Ihana tavata taas, Lumi oli nyt painavaa - ei riehuta ja ravistellaan, Ensimmäiset kylvöt aloitettu, ym. 13.1.2023

Ihana tavata taas, Lumi oli nyt painavaa - ei riehuta ja ravistellaan, Ensimmäiset kylvöt aloitettu, ym. 13.1.2023

Perjantaipostin aiheita tänään mm:

  • Ihana tavata taas – hyvää alkanutta puutarha vuotta
  • Lumi oli nyt painavaa – ei riehuta ja ravistellaan
  • Ensimmäiset kylvöt aloitettu, myös testaukset.
  • Huomioidaan ne siemenpussien kylvöajat oikein ( ei aina se mitä niissä lukee)
  • Pääset kurkkaamaan ensimmäisten joukossa – kevään 🌱 valikoima esillä nyt. 😊
  • Kukkahoroskoopissa juhlivat Ohdakkeet
  • Suojaverkkojen tarkistuksia
  • Kevään odotetuimman kirjan h-hetki lähestyy lähestymistään…

Iloisia ja mullantuoksuisia terveisiä täältä Puutarhalta !

Ai että onkin taas kiva saada kirjoitella sinulle kuulumisia. Joulut tosiaan tuli ja meni ihan perinteisellä tavalla. Lepäillen, syöden, lukien ja koiruuksien kanssa ulkoillen. Vuosikin vaihtui, kuin huomaamatta ja kyllä ne talvivihdat ja kesäperunat mitkä kesällä tehtiin pakkaseen, olivat molempina juhlapäivinä paikansa taas ansainnet.

Eilen illalla olin jo niin innoissani ( eikä vähiten siksi, kun eilen saatiin tämän kevään esikasvatettujen taimien ja siementen valikoima kotisivuille julki 🌱🤗)  että suunnittelin tulevani jo heti aamukahvin aikaan tulevani kirjoittamaan sinulle. Vaan olikin sitten yöllä tuo sääherra järjestänyt pikkuisen muuta puuhaa aamuksi. Lunta oli satanut yöllä n. 10 cm lisää.  Ja olikin muuten melkoisen painavaa ja raskasta lunta. Piti ihan maltilla lapioida ja kolata, ettei hajoa vehkeet (tai itse. 😉 ). Lapiokin piti käydä välillä puhdistamassa ja kuivaamassa sekä suihkuttamassa silikonia pintaan, ettei tarttuisi tuo lumi kiinni. Olin kyllä mielestäni siihen silikonit aiemmin jo suihkuttanut, mutta niin vain lumi siihen alkoi tarttua. No kunnon suihkaus silikoonia ja taas irtosi lumi kuin itsestään lapiosta. Minusta kun mikään ei ole niin ärsyttävää kuin suojalumen lapiointi, silloin kun se ei irtoa kunnolla lapiosta irti.

Nyt oli painavaa lunta!

Ainakin täällä meillä tuo yöllä satanut lumi oli niin raskasta, tarttuvaa, että ensimmäistä kertaa tälle talvelle sitä piti käydä ravistelemassa pois noilta hennommilta ja repeämisaltteilta puilta ja pensailta.

ENSIMMÄISET KYLVÖT – MALTTIA JA TESTAUSTA

Vuodenvaihteen jälkeen alkoikin sitten jo sormet niin syyhyämään kylvösten pariin, että ei meinannut malttaa millään olla kylvämättä. Toki nuo chilit saikin jo kylvää tuohon kasvilampun alle, mutta montaa muutakin sorttia tekisi mieli jo kylvää, mutta pitänee vielä malttaa odottaa hetki, ettei tule sitten ongelmia liikasi kasvaneiden taimien kanssa myöhemmin keväällä. Mikä tosin meinaa kyllä käydä joka vuosi, kun ei vaan meinaa malttaa… 😉🤭

Onneksi tätä ”malttamattomuutta” saa hyvällä syyllä helpotettua, kun testaan noita vanhoja siemeniä ja niiden itävyyttä.  Testaan paitsi noita viimevuoden ”harrastus” siemeniä, niin toki myös kaikista puutarhalla kasvatettavat siemenerät ennakkoon. Näin voin olla varma, että ei tule yllätyksiä sitten kun varsinaiset kylvöajat koittavat. Jos kylvät tai testaat pieniä määriä siemeniä, niin kylvölautta on siihen  puuhaan kaikkein kätevin tapa. Näkee nopeasti itävyyden ja jos haluaa, niin vallan hyvin voi koulia niistä taimiakin. Toki sitten pitänee olla se kasvilamppu asia kunnossa, luonnonvalo ei riitä vielä.

ps. Juuri äsken tuli taas uusi satsi näitä kunnon kasvilamppuja eli jos sinulla on tarvetta, niin nyt niitä taas saa ja heti toimituksiin TÄÄLTÄ

 

 

 

 
 

KYLVÖAJAT SIEMENPUSSEISSA – HARVOIN MEILLE SOPIVIA

Tästä on ollut ennenkin puhetta, mutta kerrataanko nyt vielä tuo siemenpusseissa oleva kylvöaika suositus kohta. Eli harrastajasiemenpusseissa olevat tiedot ovat lähes poikkeuksetta tarkoitettu eurooppalaisten olosuhteiden mukaan, ei meidän. Ohjeet ovat suoria käännöksiä, ei muutettuja meidän valo- ja kasvuolosuhteisiimme. Etenkin nämä tammi-helmikuulla kylvettäväksi ohjeistettujen kylvö on hyvä miettiä kahteen kertaan. Riittääkö valo taimikasvatukseen( lisävalon tarve ilmeinen) ja onko olosuhteet ulkona / kasvihuoneessa sellaiset, että ne voi siirtää sinne, kun taimet ovat siihen valmiit. Usein miten parhaaseen lopputulokseen pääsee, kun näitä alkuvuoden kylvöjä siirtää kuukauden verran eteenpäin. Maaliskuussa alkaa sitten jo luonnonvalo riittämään, mutta toki silloinkin pitää sitten kastoa ja arvioida, ettei tule ikkunalaudalle ihan hallitsematonta viidakkoa, jos vaikka ulos / kasvihuoneeseen istutukset venyvät touko-kesäkuulle, niin kuin ne aika usein käy. 😉

Siemenet 2023

Minun siemenvalikoimani tälle vuodelle, noudattelee taas sitä tuttua kaavaa eli olen valinnut ennemmin hyviä, varmoja, satoisia ja maukkaita hyötykasvin siemeniä kuin suurta määrää valikoimaa.

Samoin kukissa olen ottanut sellaisia siemeniä, joiden kasvatus on palkitsevaa, helppoa ja joita kannattaa kasvattaa siemenistä.

Tuon kuvassa olevan uutuuden Koristeporkkana ’Daran’

 ja koko tämän vuoden siemenvalikoimani löydät -> TÄÄLTÄ

 

 

 

 

Tänä keväänä entistä enempi valmiiksi esikasvatettuja taimia

Tosiaan tuo viimevuosien ”trendi” eli pienpakattujen siemenpussien hintojen nousu ( joko nostettu hintaa tai laskettu siementen määrää pakkauksissa ja onpa tainnut sisältö olla joskus jotain muuta kuin piti…) tuntuu jatkuvan ja siksikin minusta on reilumpaa tarjota sinulle entistä enemmän noita valmiiksi esikasvatettuja taimia. Niitä kun pystytään kasvattamaan ja hankkimaan isommissa erissä edullisesti. Ne ovat tietty myös aina ammattilaatua eli varmennetut ja terveet siemenet / pistokkaat.  Ja onhan näiden esikasvatettujen taimien suosio kasvanut vuosi vuodelta, että ilmeisen hyvä se on meille kaikille. 🌱👍 Minusta on kiva esikasvattaa ja sinä pääset helpommalla ( ja halvemmalla) sitten keväällä suoraan taimikasvatuksen ihanaan maailmaan. 😊

NYT PÄÄSET KURKISTAMAAN ENNAKKOON

Nyt en enää malta olla kertomatta eli nyt on tosiaan kaikki nuo tämän kevään esikasvatettujen taimien valikoima julkaistu kotisivuillani. Näiden kuvasto on myös painettu ja se ilmestyy tuossa parin viikon päästä eli nyt sinulla on hyvä tilaisuus käydä katselemassa ennakkoon, että mitä kaikkea kivaa tälle keväälle on luvassa. Itse ainakin olen erityisen iloinen ja tyytyväinen tämän kevään valikoimastani. Olen ottanut huomioon paljon toiveita ja sen lisäksi olen saanut taas jalostajilta sellaisia uutuuksia, mitä ei ihan jokapoika saakaan… 😉

Ja toki voit ostaa / varatakin jo nyt, sitä varmemmin saat ne mitä haluat. Tuttuun tapaan minä siis varaan taimet sitä mukaa, vaikka toimitukset ovatkin sitten vasta kun kevätaurinko on korkeammalla ja niiden istutusaika alkaa olla kohdillaan.  

ELI
Otapa kuule kuppi kahvetta, mukava asento ja piipahdapa fiilistelemään TÄNNE

Lupaan että et tule pettymään, päinvastoin, hymy ja hyvä mieli valtaa, kevätfiiliksestä puhumattakaan. ☀🌱🙋‍♂️😊

 

KUKKAHOROSKOOPISSA JUHLII OHDAKKEET
Ohdake 7.1. - 3.2.

Piikikäs ja pelottava. Viljelijöiden kiroama kasvi, johon karjakaan ei koske. Ohdakkeella on hankalan kasvin maine ja vaikean ihmisen leimaa kantavat valitettavasti usein myös ohdaketyypit. Ventovieraiden on vaikea lähestyä itseään suojelevaa, sulkeutuneelta vaikuttavaa ohdaketta ja monet karttavat häntä tinkimättömyyden, suorapuheisuuden ja "piikikkyyden" vuoksi. Ohdakkeen tuntevat tietävät hänen kuitenkin olevan ahkera, tunnollinen ja usein jopa itsetuhoisen velvollisuudentuntoinen. Ohdake sopii hyvin tehtäviin, joissa vaaditaan itsenäisiä päätöksiä ja vastuunkantamista. Hän vaatii paljon itseltään ja muilta eikä aina tule toimeen ihmisten kanssa, joiden näkemykset poikkeavat hänen omistaan. Ohdake voi kuitenkin kouluttaa itsensä hyväksi kuuntelijaksi ja yhteistyöntekijäksi. Ohdakkeen yksityiselämä on yksityistä eikä hän päästä lähelleen kaikkia, ei edes halua miellyttää kaikkia. Läheistensä ja erityisesti oman perheensä vuoksi hän on kuitenkin valmis uhrautumaan.

SUOJAVERKOT TARKISTUKSEEN

Aamulla kun noita lumitöitä tein, niin huomasin kuinka yhdestä saarnin taimesta, oli kuoret käyty jyrsimässä. Tuo on siis ihan villinä kasvava ( näitä ison saarnin aikaan saamia taimia, kun nousee ympäri tonttia joka vuosi ihan itsekseen useita kymmeniä) eikä tätä ole ollut tarkoitus suojatakkaan. Mutta oli ensimmäinen kerta, kun näin, että hiirulaiselle oli saarnin kuori kelvannut. Siitä tuli mieleeni, että nyt on kyllä hyvä käydä katsomassa nuo paikallaan olevat suojaukset. Sen verran usein näkyy nyt jo noiden pitkäkorvien yöllisiä jälkiä ja näköjään hiirulaisetkin ovat aktiivisia, että jos suojat ei ole kunnolla maata vasten ja muutenkin paikallaan, niin ikäviä yllätyksiä voi muuten olla tulossa. Käy sinä myös katsomassa, jos suojattuja puita / pensaita on. Menee siinä samalla kun suurimpia lumikuormia käydään pudottelemassa oksien päältä pois. 🤝

JA SE TOINENKIN KEVÄÄN ODOTETTU H-HETKI LÄHESTYY LÄHESTYMISTÄÄN

Ja tuo odotettu teos, josta jo viimevuoden puolella parikin kertaa vähän vihjaisin alkaa olla kohta viimeistelyä ja painoa vailla valmista. Kunhan se on kaikkineen varmaa ja valmista, niin kerron sinulle ensimmäisenä. Sen voin jo nyt luvata, että tämmöistä teosta ei ole ennen ollut, ei etenkään näin laajasti tutkittuna ja tämän päivän tiedoilla varustettuna. Tämä tulee auttamaan sinua kasvivalinnoissa ja sitä kautta myös onnistumaan kasvatuksessa ihan älyttömän paljon. Ja samalla säästämään niin luontoa kuin rahaakin. Hyvä kumppani on paras asia maailmassa, niin meillä ihmisillä kuin kasveillakin, eikö vain. ❤🌱❤

Tästä on siis kyse ja tätä ei muuten sitten ihan joka paikasta saakaan 😉, mutta sinä saat, lupaan sen!

 

 

 

 

 
Vaan nyt minä lähden takaisin jumppaamaan noita katolta valahtaneita lumia ja muutama oven edustakin jäi vielä aamupäivällä lapioimatta. No, toisaalta ihan kiva, siinä kun saa kivan iltajumpan ja raitista ilmaa samalla. Mukava mennä sitten saunaan rentoutumaan. Ja on kyllä niin mukavan pehmeää tuo lumi nyt, että ja tiedä vaikka lumienkelin kävisin siinä saunomisen välissä tekemässä. Se on kyllä hyvää tekevä pyrähdys lumihangessa, vaikkei siellä montaa minuuttia menekään, voi olla jopa ihan sekunteja… 🤣

Ja sen jälkeen voikin sitten taas alkaa suunnitella ja haaveilla, että mitä kaikkea kivaa sitä oman pirtin ympärillä tänä kesänä kasvaa. Vähän kaikkea tekisi mieli, mutta kun kaikkea ei sovi eikä suita, niin pitää nyt leikitellä erilaisilla vaihtoehdoilla, vielä ehtii, muutama kuukausi ja sitten mennäänkin jo ihan täydellä tohinalla tämmöisissä tunnelmissa. ☀🌱😍

*******************************

Iloitse siitä, miten auringonvalo siivilöityy puitten lävitse tai miten lumi narskuu jalkojesi alla.

Nauti elämän perusasioista, niin ne saavat sydämesi soimaan.

 - Norman Vincent Peale

*******************************

Inspiroivan ihanaa viikonloppua sinulle hyvä puutarha ystäväni.

Toivotteleepi

Puutarhurisi

Juha