Puutarhurin Perjantaiposti

Vapputerveisiä täältä Puutarhalta! Nyt vierähtikin ihan päiväkahveenpuolelle, kun ennätin tähän sinulle kirjoittelemaan.  Vaikka yöllä olikin pakkasta ja kylmää, niin aurinkoiseksi luvatun päivän takia, tein kaikki kastelut kasvihuoneissa ja meneehän siinä aina oma aikansa. Tosin onhan se sellaista puuhaa, että ei siinä edes ajankulua huomaa, eikä onneksi tarvikkaan. Kaikki työ saa ottaa sille kuuluvan aikansa. Tämmöisen näköistä vappuaamua täällä siis vietetään. <3 Ja kun vielä lintuparatiisi tässä ympärillä täydentyy päivä päivältä, niin johan kelpaa olla ja elää.  Kaikennäköiset kevään merkit lisääntyvät...
Touhukkaita terveisiä täältä puutarhalta! Ja ihan ensiksi haluan toivottaa mitä parahinta naistenpäivää !!!! Olen aina ollut sitä mieltä, että naiset ovat kautta historian olleet se voima ja turva johon on voinut luottaa ja uskoa. Ja mitä pidempään olen elänyt, sitä vakuuttuneempi olen siitä ihan joka päivä. Jos minä saisin päättää, niin naistenpäivä olisi 364 päivää vuodessa ja se yksi olisi isän/miestenpäivä, niin olisi oikeassa suhteessa nämä päivät. :) Näin naistenpäivä kahvittelun lomassa sitten hiukan terveisiä täältä puutarhalta. Kovasti nämä kelit on nyt...