Puutarhurin Perjantaiposti

Iltaterveisiä täältä Puutarhalta! Meni tämä sinulle kirjoittaminen nyt vähän iltahommiksi. On ollut koko päivä niin työntäyteinen, että nyt vasta maltoin pistää kaffeet kiehumaan ja kirjoittamaan. Ja mukavahan se on kirjoitella, kun on päivän työt tehtynä ja mieli hyvä. Ohjelmassa on ollut niin kukka- ja valkosipulien lajittelua ja esivalmisteluja sekä marjakasvien valmistelua lähetettäväksi. Perennat saavat vielä pariviikkoa kasvaa ja valmistua, niin ovat sitten parhaimmillaan ja istutusvalmiina kun saapuvat. Sinun ei tarvitse kuin istuttaa ja kastella, kaikki muu on tehty. :) Viikolla...
Mullan tuoksuisia terveisiä täältä puutarhalta ! Oikeastaan koko luonto tuoksui mahtavalle tänä aamuna. Eilen illalla satanut sade yhdessä tämän leppoisan lämpimän ilman kanssa oli saanut kaikki tuoksut valloilleen heti aamusta.  Se on kyllä ihan uskomattoman voimaannuttavaa vaikka ei malta kuin minuutin – kaksi olla, laittaa silmät kiinni ja hengitellä syvään ja antaa vaikutuksen tulla. Melkein parempi tapa avata aamu kuin aamupuuro ja pannukahvi. :) TUOKSUU MUUTEN HYVÄLLE TÄÄLLÄ HALLILLAKIN Täällä hallilla lajitellaan ja pakataan nyt myös ensimmäisiä talvivalkosipuleita ja tuoksu on minusta...