä, niin että lasin/purkin pohjalla on pari-kolmesenttiä nestettä
  • lisään pari tippaa astianpesuainetta ( se poistaa pintajännityksen, jolloin banaanikärpäset hukkuu veteen)
  • houkuttimeksi lisään joskus esim. pienen tomaattilohkon, mutta se ei ole ollenkaan välttämätön.
  • Sitten vain tavallista talouskelmua tiukasti lasin päälle ja vielä kuminauhalla varmistus, että pysyy kireänä.
  • hammastikulla tai vastaavalla tökin reikiä kelmuun, josta kärpäset pääsevät pudottautumaan lasiin, mutta ei lentämän pois. Sinne jäävät ja hukkuvat.
  • pari ansaa teen, toinen on keittiön pöydällä ja toinen keittiökompostiastian vierellä.  
  • kerran viikossa sitten teen uudet liemet. Pieni homma ja hyvä teho

Tämä valmistuu ihan muutamassa minuutissa, tuon purkin tekee vaikka siinä välissä, kun varttuu kahvin tippumista. :)

NOKKOSEN SIEMENET KORJUUSEEN – TIESITKÖ MITÄ KAIKKEA NIISTÄ SAA, MYÖS MIESTEN KANNATTAISI…

Jos olit ajatellut kerätä nokkosen siemeniä vielä, niin nyt alkaisi olla siihen viimeiset hyvät hetket. Vihreät siemenet ovat hiukan ”tehokkaampia” mutta kyllä kypsissäkin siemenissä puhtia on.

Nokkosten lehtien terveysvaikutuksethan me kaikki tiedetään, mutta aina ei muisteta sitä, että siemenissä on samat ominaisuudet, mutta moninkertaisina lehtiin verrattuina.

Siemenet sisältävät kaikkia ihmisen tarvitsemia rasvahappoja ja runsaasti E-vitamiinia. Niissä on myös runsaasti A- ja C-vitamiinia, rautaa, kalsiumia, magnesiumia ja piitä.

Karkea ohje olisi ottaa aluksi vajaa teelusikallinen päivässä, vaikka puuron, jogurtin, munakkaiden tai teen seassa. Myös leivonnassa jauhojen joukossa. Ihan missä vain itselle parhaiten sopii.  Siemenet soveltuvat käyttöön ihan sellaisenaan. On tosin todettu, että yhden vuorokauden liotus saa niissä olevat entsyymit aktivoitumaan paremmin.

Siementen on todettu auttavan myös  mm. Iho-ongelmiin, muistin heikkenemiseen, anemiaan, väsymykseen, seksuaalisen vireyden laskemiseen, eturauhasvaivoihin, hiuksiin ja kynsiin. Annostusta voi lisätä jopa 1-2 ruokalusikalliseen päivässä, mutta niin kuin muidenkin villiyrttien käytössä, niin välillä on hyvä pitää taukoija näidenkin käytössä.

Eli nyt vaan hanskat käteen ja mennään keräämään voima siemenet talteen.

Kätevin keino on leikata saksilla norkot ja samalla voit poistaa huonot lehdet.  Säilöntä onnistuu tuoreena pakastamalla tai kuivattuina, ihan niin kuin yrtit yleensäkin.  Uunissa jos kuivatat, niin lämpötila ei saisi mielellään nousta yli 40 asteen.

Niin ja siemeniä ei kannata kerätä liian reheviltä kasvupaikoilta ( navetoiden nurkilta, kompostien läheltä, ym), niissä voi olla liikaa nitraattia. Samoin tienvarsilta ei tietenkään kerätä.

LILJOJEN HELPPO SYYSHOITO- SIEMENKODAT POIS – TAKAA HYVÄN KUKINNAN ENSI VUONNA

Liljat alkavat kukkansa kukkineet tältä kesältä ja niille olisi hyvä tehdä nyt pieni, mutta erittäin tärkeä hoitotoimenpide. Eli napsitaan siemenkodat pois. Liljathan keskittyvät kukinnan jälkeen eli nyt kasvattamaan siemeniä.  Valitettavasti vain Suomen kesä on siihen liian lyhyt, että ne ehtisi valmistua ja niistä saisi uusia liljoja.  Parempi tapa on poistaa siemenkodat nyt. Niin kasvi reagoi siihen niin, että se alkaakin kasvattamaan ja tankkaamaan ravintoa itse sipuliin. Ja tekee sitä niin kauan kuin vain lehdissä vihreyttä riittää. Näin sipuli ehtii uudistua ja tankata itsensä hyvään kuntoon ja palkitsee sen hyvänä talvehtimisena sekä upein kukinnoin ensi kesänä sitten taas.

Kävisin tekemässä pihalla pienen videonkin aiheesta

Miksi syysvalikoimissani ei ole värililjoja?

Tätä usein kysytään ja syy on ihan yksinkertainen eli ensinnäkin tämän vuoden sipulisato liljojen osalta nostetaan Hollannissa vasta loka-marraskuussa. Ja niiden istuttaminen niin myöhään täällä meillä Suomessa on auttamattomasti turhan riskialtista. parempi siis, että siellä viljelijät säilövät ne niitä varten tehdyissä pakkasvarastoissa ja istutetaan ne sitten keväällä.

Toisekseen jos haluaisi sipuleita syysistutuksiin, niin ne olisi niitä viime vuoden puolella nostettuja ja kohta vuoden pakkasvarastossa olleita.

Ja kolmanneksi, keväällä istutetut kukkiin myös ensikesänä, joten syysistutuksissa ei ole kuin turhia riskejä. Eli siksi minun valikoimissani ei ole liljoja syksyllä, mutta keväällä sitäkin paremmat. :)

HERUKOIDEN JA KARVIAISTEN HOITOLEIKKAUKSIA

Sitä mukaa kun pensaat tyhjenevät marjoista, on kätevä konsti tehdä hoitoleikkaukset niille samalla. Molemmista pensaista on nyt helppo poistaa mahdolliset huonot oksat tai oksien osat pois. Keväällä niiden erottaminen ei olekaan aina yhtä helppoa. Varsinaiset harvennusleikkaukset tehdään sitten vasta keväällä, ennen kasvukauden alkua. Näin pensaat talvehtivat hyvin ja tuottavat satoa taas ensi vuonna.

Niin kuin Pirre viime viikolla jo vinkkasikin, niin syksy on mitä parahinta istutusaikaa myös marjoille ja syysistutettavien valikoimistani löytyy nyt uusia, maukkaita ja runsasatoisia  puna-, valko- kuin mustaherukan taimia sekä herkullisia punaisia- ja keltaisia karviaisia.

MANSIKKAA JO ENSI KESÄNÄ – ISTUTUS NYT

Samoin mansikkamaan perustaminen näin syksyllä on yksi kiitollisimpia tekoja. Taimet juurtuvat nyt hyvin ja satoa saa jo ensi kesänä. Suuret kotimaiset  tervetaimet Frida’ ja ’Lumotar  on paras ja varmin valinta herkullisen ja runsaan sadon takaamiseksi. Eikä ole tauti tai talvehtimisherkkiä...

KOTISIVUILLA SELATTAVISSA

Kotisivuilla olisi taas uutta ( ja vanhaa) ajankohtaista luettavaa:

VUODEN POSITIIVISIN VALITTU – JULKISTAMINEN ENSIVIIKOLLA

Ai niin, olinhan viime viikolla taas mukana yhdessä mukavimmista tilaisuuksia eli valittiin Positiivareiden Jussin johdolla vuoden positiivisin Suomalainen. Tämäkin tilaisuus pidettiin nyt etätapaamisena ja vaikka aina on niin mukava kokoontua yhdessä valintatilisuuteen, niin tässäkin mentiin terveys ja fiksuus edellä.

Valinta on siis tehty ja ensiviikolla sitten se paljastuu… kukakohan on sinun veikkauksesi? ;)

Positiivinen Kunniakirja

Onko sinulla työ- kaveri-, harraste tai muussa porukassa joku, joka ansaitsisi postitiivisuudestaan kunniakirjan? Henkilön jonka elämän tapaan sopi tämmöinen teksti:

*****************************

Positiivinen asenne omaan itseemme, elämään, toisiin ihmisiin ja siihen, mitä teemme, on suurin yksittäinen ja rajaton voimavara, joka meillä jokaisella itsessämme on.

Positiivisen asenteen omaamalla voimme itse päättää oman elämämme laadun ja oppia näkemään yhä useammassa asiassa vaikeuksien sijasta mahdollisuudet.

Parhaiten positiivisuutta saa itselleen jakamalla sitä ensin toisille.

****************************

Mikäli on, niin ylältäpä hänet ja tulosta hänelle kunniakirja -> TÄÄLTÄ varmasti ilahtuu <3

LUONNONPÄIVÄÄ JUHLITAAN HUOMENNA

Meille sinun kanssasi taitaa tuo luonto sen eri muodoissa taitaa olla ihan normaali osa elämää, jopa niin, ettei sitä aina edes muista kuinka hienoa on, että meillä on tällainen luonto ja mahdollisuus siellä olla ja liikkua ( eikä nyt muistella liikaa noita hirvikärpäsiä tässä kohtaa… ;) ) joten eiköhän huomenna hiukan pysähdytä ja juhlisteta luontoa. Käymällä luonnoissa halaamassa puita, kahvilla, sienimetsällä, jne. Voit liputtaa, tehdä Sibelius boxin, nukkua yön ulkona, jne.  Ihan sillai kun itsestä hyvälle tuntuu. <3  

Lisää juhlapäivästä voit lukea TÄÄLTÄ

kuva: Eeva Mäkinen

MUUMIOTAUTISET OMENAT

Tästä tuli juuri toive kirjoittaa, mutta nyt pitäisi kiirehtiä tuonne kasvihuoneelle, niin lupaan kirjoittaa tästä aiheesta enempi ensiviikolla. Lyhyt ohje kumminkin nyt on, että muumiotautisen puun omenia ja lehtiä EI SAA missään tapauksessa jättää maahan tai heitellä lähimaastoon sellaisenaan. Ilma levitteisenä se saattaa saastuttaa toisia puita jopa satojen metrien päässä.  Mutta palaan tähän enempi tosiaan ensi viikolla.

Nyt nimittäin lähden herättelemään Pikku-Reiskan päiväunilta ja lähdetään puuhastelemaan tuonne ulos ja puutarhan puolelle.

Valmistellaan syksyn juttuja ja ihmetellään porukassa kaikkia uusia ihmeellisiä asioita, joita vain pienen Reiska-koiran silmin voi nähdä. Niin kuin esimerkisi, että "mitähän kivaa tuolta miljoonakellojen seasta voisi löytyä" ;)

***************************************

Kun suuri hetki koputtaa elämäsi ovelle,

sen ääni ei yleensä ole sydämesi jyskettä kovempi,

joten se jää helposti havaitsematta. 

- Boris Pasternak

***************************************

Upeaa viikonloppua sinulle, hyvä puutarhaystäväni. 

Toivottaa

Puutarhurisi

Juha


Tilaa puutarhurin perjantaiposti