Perjantaipostini aiheita tänään mm::
- Leppoisaa ja kaunista
- Tammikuusta sanottua – wanhan kansan perinnetietoa
- Lannoitekävyillä hoidan myös amaryllisten lannoittamisen – laiskan puutarhurin pelastus. 😉
- Tarkennus maalämpötilamittarin kokoon
- Mitä kylvetään nyt?
- Mitä kannatti ottaa huomioon alkukauden siemenpussien ohjeissa?
- Kätevä kylvölautta, näin se tehtiin ja näin se toimii - video!
- Toiveuusinta - Seijan vinkit onnistuneeseen talvikompostointiin!
- Puiden istutuswebinaari 12.3 – ilmainen – Ilmoittautua voit jo nyt
- Molemmat Uutuuskirjat saivat mahtavan vastaanoton – Kiitos. kerholaisten ennakkohankinta päättyy 27.1 – kirjojen toimitukset alkavat silloin tai sitten kun haluat.
Aurinkoisia ja suorastaan kevään tuntuisia terveisiä täältä Puutarhalta !
Jos ei kalenteri sitä kertoisi, niin hyvin voisi olla jo maaliskuu. Niin oli ilma jo aamusta lämmin, varpuset tirskuivat pihapensaissa ihan hulluna ja päivän mittaan aurinko suorastaan helli lämmöllään ja kirkkaudellaan. Enkä kyllä ole yhtään pahoillani tämmöisistä päivistä, päinvastoin, nämä ovat aivan ihania. ☀🌱

Lumetkin tulivat alas tuolta loivakattoisen kasvihuoneen katolta ihan omineen parissa päivässä. Niitä kun on pitänyt auttaa melkein joka talvi, mutta nyt tuo lämpö ulkona ja kasvihuoneen sisällä sai ne valumaan ihan omineen pois ja sehän toki sopi minulle. 😊

Aurinkopaneelit tuossa seinällä ja katollakin tuottivat jo niin mukavasti päästötöntä lähisähköä tänään päivällä, että oltiin ihan omavaraisia koko aurinkoinen aika.
TAMMIKUUSTA SANOTTUA, WANHAN KANSAN LUONTOTIETOUTTA
Muistatko vielä, että millaisia asioita on aikanaan tammikuusta kerrottu ja ennustettu. Ei nuo ihan kaikki ole enää tätä päivää, mutta hauskoja lukea. 😊
-Tammi = napa, akseli, keskipuu. Tammikuu eli sydänkuu on aika, joka jakaa vuoden vaikeimman kauden, talven, kahtia - tammikuu on siis keskellä.
- Tammikuussa kaadettu puu ei lahoa, ei homehdu, eikä halkeile.
- Syöpäläisten hävittäminen onnistuu tammikuussa, koska luteet ovat silloin tiineitä.
- Tammikuinen vesisade ennustaa hyvää kesän satoa. Pohjois-Suomesta on päinvastaisiakin selityksiä: jos tammikuussa sataa vettä tai on latvakaasua (=sumua), tulee kylmä kevät.
- Kun ei kylmä kynttilänä (2.2.) eikä pauku Paavalina (25.1.), kylmää kynnet kyntäjältä.
- Pakkanen pyryn perästä, pahailma pakkasesta.
- Jos varis raakkuu sydänkuiden aikaan (=tammi- ja helmikuu) aamusella, tulee nuoskat, jos iltasella tulee pakkaset.
- Loppiaisesta alkavat ”selkäviikot ja reikäleivät” tai ”härkäviikot ja läpileivät”. Siis moniviikkoinen juhlaton ja ankeakin sydäntalven aika. Tähän aikaan oltiin ennen paljon mm. metsätöissä.
- Myös kaadettujen kuusten ja mäntyjen oksia ajettiin kotiin, jossa havuja levitettiin karjatiloihin eläinten makuualustaksi. Näin saatiin - paitsi puhdas alusta ja hyvä tuoksu esim. navettaan - myös ’apulantaa’. Havut lisäsivät lannan ’palamista’ kypsyttäen lannan sopivaksi pelloille. Tämä palaminen lisäsi karjatilojenkin lämpötilaa keskitalvella.
- Heikin päivänä (19.1.) karhu kääntää kylkeään ja sanoo: ”Yö puolessa, nälkä suolessa”. Sama asia usein myös Paavalin päivän (25.1.) kohdalla.
- Heikin päivän tienoilla tarkastetaan myös, että karjan rehu riittää lopputalveksi - puolet rehusta oltava jäljellä. Muuten ”Erkki (18.5.) lehmät tappaa”. Ihmisen viljasta piti Heikinpäivänä olla 2/3 jäljellä. Sama asia usein myös Paavalin päivän (25.1.) kohdalla.
- Heikin tai Paavalin päivän aikoihin sää usein muuttuu. Tähän aikaa on usein pyryjä, tuiskuja.
- Jo 1700-luvulta tieto, että poroja alettiin näihin aikoihin pitää kiekerossa (poroaitauksessa), ja elätellä paksun lumen vuoksi hakkuilla. (Kaadettiin naavaisia puita).
MILLÄ LANNOITAT AMARYLLIKSEN JATKOKASVATUKSEN AIKANA? NO JOS TOTTA PUHUTAAN, NIIN OLEN LAISKA JA TEEN SEN HELPOMMAN KAUTTA.
Viimeviikolla oli puhetta amaryllisten jatkokasvatuksesta nyt kukinnan jälkeen ( ja muistetaan se tärkeä -> isompaan ruukkuun istutus) ja siinä kirjoitin, että lannoitetaan koko kasvukauden ajan. Siitä tulikin sitten useampi kysymys, että millä lannoitteella ja kuinka usein. No kukkasipulilannoitehan on tietysti se lannoite, joka on tehty ravinteiden puolesta juurikin sipulikukille, ja sitä käytänkin keväällä penkissä ja ruukuissa kasvaville sipulikukille.
Mutta amaryllisten suhteen olen kyllä oikonut helpomman kautta. Eli uudelleen istutuksen yhteydessä laitan 3 kpl hitaasti liukenevia lannoitekäpyjä ruukun pohjalle. Ne riittävät käytännössä lannoitukseksi koko kasvukaudeksi, aina elokuulle asti, jolloin ne siirretään muutenkin lepoon.

Siis näitä samoja ”käpyjä”, joita laitan keväällä perennoille, huonekasveille ja tietysti kesäkukille myös. Niin helppo tapa hoitaa koko kasvukauden peruslannoitus, joka säätää itse itsensä, että ei helpompaa tapaa.
Näitä on taas pusitettu ja pussitetaan, noista isoista 1000 kpl tehdaseristä, käteviin 25 kpl pusseihin ja näitä saat taas tuttuun tapaan TÄÄLTÄ

MINKÄS KOKOINEN TUO SINUN MAALÄMPÖMITTARISI ON?
Pentti ja pari muutakin kyseli tuon minun lämpömittarin ( muistanet viimeviikolla kun sen esittelin sen harsosääskitorjunta niksin yhteydessä) pituudesta.
Tämä ei siis tosiakaan ole mikään ihan tavallisen kuumemittarin kokoinen, vaan 30 cm pitkä ja vahva rakenteinen sekä kunnon asteikolla varustettu mittari. Sellainen kuin kunnon käyttömittarin pitääkin olla. 👍
Nämä mittarit saapuvat näillä näkymin ensiviikolla tänne, joten sen jälkeen niitä on saatavilla koko kevään ajan.
NYT KYLVETÄÄN – EI HÄTÄILLÄ MUIDEN KANSSA – PUSSIEN OHJEET EI USEINKAAN SOVI MEIDÄN OLOIHIN.
Pikkuhiljaa alkaa kylvösesonki pääsemään vauhtiin, mutta ei nyt ihan vielä ole hirveää kiirettä. etenkään jos valosta ja tilasta on puutetta, niin kannattaa ennemmin maltaa, kun joutua sitten loppukeväästä ”taistelemaan” liikaa kasvaneiden taimien tilan ja kasvatuksen kanssa. Toki eihän sitä aina malta, kun tuo kylväminen on niin mukaansa tempaavaa puuhaa, vai mitä. 🌱😉
Nyt siis kylvetään vasta mm. chilejä, paprikoita, orvokkeja ja laventeleita. Muita siemeniä vasta testaillaan ja inventoidaan, ennen uusien hankintaa.
Tämä kylvölautta on muuten yhä edelleen yksi parhaita konsteja niin testata kuin ”pikaidättää” siemeniä.
ANNOSSIEMENPUSSEISTA – KYLVÖTAULUKOISTA HUOMIOITAVAA
Annossiemenpusseistahan me muistetaan taas se, että niissä olevat kylvöajat ovat valtaosin suosituksia eurooppalaisiin maihin tehtyjä. Etenkin niissä usein oleva ”taulukko-osuus”, koska sen kääntäminen ja muokkaaminen suomenoloihin on varmaan liian iso projekti maahantuojille. Tekstit vielä kääntyvät helpommin maakohtaisesti. Mutta eipä tuo nyt ole mikään niin iso asia ole, kun se tiedetään. Oikeat ja itselle, omiin olosuhteisiin soveltuvat kylvöajat on kyllä helppo selvittää, ihan tervettä omaa maalaisjärkeä käyttäen, lukien tai kavereilta kysellen.
Jonkinlaisena nyrkkisääntönä voisi pitää, että esikylvettävillä, meille soveltuva kylvöaika on n. 1 kk myöhemmin, kuin Eurooppaan esitetty.
Huhti- toukokuussa mennäänkin sitten jo samoilla, koska valonmäärä lisääntyy ja uloshan me kylvetäänkin sitten olosuhteiden, ei kalenterin mukaan. 😉😊🌱☀
TALVIKOMPOSTOINNISTA – SEIJAN NIKSIT TAKAA ONNISTUMISEN
Nyt kun ensiviikolle ilmat taas hiukan jäähtyvät, niin kompostoinnin suhteen ollaan taas hiukan jännemmän äärellä, että jatkuuko hyvä pöhinä vai ei. Viikolla oli hiukan puhetta tuosta talvikompostoinnista ja sen ”nikseistä” ja mieleeni tuli nuo Seijan hyvät opit, joilla onnistuu myös talvikompostointi hyvin.
Kerrataanko ”mestaritarkompostoija” Seijan niksit!

Ensinnäkin kaikkein tärkeintä on säännöllisyys, sekä täytössä että tyhjennyksessä.
Talvella tyhjennän biojäteastian kompostoriin noin kerran viikossa, kesällä tuplasti. Pieneliöt tarvitsevat säännöllisesti ruokaa pystyäkseen työskentelemään. Jos olen reissussa pari viikkoa, pyydän kissanhoitajaa myös ruokkimaan kompostoria.
Sitten tyhjennykseen, jossa ei myöskään ole oikotietä onneen. Osatyhjennys on myös tehtävä säännöllisesti, valitettavasti talvi ei ole poikkeus. Jos kompostori on täynnä 'käsiteltyä massaa', lämpötila lähtee laskuun ja silloin on tehtävä tyhjennystä( 1/3-1/2 tavarasta kylmäkompostoriin).
Talvella haastavaa, viimeksi jouduin lykkäämään toimitusta parilla päivällä, kun tyhjennysluukku oli jäätynyt kiinni...Että on siinä välillä säätämistä. 🤦
Lisäksi ilmansäätelyaukko kesällä täysin auki, talvella minimit.
Kuivikkeena käytän kesät/talvet normi huussi-ja kompostikuiviketta. Tosin varsinkin talvella kuivikkeen säilytys lämpimässä suositeltavaa.
Meillä tulee paljon vihannesten ja hedelmien kuoria kompostiin, esim. vesimelonien kuoret pienin saksilla pienemmiksi paloiksi (hajottajilla ei ole hampaita !!!!). Myös kissojen vessassa käytän kompostoitavaa puupellettiä.
Näillä mennään, komposti taivasalla kuten kuvasta näkyy ja takana kymmenisen vuotta testausta.
Onnea ja menestystä kierrätykseen kaikille!
- Seija
Kiitos Seijalle hyvistä vinkeistä vielä kerran. Näin se hyvä taas kiertää. 🙏😊
ISTUTUS WEBINAARI 12.3 – NYT VOIT JO ILMOITTAUTUA
Aiotko istuttaa puun tai joku istuttamasi onkin kuollut pienenä? Syy ei useinkaan ole sinussa vaan jossain muualla. Eikä sekään, että puu kuolee vasta muutaman vuoden kuluttua, ole sinun hoitotaitojesi puute tai kovan talven syy. Haluatko kuulla lisää ja oppia tunnistamaan tärkeitä onnistumisen eväitä pelkkien myyntiesitteiden / puheiden takaa?
Nyt olisi tarjolla tutkittua ja silmiä avaavaa tietoa ja ihan ilmaiseksi.
Leenan terveiset:
Puut ovat oleellinen osa puutarhaa. Hedelmäpuista saa satoa, ja koristepuut tekevät pihasta
viihtyisän. Ikivihreät havupuut antavat suojaa ympäri vuoden.
Jokainen toivoo istuttaessaan, että taimesta kasvaisi hyväkuntoinen puu, josta on iloa vuosikausiksi. Puu voi kuolla, jos istutus on hieman epäonnistunut.
Muuttuneet kesät ja talvet tuovat oman haasteensa.
Tilaisuus on maksuton. Sen tarjoaa Tampereen puutarhaseura.
Ohjelmassa mm:
1. Mitkä ovat oleellisimmat asiat taimien hankinnassa ja istutuspaikan valmistelussa.
2. Millaista multaa ja miten pitää lannoittaa
3. Mitä pitää tehdä istuttamisen jälkeen
4. Mistä tunnistaa istuttamisesta johtuvat kasvuvaikeudet.
Asiantuntijoina: Leena Luoto ja Pia Arhilahti

Puiden istutuswebinaari
12.3.2025 kello 18.00
Ilmoittautumaan pääset -> TÄSTÄ
KIRJAT SAI LOISTAVAN VASTAANOTON – TOIMITUKSET ALKAA HETI ENNAKKOTILUSTARJOUKSEN 27.1 JÄLKEEN
ihan valtavan paljon kiinnostusta ja kiitosta on saaneet nuo molemmat uutuuskirjat, jotka sunnuntaina ensiesittelin. 🙏❤
Aiheet, sisällöt ja tekijöiden ammattitaito on vakuuttaneet niin, että ennakkotilauksia on tullut ihan valtavasti. Ja voin kyllä vakuuttaa ihan henkilökohtaisesti, että molemmat kirjat ovat niin onnistuneita ja täyden 10 + arvoisia kirjoja, että nämä löytyvät ihan varmasti paikansa niiden kirjojen joukossa, jotka säilytetään ja jotka otetaan hyllystä moneen kertaan, vuosi vuoden perään.

Tämä Kerholaisten ennakkotilaustarjous jatkuu siis vielä reilun viikon 27.1 asti, joten vielä ehdit hyvin saada nuo halpaan hintaan ( - 40 % ) ja yhdessä melkein puoli-ilmaiseksi. 😊
Ennakkohintaan kirjat saat siis -> TÄÄLTÄ
Kirjojen toimitukset alkavat sitten heti tuon jälkeen ja jatkuu tietty siitä sitten joko omina tilauksina tai yhdessä taimi / tarviketilusten kanssa – ihan niin kuin haluat.
Mutta ennakkohintaan tosiaan vain tuonne 27.1 asti.
Vaan nyt minä lähden puuhastelemaan noiden pihapolkujen sorastuksia vielä hetkeksi, niin ovat sitten kaikki turvallisia kulkea. Onhan tämä kyllä aika ”vaihtelevaa” viikko ollutkin, kun vuoroin on saanut työntää lunta sivuun ja heti kohta perään kulkea hiekoitusämpärin kanssa, mutta eipä se haittaa. aina on pärjätty ja keinot keksitty ja niin tehdään jatkossakin, eikö vain! 😊
ja onhan nuo illat olleet sitten ihan mahtavia. Kuu paistaa ja ilma on lämmin. Mikäs tuolla on kippurahäntien kanssa lenkkeillä ja nautiskella luonnosta. Hiukan olen kyllä jo odotellut perinteistä huuhkajien ja pöllöjen huhuilua, mutta eipä ole vielä kuulunut. Josko vaikka tänä iltana kuuluisi. 😃

***************************
Iloitse siitä, miten auringonvalo siivilöityy puitten lävitse tai miten lumi narskuu jalkojesi alla.
Nauti elämän perusasioista, niin ne saavat sydämesi soimaan.
- Norman Vincent Peale
*******************************
Leppoisan mukavaa ja nautinnollista viikonloppua sinulle hyvä puutarhaystäväni.
Toivottaa
Puutarhurisi
Juha