Perjantaipostini aiheita tänään mm:
- Mikä ihmeen ”pikkukesä”?
- Erikoinen väittämä - Näin varmistetaan tulppaanien kukkaloisto myös ensi keväänä.
- Sireeni vai syreeni? Kumpi sinun pihallasi kukkii?
- Valkosipulipellon kuulumisia
- Talvituhoja yllättävän paljon ei sinun, eikä istutusten syytä.
- Liljakukko teki hyökkäyksen ja minä vastaan
- Pörriäisposti palautetta – että minä olen iloinen ja ylpeä
- Puoti kuulumisia – tarjoukset loppusuoralla, lisätilaukset ( mm altakasteluamppelit, kastelukiteet, hyttyslyhdyt + täydennyspakkaukset) saapuvat juuri.
Lämpöisen leppoisia iltaterveisiä täältä Puutarhalta
Menikin tämä sinulle kirjoittaminen tänään iltahommiksi. Sen verran on ollut puuhaa tuolla kasvihuoneella, että nyt vasta maltoin tulla juomaan hiukan raparperimehua ja oikaisemaan selkää samalla. Tuo rapaparperimehu on muuten minusta kyllä yksi parhaita mehuja mitä olla voi, maukas ja virkistävä, sopii paremmin kuin hyvin tämmöisten hellepäivien janojuomaksi myös.
Kasvihuoneella nämä talon perinnepelargonien ”Elvi ” ja ” Immi” emokasvitkin aloittivat kukinnan. Vaihdoin niille keväällä mullat ja siksi poistelin myös pitkin kevättä niistä kukkanuppuja, että juurtuivat kunnolla uuteen tilaansa. Nyt sitten annoin jo kukkien tulla ja onhan nämä upeita ja etenkin tärkeitä koska niillä on oma historiansa meidän suvussa.
MIKÄ IHMEEN ”PIKKUKESÄ”?
taisin viimeviikolla mainita jotain ”pikkukesästä” ja muutamia kysymyksiä tuli, että mikä ihme on ”pikkukesä”? No jos totta puhutaan, niin en tiedä mistä se on tullut ja onko se edes mikään sen virallisempi ilmaisu tai muutakaan, mutta minulle se on aikojen saatossa tarttunut sellaisena aikana alkukesästä, kun kevät on ohi ja alan valmistutumaan varsinaiseen kesään mm. kylvöin, istutuksin, lannoituksin, jne.
Eli minulle tuo ”pikkukesä” on tämä kesän alku kiireineen ja joka loppuu käytännössä juhannuksena ja siitä alkaa sitten kesästä nauttiminen ja ”joutenolo”. ☀🍓
ERIKOINEN VÄITTÄMÄ - MITEN VARMISTETAAN TULPPAANIEN KUKKALOISTO MYÖS ENSI VUONNA – PIENIÄ MUTTA TÄRKEITÄ JUTTUJA
Viikolla kuulin sellaisen jännän väittämän, että minulta viimesyksynä hankitut tulppaanit kukkivat nyt upeasti, mutta ovat kuulemma Hollannissa kasvatettuja eli ei kuki enää toista kertaa. Olin ensin, että mikä juttu tämä nyt on, mutta toisaalta olen tässä vuosien saatossa kuullut muutaman kerran ennemminkin, että ulkomailta tuotuja kukkasipuleita ei kannata istuttaa, ainoastaan kotimaisia. Ja toki, jos kukkasipulien kasvatus olisi mahdollista ja sitä Suomessa tehtäisiin, niin ilman muuta suosisin niitä, mutta kun Suomessa se ei vain onnistu eli jos haluaa istuttaa vain Suomessa kasvatettuja kukkasipuleita, niin sitten ei tarvitse kyllä yhtäkään sipulia maahan laitta. No se siitä, asia tuli oikaistua ja etenkin se tärkein, että kuinka nuo tulppaanit sitten saadaan varmimmin kukkimaan myös ensi ja seuraavina vuosian.
Ihan ensimmäiseksi on hyvä muistaa ja ajatella, että käytännössä tulppaani kasvattaa uuden sipulin aina joka kesä, jolla se sitten kukkii sitten seuraavana vuonna. Tämän kun muistaa, niin niiden hoito on paljon loogisempaa.
Pari pientä toimenpidettä olisi hyvä tehdä nyt tässä ”pikkukesän” aikaan. Katsotaanko mitä.
- Kun kukka on kukkinut, niin nuppu katkaistaan. Tämä sen takia, että kasvi kääntää kasvuenergiansa pois siemenistä ja alkaa kasvattamaan sitä uudistuvaa sipulia.
- Lannoitetaan nyt joko kukkasipulilannoitteella tai luujauholla. Itse käytän nykyisin enempi tuota luujauhoa. Ja tosiaan lannoite pitäisi antaa nyt, ainakin ennen juhannusta, jotta se ehtii vaikuttamaan sipulin kasvuun. + kastelua, jos on oikein mahdottoman pitkiä sateettomia kausia.
- Loppujen kukkavarsien ja lehtien annetaan olla paikallaan niin kauan kuin ne ovat vähääkään vihreitä. Tämä siksi, että silloin kasvi pystyy yhteyttämään auringon avulla mahdollisimman paljon energiaa ja kasvuvoimaa sille uudistuvalle sipulille.
Siinäpä se, eli ei kovin ihmeitä tarvitse tehdä, että seuraavan vuoden kukkaloisto on taas taattu. Ja minusta ainakin tuo siemenkotien poikki napsiminen on ihan mahdottoman mukavaa ja koukuttavaa puuhaa. 😉
SIREENI HUUTAA – SYREENI KUKKII - NO EI NYT KUMMINKAAN
Nyt kun myös nuo sireenit / syreenit kukkivat komeimmillaan, niin tuli mieleeni vuosia sitten täällä meillä käyty keskustelu , että onko tuo siis oikeasti sireeni vai syreeni? Oltiin sitten kahta tai oikeastaan montaa mieltä tuosta ja silloin meidän Mirzu pisti pisteen keskustelulle omaan vahvaan tyyliinsä, että se on kuulkaa niin, että sireenit huutavat hätäautojen katolla ja ne on syreenit jotka kukkii . Hetken hiljaisuuden jälkeen kaikki repesi nauramaan ja sovittiin, että näin se on. 😂😂 . No jos totta puhutaan, niin molemmat tavat on ihan oikein, eli rakkaalla lapsella on monta nimeä tässäkin tapauksessa. Me ammattipuutarhurit puhutaan ehkä mieluummin syreenistä, koska sillä on selkeä yhteys sen Latinakieliseen syringa nimeen.
VALKOSIPULIPELLON TILANNE
Talvivalkosipulit talvehtivat tosiaan taas ihan täydellisesti, vaikka talvi ja kevätkin ( tulva nousi pellolle pariksi viikoksi) oli haasteellisia. Hyvä lajike ja isot sipulit on kyllä se paras takuumies kunnon kasvulle. Nämä on nyt saaneet lisälannoituksen ( kanankakkaa) ja rikat on harattu kertaalleen. Nyt sitten odotetaan skeippien eli kukkavarsien tuloa ja ruvetaan niiden poistoon ja herkutteluun varmaan juhannuksen jälkeen. Mutta kaiken kaikkineen todella hyvälle näyttää taas tuleva sato. 😊
TALVITUHOJA YLLÄTTÄVÄN PALJON – ei sinun vaan talven ”vika”
Sen kyllä arvasin, että Lounais-Suomessa talvituhoja tulee, mutta yllättävän paljon on mennyt monivuotisia muuallakin päin Suomea. Itseltänikin on hävinnyt useampi vanhoja ja kauan kasvaneita perennoja ja köynnöksiä. Jopa tuo iankaikkisen vanha kärhökin näytti menehtyneen. Vieressä sitten taas muut lajit kyllä nousevat. Ainut syy mitä itse keksin on ne kovat pakkaset ennen kuin lumi satoi, se varmasti koitui nyt näiden kohtaloksi. Toki harmittaahan se, mutta näin se elämä menee ja nyt voi hyvällä omalla tunnolla istuttaa niiden tilalle jotain uutta ja kivaa. 😊 Eli jos sinultakin on kasveja talvella kuollut, niin älä suotta syytä itseäsi, talvi oli nyt vain tämmöinen.
LILJAKUKKO TEKI HYÖKKÄYKSEN – MINÄ VASTAAN TULEEN TULELLA – VALKOSIPULISUMUTETTA TULEE KOHTA
Katsopa, kuka tai oikeastaan keitä, oli ilmestynyt liljojen lehdille. Liljakukkoja oikein kaksin kappalein. No eipä se haittaa, nyt vain keinot käyttöön. Nämä pari listin heti pois ja huomenna viimeistään teen sumupulloon valkosipuliveden ja sumutan sillä nuo kaikki liljat. Eipä löydä liljakukot sen jälkeen kohteeseen ja rauha on taattu.
VAIHDOIN KAKSI AMPPELI KUKKANIITTYYN – PUHUIN TALOYHTIÖLLE ”JÄRKEÄ ” – ASENNE JA TAPA ON SE SUURIN VASTUS – ONHAN SE NYT KUMMA, JOS EI VIELÄKÄÄN YMMÄRRETÄ JA HINKATAAN NIITÄ NURMIKOITA KLANEIKSI – JNE. JNE.
Sunnuntaisen ”pörräispostini” jälkeen olen meinannut hukkua kaikkiin ihaniin viesteihin. Siis minä olen niin iloinen ja ylpeä näistä kaikista viesteistä, jotka huokuvat välittämistä, oivallusta, uskallusta ja välittämistä mitä suuremmissa määrin.
Muutama esimerkki:
Sirpa kirjoitti, että ”rakastan kukkia yli kaiken, mutta nyt vasta mietin, että voisinko ajatella tosin. Ja voin eli jätin kaksi amppelia ostamatta ja ostin sinulta tuon viiden neliön kukkaniitty maton. Täällä kun amppeleista saa maksaa jopa yli 20 € kpl. Mietin, että saan helpommalla halvemmalla paljon enemmän kukkia, joista on hyötyä myös pörriäisille, niin eipä ollut vaikea päätös, päinvastoin”. Kiitos – Sirpa
Anne taas oli innostunut puhumaan taloyhtiölle heilläkin olleen hiekkalaatikon muuttamisesta kukkakedoksi ja oli saanut vihreää valoa.
Arto kirjoitti myös hyvin vahvasti ” että on se kumma, kun ei ymmärretä luonnosta mitään, luullaan että se monimuotoisuus ja pörriäisten pelastaminen pitää tapahtua jossain muualla kuin omalla pihalla. Ei kyllä se pitää aloittaa omasta pihasta ja omasta toiminnasta. Muuten mikään ei muutu.” – Arto
Useampi viesti tuli myös siitä, että kyse on enempi asenteesta ja rohkeudesta jättää osa pihan nurmikosta leikkaamatta, suosia luonnonkukkia, antaa tontin olla edes osin luonnontilassa, jne. Ja varmasti se on totta, että se ”naapurien sanaton painostus” on suuri syy siihen, että pihoista tehdään yhä edelleen ”ötökkäköyhiä” mutta ihmissilmälle hyväksyttäviä.
Kirsi kirjoitti myös minusta hyvin oivaltavasti, että ” minulla on vain peni rivitalon piha, enkä pysty siihen kovin monimuotoista elinympäristö tekemään, mutta tilaisin sinulta tuon kukkaniittykankaan ja lahjotan sen siskon tytölle. Heillä on iso tontti, mökki ja metsääkin, niin kyllä se paikan sille löytää. Ja minulle tulee hyvä mieli, kun tiedän että olen tehnyt edes hiekan pörriäiskadon ehkäisemiseksi. ”
Näitä, toinen toistaan ihanampia ja oivaltavan välittäviä viestejä tuli todella paljon ja jokainen teki minut sanoin kuvaamattoman ylpeäksi ja onnelliseksi, että ei sanat riitä kertoaan. Kyllä me puutarhaharrastajat ollaan fiksua ja välittävää porukkaa. 😍🙏🌱🌻🐞🦋🐛🐝
JA NÄITÄ KUKKANIITTYJÄ LÖYTYY VIELÄ, JOTEN TÄSTÄ VAIN SOPIVA
Kukkaniitty, siemenkangas, 1 m2 -> 9,95 € ( ovh 15,80) -> TÄÄLTÄ
Kukkaniitty, siemenkangas, 5 m2 -> 35,95 € ( ovh 49,75) -> TÄÄLTÄ
Kukkaniitty, siemenkangas, 15 m2 + 30 kpl kiinnitystikkuja -> 99,95 € ( ovh 119,70) -> TÄÄLTÄ
Maatuvat kiinnitystikut 10 kpl -> 3,95 € -> TÄÄLTÄ
Toimitukset heti ( 1-2 päivää) ja kangas olisi hyvä laíttaa maahan tässä kesäkuun aikana.
PUODIN KUULUMISIA
Tämä kevätsesongin loppusuora aiheuttaa aina pieniä ”juupas eipäs” tilanteita valikoimassa, kun lajitellaan ja pakataan viimeisiä, niin hetken joku tuote voi olla ”loppuunmyyty” ja kohta sitä taas saakin. se johtuu ihan puhtaasti siitä, että haluan olla varma, että niitä myös on mitä luvataan ja lajittelussa menee aina se oma aikansa. Mutta lyhyesti puodin kuulumisia.
Puutarhapäivä jatkot jatkuvat siis vielä hetken ja sinne on nyt päivitetty lisää tarjous tuotteita. Löydät ne kaikki TÄÄLTÄ
Alennukset jopa 80 %
Hyttysiä on nyt todella paljon ja hetken aikaa oli nuo hyttyslyhdyt ja täydennyspakkaukset loppu, mutta juuri tänään sain tiedon, että niitä saan taas ja ne tulevat meille tiistaina. Hyttyslyhdyn saat TÄÄLTÄ ja täydennyspakkauksen taas TÄÄLTÄ
Kastelukiteitäkin sain lisää ja ne taas saapuvat jo sunnuntaina tänne eli saan niitä heti maanantaista alkaen toimitettua.
Niitä löytyi siis TÄÄLTÄ
Vaan nyt minä lähden tuonne iltayö puuhiin takaisin ja nauttimaan tästä ihanasta ”pikkukesän” illasta ja hiljaa mailleen painuvasta tunnelmasta. Eiköhän tässä kohta voisi itsekin pistää saunan lämpiämään ja ottaa illan. Käyn toki saunan lämpiämistä odottaessani tekemässä saunavihdan ja laitan terassille tuon hyttyslyhdyn hetkeksi palamaan, niin saan nauttia ilman turhia kavereita ihanasta kesäillasta. On muuten pakko sanoa, että to lyhty on yllättävän tehokas. Se kun palaa tuossa vartin verran, niin hyttysisitä ei ole mitään haittaa. Suosittelen lämpimästi.
Ai niin, äsken muuten, kun tulin tänne sinulle kirjoittamaan, niin yksi minun luonnonlempikukistani ”lemmikki” ilahdutti kukillaan tuossa polun vierellä. Tiesitkö muuten, että jos saat joltain lemmikkejä, niin se tarkoittaa sitä, että niiden antaja toivoo, ettet koskaan unohtaisi häntä.
*******************************
Onnellinen on se,
joka ei sure sitä mitä häneltä puuttuu,
vaan iloitsee siitä mitä hänellä on.
Demokritos
*******************************
Ihanaa perjantai-iltaa ja leppoisan lämmintä viikonloppua sinulle hyvä ystäväni.
Toivotteleepi, iltapuuhasteleva
Puutarhurisi
Juha