Tomaattien kypsytystä, puinnit alkaa - karkottimet päälle, teippiniksi ampiaisen pistoihin ym. 30.8.2024

Tomaattien kypsytystä, puinnit alkaa - karkottimet päälle, teippiniksi ampiaisen pistoihin ym. 30.8.2024

  • Tomaattien kypsytys – ei tehdä helposta suotta liian vaikeaa. Näin se onnistuu! 🍅🍅🍅🍅
  • Kanta paikallaan – kanta pois. Pieni mutta tärkeä ero.
  • Luuliko kuuset, että tuli kevät?
  • Teippiniksi ampiaisen pistoihin
  • Puinnit alkoi – nyt on oikea aika kertoa hiirulaisille ( ja rotille) että minne ei niiden haluta talveksi asettautuvan!
  • Alkaa olla kaikki valmiina – syystoimitukset käynnistyy viikon päästä.
  • Kasvit ”huolettu” valmiiksi, aina leikkauksia ja lannoituksiin asti. Sinun tarvii vain istuttaa ja kastellaa – kätevää, eikö vain!
  • Nyt on muuten hienoa Ljubashaa. Tänä vuonna ei tukkumyyntiä ja vain isoja sipuleita.
  • Tätä ”apukättä” minun on ihan pakko suositella, on se vaan niin onnistunut ( ja kerhohinta – 50 % = alle kympin )
  • Nuku yö ulkona tapahtuma 31.8, minä tosin joko aikaistan tai siirrän poutakelille…

 

Mukavan touhukkaita terveisiä täältä Puutarhalta !

Niin se vain elokuu kääntyi lopuilleen ja sunnuntaina eletään jo syyskuuta. Tosin ilmojen puolesta sitä ei oikein meinaisi uskoa millään. Tänäänkin lämpötila on heilunut hellerajalla ja ulkona tarkenee ihan vaikka ilman paitaa, kasvihuoneesta puhumattakaan. 🥵 Ja niin se taas huomataan myös se, että kuinka leveä Suomi kuitenkin on. Me hikoilemme täällä helteessä ja Länsi-Suomesta sekä Oulun suunnalta olen saanut terveisiä, että vettä tulee ja ukkostaa.  

Mutta illat, yöt ja aamut, ne ovat aivan mahtavia nyt. Sopivan viileitä, usvaisia ja upeita. Näistä minä tykkään.

Pieniä revontuliakin on näkynyt nyt muutamana yönä, mutta ei niin upeita kuin silloin pariviikkoa sitten. Mutta ainahan niitä on kiva katsella ja ihastella.

 

TOMAATTIEN KYPSYTYS SISÄLLÄ – EI TEHDÄ SUOTTA LIIAN VAIKEAKSI

Tosiaan vaikka päivät ovat lämpimiä, jopa helteisiä, niin yöt ovat viileitä ja lämpötilat painuvat alle +10 asteen yhä useammin. No sehän tarkoittaa sitä, että ulkona ja myös lämmittämättömissä kasvihuoneissa tomaattien kypsyminen hidastuu radikaalisti ja niitä kannattaakin tuoda pikkuhiljaa sisälle kypsymään.

Oikein itseä välillä naurattaa, kun muistelee niitä kaikkia vuosien saatossa tehtyjä erilaisia tapoja ja ”kikkoja” kypsentää tomaatteja. Niitä on roikkunut pimeässä, ollut lämpöhoidossa, saaneet valoa, kylpeneet omenoiden seassa ja vaikka mitä. No usein käy, niin kuin tässäkin, että ei kannata tehdä asioita liian vaikeaksi. Kun ottaa selvää asioista ( tai oppii kantapään kautta 🤦‍♂️) , niin hyvään lopputulokseen pääsee vallan helpolla.

Katsotaanko lyhyesti:

Lämpötila -> +18 - +25 astetta hyvä, kun lämpötila menee alle + 15, niin kypsyminen alkaa hidastua selvästi.

Kunto -> Vain ehjäkuoriset ja terveet tomaatit tuodaan kypsymään.

Käsittely -> Käsitellään ”pehmein ottein” . Ei kasata edeskeruuvaiheessa päällekkäin.

Valo -> ei vaikuta käytännössä. Toiset vannovat pimeään ( jopa yksi tomaatin viljelijä kollegani aikoinaan vannoi vuosia pimeään, mutta ei enää…)

Etyleeni -> se jouduttaa kypsymistä ja kypsymään alkava tomaatti tuottaa sitä. Sinun ei tarvitse laittaa omenaa tai mitään muutakaan ulkopuolista etyleeni lähdettä.

Asettelu ja rasia -> Laitetaan vain yhteen kerrokseen, tertut kiinni ja montaa eri kypsyysastetta vierekkäin ( kts. tuo etyleenin tuotanto ). Astia voi olla melkein mikä vain. Minulla on ollut käytössä pahvia, uunipeltiä paperilla vuorattuna, noita käteviä säilytysrasioita olen nyt käyttänyt.

Peittely -> kypsytysastia kannattaa peitellä esim. ohuella muovilla. Tämän tarkoitus on siis hidastaa haihtumista ja samalla myös tuo kypsyvien tomaattien tuottama etyleeni jää paremmin vaikuttamaan. Muovia ei laiteta ihan tiiviisti vaan sinne saa jäädä hengitysreikiä.  ( esim. muovipussi hiukan huolimattomasti päälle heitettynä toimii hyvin.) Itse laitan tuon rasian kannen hiukan lomittain päälle, niin jää sopivasti nuo ilmareiät kulmiin.

Aika -> Kypsyttely kestää päivistä aina viikkoihin. Riippuu raakileen kehitysasteesta, olosuhteista ja lajikkeesta. Mutta tärkeintä on olla maltillinen ja antaa mahdollisuus. Voi olla ja usein onkin, että kaikki ei kypsy, mutta ei se mitään, valtaosa kumminkin kypsyy ja ainakin paremmin kuin ulkona kylmässä. 👍🍅

Ihan lyhyesti:

  • yhteen kerrokseen
  • löyhä peitto
  • + 20 asteen paikka
  • eri kypsyysasteen omaavia samaan astiaan
  • mielellään tertussa kiinni

 

KUN KYPSYY KANTA KIINNI – KUN KYPSÄ, KANTA POIS!

Tämä on sellinen asia, jolla on yllättävän suuri merkitys. Eli kun keräät tomaatteja kypsytykseen, niin leikkaa kanta mukaan. Se auttaa tomaattia paljon kypsymisen aikana.

Ja kun tomaatti on kypsä, niin irrota se kannastaan. Koska muutoin se luontaisesti käyttäytyy niin, että se alkaa imeä energiaa tomaatista itsestään, pitääkseen kannan hengissä. Eli juuri toisinpäin kuin kasvukaudella, niin ihmeellinen on luonto.

sama lyhyesti:

  • terttuineen kypsymään
  • kantaa myöden irti, kun käyttöön

 

NO ONKOS TULLUT KEVÄT? – NIIN NÄMÄ ILMAT HÄMÄÄ KOKENEEMPAAKIN PUUTA.

Kaverin kanssa on tuossa jo muutamaakin kertaan ihmetelty ja pohdittu, että mistä johtuu, kun moneen kuuseen on alkanut kasvaa viimeviikkoina uutta kerkkää. Ihan kuin keväällä. Etenkin leikatuihin ja pihalla kuumissa paikoissa kasvaviin tuota ilmiötä on esiintynyt enempikin. Itse en ainakaan oikein keksi muuta, kun että kun kesä oli niin aikaisessa ja kasvustot puutuivat paljon normaalia aiemmin, niin nämä helteet ja helteisillä paikoilla kasvavat kuuset on menneet hiukan hämilleen ja uudet kerkät ovat alkaneet kasvamaan. Tuhoisaa tuo ei itse puille ole, mutta vähän veikkaan, että nuo uudet kerkät ei kyllä oikein talvesta tule selviämään. No, joskus se erehtyy näköjään luontokin. Eikä sekään niin vakavaa ole.

 

TEIPPI AUTTAA AMPIAISEN PISTOIHIN

Toissaviikolla oli puhetta asioista ja keinoista, jotka auttavat ampiaisen pistoihin. Moni laittoi viestiä, että ihan teipin pala ( mitä vain teippiä) pistoskohdan päälle laitettuna auttaa hyvin ja nopeasti. Kiitos kovasti tästä, itse en tätä ollut ennen tiennytkään. Nyt tiedän. 🙏😃

 

PUINNIT KÄYNNISSÄ -> HIIRIEN TALVIKOTIEN ETSINNÄT ALKAA -> KERROTAAN AJOISSA, ETTÄ MINNE EI OLE ASIAA

Ammatti tuholaistorjuja kaverini sanoi aikoinaan, että hyvä muistisääntö siitä, koska pitää aloittaa varautuminen hiirien pois pitämiseksi talvella, on kun puinnit käynnistyvät. Hiiret ei silloin vielä muuta talvipaikoilleen, mutta alkavat niitä etsiä ja silloin karkotukset ja estot tehoaa parhaiten. Lossat ei niinkään.

Itse olen aikoinani yrittänyt tilkitä pirttini kaikki mahdolliset kulkureitit hiiriverkoilla, mutta kyllä ne veijarit vaan aina paikan löysi mistä sisälle tulivat. Ja ei juuri mikään ole ärsyttävämpää, kun käyt nukkumaan, niin silloin alkaa se hiirien rapina kuulumaan. Siinä ei kyllä uni tule, mutta otsasuoni kyllä pullistuu. 🤬 Lossilla niitä talvella sitten pyytelin, mutta aika hommaa on sekin ja myrkkyjä nyt en halua käyttää, kun en halua niitä raatoja vintille haisemaan ja muutenkaan.  

Olen siis laittanut jo vuosia nuo hiirikarkottimet päälle näihin aikoihin. Niin vintteihin kuin varastoihinkin, minne nyt en halua, että hiiret tulevat talveksi majoittumaan ja paikkoja sotkemaan. Pattereilla olevan tai ladattavan version. Nyt kun tuo uusi malli tuosta ladattavasta tuli, niin olen siihen enempi tykästynyt, mutta hyvin pelaa nuo patteritoimisetkin. Vuosia ovat pelanneet ja ainoastaan patterit on pitänyt vaihtaa kerran tai kaksi vuodessa, mutta aika pieni vaiva ja hinta siitä rauhasta minkä ne tuovat.

Suosittelen siis lämpimästi, että nyt ihan lähiaikoina kerrot hiiriulaisille, että minne ne eivät ole tervetulleita talviasuntoaan pitämään. Kyllä ne paikan löytää muualtakin.

 Patterimalli

 

Toiminta-alue max. 60m2.

 

Toimii neljällä C-paristolla

 

Hinta 29,95 € ( ovh 39,00) -> löytyy TÄÄLTÄ

 

Hiirien ja Rottien ultraääni karkotin - ladattava malli

  • Karkottaa myrkyttömästi ja tehokkaasti hiiret ja rotat.
  • Tehoalue n. 80 m.
  • Ladattava malli.
  • Sisä- ja ulkokäyttöön ( IP44).
  • 2-vuoden takuu 
  • Turvallinen ihmisille sekä kotieläimille ( koirat, kissat, linnut, kalat) , paitsi jyrsijöille.

Hinta 59.90 € ( ovh 69.90 € ) saatavilla -> TÄÄLTÄ

 

ALKAA OLLA SITÄ VAILLE VALMISTA, ETTÄ ENSIVIIKOLLA ALOITELLAAN – KAIKKI ON HUOLLETTU ISTUTUSTA VAILLE VALMIIKSI!

Alkaa olemaan perennat valmiit ja istutusajatkin hiljalleen kohdillaan, että ensiviikolla aloitellaankin jo näiden lähetykset.

Toki myös samalla nuo kaikki pensaat, mansikat, marjapensaat ja kukkasipulitkin ovat sitä vaille valmiina, että pääsevät pian uusiin koteihinsa. Hiukan ikävähän noita tulee, mutta ilolla ja ylpeydellä ne matkaan saattelen taas. ja mikäs sen parempi, kun tiedän, että ne kaikki pääsevät huolehtiviin ja hyviin uusiin koteihin. 🥰

Perennoista osan ( ne jotka siitä hyötyy) olen jo valmiiksi istutusleikannut ja ne mitä en, niin niitä ei sinunkaan tarvitse leikata.

Tarvittavan syyslannoituksen ne ovat myös saaneet.

Eli kaikki nuo perennat, pensaat ja marjakasvit voit vain istutella ja kastella vedellä.

Kaikki muu on tehty valmiiksi. Kätevää eikö vain! 😊

Ja tosiaan noiden syyssipuleiden istutuksilla ei ole kiire, päinvastoin, odotellaan rauhassa, että maa jäähtyy alle + 10 asteen. Siihen asti ne säilyvät sinulla ihan noissa ilmavissa pakkauksissa, jossain viileässä ja valolta suojatussa paikassa parhaiten.

 

AI NIIN – KATSOPPA KUN ON KOMEAA LJUBASHAA

Tämähän minun sinulle vielä piti näyttää, että nyt kun alkaa olemaan talvivalkosipulien eli Ljubashan sipulit läpikäyty ja lajiteltu, niin kyllä vaan on isoa ja komeaa sipulia nyt. 👍 Vaikka osa pellosta jäi pieneksi ( kastelu ei yltänyt) niin niin paljon tuli tuota isoa ( 55/+) ja hyvää sipulia, että pieniä sipuleita ei tarvitse tänä vuonna lähettää. Ne syödään itse. 😃🧄🧄🧄🧄🧄

Näiden istutuksilla ei sitten tosiaankaan ollut kiirettä. Istutetaan vasta sitten kun maa jäähtyi alle + 5 asteen. Mutta nämä on kuivattu ja säilyvät sinulla samalla tapaa kuin nuo kukkasipulitkin, ilman sen suurempia temppuja.

Ljubashan isoja sipuleita on siis 10 ja 30 kpl pakkauksissa. Tukkuun en myy lainkaan.

10 kpl 14,95 € ( ovh 19,95) -> TÄÄLTÄ

30 kpl / 39,95 € ( ovh 49,95) -> TÄÄLTÄ

 

TÄTÄ MINUN ON  KYLLÄ NYT ‘‘PAKKO’’ SUOSITELLA – KOLMIPIIKKI MÖYHENNIN – SOPIVAN PITKÄLLÄ VARRELLA.

Tätä mallia testasin koko kesän ja pakko myöntää, tämä on hyvä!

Napakka rakenne, sopivan syvät piikit, hyvä piikkien asento, vahva ja sopivan pitkä varsi n-. 40 cm ( lavakaulukset saa harattua, vaikka yhdeltä puolen) ja silti kevyt. Eli kaikin puolin erittäin hyvä ja toimiva kokonaisuus. 🎯

Niin penkkien möyhennykseen, kuin rikkaruohojen pois haraamiseen ja tuskin maltan odottaa, kun tällä pääsen hämmentämään kaikki nuo marjapensaiden ym. alustat ennen talventuloa. Siinä saa kaikkien talvehtivien tuholaisten talvipesät niin kätevästi kyytiä, että ei paremmasta väliä. Ja pakkanen hoitaa sitten loput.

Ja vaikka hiukan moittivat, niin päätin, että tämän hankinta ei saa jäädä hinnasta kiinni ja sen takia se maksaa nyt vain alle kympin.

Tämän ’’möyhentimen’’ saat siis kerhohintaan ( = puoleen hintaan) 9,95 € ( ovh 20,00) -> TÄÄLTÄ

Ja jos sinulla on jo tilaus, niin lisäys siihen onnistuu vielä helposti ensiviikon perjantaihin mennessä. Vaikka pirautat 05-3440300 ( ma-pe klo 8-16.00) tai vastaat tähän sähköpostiini.

 

Vaan nyt minä lähden jatkamaan noita valmistelupuuhia vielä tuonne kasvihuoneelle ja hallille, missä nuo Ljubashat on. Niistä kun ei malta pitää näppejä nyt millään erossa, on ne niin hienoja sipuleita kerta kaikkiaan nyt.

Illalla saakin sitten nauttia taas pimenevien, mutta lämpöisten iltoja tunnelmasta. Ihanan rauhoittavaa olla vain ja kuunnella hiljaisuutta ja antaa illan hämäryyden verhota maisemat hiljalleen yön tummaan, mutta hyvään syleilyyn. Vain pienet lyhdyt polkua valitsee.

***************************

Mahtailusta ja saavutuksista huolimatta
ihminen saa kiittää olemassaolostaan
viidentoista sentin ruokamultakerrosta
– ja sadetta.

- tuntematon

*******************************

Tunnelmallisen hyvää viikonloppua sinulle hyvä puutarhaystäväni.

Toivottaa

Puutarhurisi

Juha