Pienen sateen raikastamat huomenet täältä puutarhalta.
Hiukan odottelin enempikin vettä, mutta vain muutama milli tuli aamusta. No jos sitten päivällä sataisi enemmän. Tekisi tuo vesisade pellopille, luonnolle ja kypsyville mustikoille nyt hyvää. Ja antaisihan se hiukan vapaata Puutarhurillekin kasteluhommista. ;)
PIDETÄÄN PÖLYTTÄJISTÄ HUOLTA, YLLÄTTÄVÄN HUOLESTUTTAVA TIETO
Tosta pölyttäjien kadosta ja niihin liittyvistä syistä puhutaan ( onneksi) paljon. Niin silti tuo tutkijoiden julkaisema uutinen siitä, että jos pölyttäjät häviävät maailmasta, niin koko maapallo tuhoutuu vain neljässä vuodessa. Tuo oli kyllä pysäyttävä tieto. Ajattele, vain neljävuotta ja millaiset nekin sitten olisi, sotien ja riitojen vuosia. No onneksi tuo uhkakuva ei nyt ole toteutumassa, mutta toki meidän kaikkien on hyvä tuo muistaa, että kuinka tärkeitä nuo pikkuystävät meille on, suorastaan elintärkeitä. Ja kuinka meidän arkiset valinnat vaikuttaa usein myös niiden hyvinvointiin ja määrään. Muutenkin kuin parempina mustikkasatoina… ;)Hiukan huoleton puutarha on usein niillekin parempi.
Myös tämmöiset yhdistelmät, joissa on kukkia ja hyönteishotelleja on nyt kovassa muodissa tuolla Euroopassa ja varmasti niiden osuus tulee lisääntymään meilläkin.
MUSTIKAT KYPSYY JO
Niin se tosiaan vain helteet on tehnyt tehtävänsä ja ensimmäiset uudet mustikat tuli jo poimittua. Ihan vielä ei saanut kuin maistiaisia, mutta varmaan viikon päästä saa kerättyä jo ensimmäiset piirakkatarpeet. Ah, kun ajattelinkin kylmää maitoa ja lämmintä, uusista mustikoista tehtyä mustikkapiirakkaa, voi pojat, sitä makunautintoa ei voita kyllä mikään!
PENSAIDEN KESÄLEIKKUUTA
Tuo lämmin on tehnyt myös sen, että mahdollisia pensaiden kesäleikkuita pitänee alkaa jo suunnitella ja tehdäkin pian. Uuden kasvun aika näyttää pysähtyneen ja siitä alkaakin sitten hiljalleen uuden kasvuston puutuminen. Itse teen yleensä niin, että leikkaan puolet tai niin, että vähintään 1/3 uutta kasvua jää jäljelle. Näin pensaat uudistuu ja pysyy hyvinä, mutta kasvu ei kuitenkaan karkaa käsistä, eikä tarvitse tehdä sitten niitä ”isoja” leikkauksia kun kasvusto on karannut. Uudet versot menevät myös niin helposti poikki, että niitä on suorastaan ilo napsia poikki.
OMENAPUIDEN VESIVERSOT NYHDETÄÄN.
Etenkin keväällä kovasti leikatut omenapuut kasvaa herkästi vesiversoa, jotka myös olisi hyvä poistaa nyt. Rungossa olevat ja ohuet vesiversot on kätevintä poistaa nyhtämällä ne ns. vastakarvaan. Runkoon jää silloin vain pieni repeämä ja se paranee hyvin. Latvoihin tulleet uudet kasvustot on myös hyvä typistää / leikata. Näin puusta tulee omenaa tuottava, eikä pelkästään versoja kasvattava.
UUSIA PERUNOITA JOULUKSI, NÄINHÄN SE KÄVI! KAKSI TAPAA.
Tätä jos et ole vielä kokeillut, niin teeppä nyt tänä kesänä. Etenkin tuo pakastamiskeino on niin kätevä ja lopputulos ihan mielettömän hyvä. Uusia perunoita joulupöydässä, on se kova juttu ja monelle jouluvieraalle suuri hämmästyksen ja ihastuksen aihe.
Ja näinhän se tehtiin, joko pakastamalla tai sitten kasvattamalla.
PAKASTAMALLA:
Säilöntä:
- Otetaan uusia perunoita (pienet siiklit on minusta parhaita) tarvittava määrä.
- Pestään ne.
- Keitetään suolavedessä n. 5 min.
- Otetaan kattila pois levyltä, kaadetaan vesi pois ja annetaan perunoiden jäähtyä ilman kantta.
- Nostetaan jäähtyneet perunat pakastepusseihin ja imetään niistä ilmat mahdollisimman tarkkaan pois esim. mehupillillä. tai jos käytössä on vakuumikone, niin ehdottomasti sillä sitten. (Itse käytän tähän tarkoitukseen pelkästään tuota vakuumikonetta, joka on yksi keittiöni eniten käytetyistä laitteista muutenkin. On säästänyt hintansa jo monesti.)
- Ja sitten vain perunapussit pakkaseen.
Valmistus:
- Nostetaan perunat sulamaan jääkaappiin edellisenä päivänä.
- Laitetaan perunat kylmään, suolalla maustettuun veteen ja keitetään kypsiksi.
- Herkutellaan ja muistellaan kesää. :)
KASVATTAMALLA
Perunat laitetaan kasvamaan heinä-elokuussa astiaan. Ennen pakkasia katkaistaan varret ja suojataan ne jäätymiseltä. Astiat siirretään viileään astioineen päivineen pakkasöiltä turvaan ja sitten talveksi kokonaan viileään esim. kellariin tms. pakkasettomaan, mutta viileään paikkaan. Astiakasvatuksessa on hyvä käyttää reilua astiaa, pohjalle leca-soraa ja kasvatukseen hiekansekaista multaseosta (esim. kylvömultaa).
Sitten vain jouluna nostetaan uudet perunat ja herkutellaan.
KESÄKUKAT, NYPPIÄ VAI EI? ONKO SE SITTENKÄÄN PULMA???
Verenpisaroista ainakin kannattaa aina nyppiä marjoja muistuttavat siemenkodat pois sitä mukaa kun niitä kasvustoon ilmestyy. Näin pisarat kukkii komeasti koko kesän, eikä taannu siementen kypsyttämiseen.
Petunioissa on nykyään lajikkeita, joita ei tarvitse nyppiä. Ne erottaa siitä, että niihin ei muodosta heteitä, eikä simenkotaa. Tosin minä kyllä nypin nekin pois, on siistimpi ja ihan kuin se hiukan lisäisi uusien kukkien tuloa. Siemenlisätyt petunioiden kukkineet kukat kannattaa nyppiä aina pois, muuten niiden kukinta hyytyy.
Miljoonakelloista en oikeastaan koskaan nypi kukkia pois, ellen sitten ihan huvikseni putsaile niitä. Kukkia niihin tulee kyllä yhtä paljon, nyppi tai ei. Enempi siihen vaikuttaa se, että ne saa kunnolla lannoitetta, valoa ja lämpöä. Etenkin lannoite näyttää olevan se mistä ne usein kärsii, niillä jotka ei muista lannoittaa tai ole ollut fiksu ja laittanut lannoitekäpyjä, mutta mehän ollaan se toki tehty, eikö vain. ;)
YLEISESTI, NYPPIÄ VAI EI? on helppo vastata, että jos et ole varma, niin mitään haittaa kukkineiden kukkien pois nyppimisestä ei koskaan ole, päinvastoin.
LANNOITE TAKAA KOMEAT KUKAT
Ei sitä mekään pelkällä vedellä kauaa jakseta. Nyt kun kesä kääntyy paremmalle puolelle, niin se tarkoittaa sitä, että mullassa olleet ravinteet alkaa olla käytetty. Lisäksi kasvit kovassa kasvussa, joten ”rukaa” tarvitaan. laitetaan siis lannoitetta jokaiseen kasteluveteen, niin kukoistus on taattu. Lannoitekävyt jos sinulla on laitettuna multaan, niin sitten ei ole mitään hätää. Korkeintaan pieniä lisäannoksia voit kasteluveden seassa niille silloin tällöin antaa.
YRTIT – KUKKII - LEIKATAAN POIS
Tuo lämpö on saanut yrtteihinkin ensimmäisiä kukkia ilmestymään. Nehän me leikattiin heti pois. Ne kun tyrehdytti kasvun ja muutti kasvien makua muutenkin huonompaan suuntaan. Eli käytännössä kaikkien yrttien kanssa on helppoa muistaa, että kukat aina poikki. Sillä turvataan hyvä maku ja uudistuva kasvutapa.
AVOIMET PUUTARHAT NYT SUNNUNTAINA, LOISTAVA TEEMA
”Puutarha ei ole koskaan valmis, mutta aina kokemisen arvoinen” on siis tämän vuoden teema ja se on minusta kertakaikkisen loistava. Sillä juuri näinhän se on ja tule ollakin. Ei stressaava ” tekemättömien töiden loputon työmaa” vaan aina erilaisia puuhasteluja tarjoava paikka, jonka ei koskaan pidäkään olla täysin valmis. Sielläkin nautitaan matkasta, ei määränpäästä.
Sunnuntaille kannattaa siis varata vapaata muista hommista ja käydä katsomassa mitä kaikkea kivaa ja keskeneräistä muiden puutarhoista löytyy. Varmasti jotain kivaa ideaa ja ihasteltavaa löytyy mukaan.
Paikat ja muut tiedot sunnuntain tapahtumista löydät kätevästi TÄÄLTÄ
KUU, KITKEMISET, VIHDAT JA KATTOHAIKARAT
Kuu oli eilen täysi ja sehän ”tiesi” sitä, että;
- kitkemiselle on hyvät päivät nyt, etenkin tänään ja huomenna
- itse ainakin keskityn nyt erityisesti noiden pujojen kitkemiseen, niissä näkyy olevan siemenet jo niin kehittyneitä, että nyt kun ne kitkee, niin hyvällä onnella ne häviää kerrasta pois.
- vihtojen, säilöttävien siis, teko jää nyt tauolle ja seuraavat tehdään 14.7 -> sitten kestää taas lehdet paikallaan ja tuoksukin on parempi.
- ja kesäleikkauksia on hyvä tehdä
- uusia istutuksia voi tehdä, mutta ennemmin vasta parin viikon päästä.
ja tämä kattohaikarapariskunta laskeutui tuohon pellonlaidalla olevan ladon katolle ja kun täysi kuu sattui vielä sopivasti taakse, niin sain napattua niistä mukavia kuvia. Harmi kun ei ollut kuin kännykkä mukana, oikealla kameralla olisi saanut tosi upeita kuvia, niin hienosti ne olivat tuohon katolle asettuneet. Ja rohkeastikin. Liekö täysikuu sekoittanut niidenkin varovaisuuden vai aistiko ne, että olin ihan vaaraton ja vain kuvia niistä ottamassa. Sinne ne jäivät katonharjalle kuuta ja kesäiltaa ihailemaan, kun hiljalleen vetäydyin takaisin peltotielle. Kyllä kesäyöt tarjoaa aina upeita kokemuksia.
LISÄÄ KUVIA NÄYTTELYSTÄ
Lupasin laittaa, joten tässä muutama. Ja lisää tulee sitten taas, kun olen niitä ehtinyt läpikäymään. Kaikista lajikkeista kun ei saa vielä kuvia julkaista, niin pitää olla hiukan varovainen. Näissä on muuten jo nyt muutama lajike, jotka tulevat ensikevään valikoimaan. Keksitkö, että mitkä??? ;)
Vaan nyt lähden katsomaan, että vieläkö kippurahännät lähtisivät pienelle lenkille vai odotettaisiinko iltaa ja hiukan vielä viileämpää keliä. Tuoksut olisivat ainakin nyt tuon pienehkön sateen jälkeen mahtavat tuolla luonnossa.
--------------------------------------------
Elämän kauneus on läsnä,
silloin kuin avaamme sille silmämme.
– tuntematon
--------------------------------------
Kaunista alkavaa heinäkuuta ja virkeää viikonloppua sinulle
Toivotteleepi,
Puutarhurisi
Juha