Perjantaipostini aiheita tänään mm:
- Syyshortensian vuosi! ❤
- Sateita ja sateettomuutta, isoja eroja - myös pohjavesitilanteissa. Kartasta näet oman alueen tilanteen.
- Lämpimät ja kosteat säät jatkuvat – nyt EI leikata – seuraus voi näkyä parinkin vuoden päästä kohtalokkaana
- Sieniä puutarhassa!!! Ei pidä pelästyä suotta. Leena tarttui aiheeseen ja tehtiin selkeä julkaisu. Nyt ei taaskaan tieto lisää tuskaa, vaan päinvastoin. Kannattaa vilkaista. 👍
- Tomaattien kypsytys sisällä – niin helppoa ja palkitsevaa. Vain pari oleellista asiaa ja onnistuminen on 🎯🍅🍅🍅
- Syksyn tärkeät istutuslämpötilat. Kyse on siis maanlämpötilasta, istutussyvyydessä. Lyhyt kertaus ja jokisen puutarhurin perushankinta vinkki. 👌
Tuulisen lämpimiä terveisiä täältä Puutarhalta !
Poikkeuksellisen lämpöiset ilmat, jopa öisinkin, ne vaan jatkuvat vielä. Ensiviikoille lupailleekin jo sitten hiukan viileämpiä lämpötiloja sekä vesisateita. Tuuli on ollut koko päivän jopa niin kovaa, että kasvihuoneen tuuletuslukuista piti sulkea nuo tuulen puoleiset kokonaan kiinni, ettei tule vahinkoja.
Aamulla kun lähdin pirtiltä tänne puutarhalle, niin piti oikein pysähtyä tuon syyshortensian äärelle ja ihmetellä miten uskomattoman hyvin ja pitkään se on tänä vuonna kukkinut ja kukkii vieläkin. Alkukesästä se näytti jossain vaiheessa jopa säälittävälle, mutta siitä kun se innostui, niin ihan uskomattoman hienosti on kukkinut. Se ihmeellisemmin en sitä ole hoitanut kuin ennenkään, on vain ollut sille hyvä vuosi.
SATEITA JA SATEETTOMUUTTA – ISOJA EROJA JOPA SAMAN KYLÄN SISÄLLÄ - POHJAVESITILANNE
Noiden sateiden suhteen on ollut aika jännä vuosi, että alueelliset erot ovat isoja. Jopa ihan muutamien kilometrien sisään mahtuu alueita, joissa vettä on tullut reilusti ja toisessa päässä kylää on jouduttu sadettamaan. Pohjavesitilanteissa on luonnollisesti myös isoja paikallisia eroja.

Tuota pohjavesien tilannekarttaa, kun katsoo, niin ei ne puheet siitä, että jos ei kunnon syysateita tule, niin kaivot voi kuivua talven aikana joillakin paikkakunnilla. Oletko katsonut oman paikkakuntasi tilannetta nyt lähiaikoina?
Tuon kartan löydät suoraan TÄSTÄ

LÄMMINTÄ JA KOSTEAA = EI LEIKATA
Tästä oli jo viime viikolla, mutta kun viikolla kuulin lisää ohjeita annetun, että nyt syyskuussa on hyvä leikata mm. mahlaa vuotavia puita, niin eipä tämä syyskuu ole se autuaaksi tekevä asia leikkausten suhteen.
Nimittäin jos mennään nyt leikkaamaan, kun ilmat ovat tämmöisiä, niin se on melkein, kuin kutsuisi kasvitauteja iskemään puihin ja pensaisiin. Leikkauspinnat eivät nyt kasva kiinni, vaan jäävät auki ja taudeille kuin pesäpaikaksi. Puuhan ei välttämättä kuole siihen heti, vaan myöhemmin. Jos on leikattu väärään aikaan, se voi aiheuttaa puun heikentymisen ja kuoleman vasta vuoden - parinkin päästä.
Eli annetaan saksien nyt olla rauhassa odottamassa, kun ilmat sitten kunnolla viilenee ja kuivuu, niin katsellaan sitten uudestaan leikkauksia, siis jos on tarvetta. 👍
PALJON PUHETTA SIENISTÄ PUUTARHASSA – LEENA TARTTUI AIHEESEEN JA TEHTIIN JULKAISU.
Viime aikoina on ollut paljon puhetta sienistä ja etenkin sienistä puutarhassa. Jotenkin tuntui hassulle, että metsään mennään oikein suurella innolla sieniä keräämään ( minä myös) ja ne ovat suurta herkkua, mutta jos sieniä ilmestyy puutarhaan, niin ihan kuin maailma tuhoutuisi sillä sekunnilla. Ollaan heti vaihtamassa maita, kaatamassa puita, hyvä ettei jo tuomita koko tonttia pilalle menneeksi. Ehei, oikeastaan päinvastoin, sienet saavat vallan hyvin kuulua puutarhaan. Kaikkihan me tiedämme esim. mykorritsa sienen suuren merkityksen juurien hyvinvoinnille ja niitähän me olemme lisänneet istutusten yhteydessä jo pitkään.
Onneksi Leena tarttui aiheeseen ja tehtiin aiheesta ”Sienet puutarhassa” perusopas, jossa Leena kuvin ja tekstein kertoo paljon hyviä ja lohduttavia asioita sienistä puutarhassa.
Leena kirjoitti saatesanoiksi tällaiset terveiset:
Sienet puutarhassa - kierrättäjiä ja siirtäjiä. Opas puutarhan sienten merkityksestä.
Puutarhaan ilmaantuu alkusyksystä monenlaisia sieniä. Sienten näkyvin osa on itiöemä, joka puutarhassa havaitaan. Sienestä suurin osa on rihmastoa. Sitä voi nähdä, jos tutkii maaperää tai kasvien juuria. Kasvien lehdillä elävien sienirihmastojen tutkiminen vaatii mikroskoopin.
Millainen on sienten elinkaari ja miten ne vaikuttavat kasvien elämässä. Näihin asioihin saat vastauksen oheisesta oppaasta. Saat tietoa, miten sienet lahottavat kasviainesta ja kierrättävät ravinteita kasvien käyttöön. Sienten ilmaantuminen nurmikolle ei aiheuta toimenpiteitä, vaan on oleellinen osa luonnon monimuotoisuutta. Puiden juuriston toimivuus paranee, kun ne saavat seurakseen sieniosakkaan, mykorritsan. Ilman sieniä puutarha olisi erilainen.
- Leena

Tämän oppaan pääset lukemaan TÄSTÄ – ole hyvä, ei maksa kuin ”lukemisen vaivan” ja taaskaan tieto ei lisää tuskaa, vaan päinvastoin. 😉

Leena ja Heikki ehtivät piipahtamaan tänään täällä puutarhalla kahvittelemassa. Paranneltiin maailmaa ja suunniteltiin tulevia ideoita. Ja syntyyhän niitä aina. 😉 Kuulet niistä sitten taas, kun on saatu ne ideasta toteutukseen. 🙏
Ja löysihän se Leena kasvihuoneelta kivaa syysistutettavaakin mm. Rentokallioista. 👌😊
TOMAATTEJA KYPSYTTELEMÄÄN – HELPPOA JA PALKITSEVAA

Nyt jos nuo lämpötilat alkavat hiljalleen laskea, niin sehän tarkoittaa, että tomaattien kypsyminen hidastuu. Hidastumista tapahtuu oikeastaan heti kun lämpötilat laskevat alle + 20 asteen, mutta sitten kun mennään alle + 10 asteen, niin kypsyminen käytännössä pysähtyy.
Itse kypsyttäminen sisällä on tuttua puuhaa ja perustuu käytännössä tuohon lämpötilaan ( + tomaattien omaan etyleenin tuottoon). valolla ei ole merkitystä, eikä mitään ylimääräisiä omenoita tai banaaneja tarvita ( ne kannattaa ennemmin syödä 😉 )
Kerrataanko lyhyesti:
Lämpötila -> +18 - +25 astetta hyvä, kun lämpötila menee alle + 15, niin kypsyminen alkaa hidastua selvästi.
Kunto -> Vain ehjäkuoriset ja terveet tomaatit tuodaan kypsymään.
Käsittely -> Käsitellään ”pehmein ottein” . Ei kasata edes keruuvaiheessa päällekkäin.
Valo -> ei vaikuta käytännössä. Toiset vannovat pimeään ( jopa yksi tomaatin viljelijä kollegani aikoinaan vannoi vuosia pimeään, mutta ei enää…)
Etyleeni -> se jouduttaa kypsymistä ja kypsymään alkava tomaatti tuottaa sitä. Sinun ei tarvitse laittaa omenaa tai mitään muutakaan ulkopuolista etyleeni lähdettä.
Asettelu ja rasia -> Laitetaan vain yhteen kerrokseen, tertut kiinni ja montaa eri kypsyysastetta vierekkäin ( kts. tuo etyleenin tuotanto ).
Peittely -> kypsytysastia kannattaa peitellä esim. ohuella muovilla. Tämän tarkoitus on siis hidastaa haihtumista ja samalla myös tuo kypsyvien tomaattien tuottama etyleeni jää paremmin vaikuttamaan. Muovia ei laiteta ihan tiiviisti vaan sinne saa jäädä hengitysreikiä. ( esim. muovipussi hiukan huolimattomasti päälle heitettynä toimii hyvin.) Itse laitan tuon rasian kannen hiukan lomittain päälle, niin jää sopivasti nuo ilmareiät kulmiin.
Aika -> Kypsyttely kestää päivistä aina viikkoihin. Riippuu raakileen kehitysasteesta, olosuhteista ja lajikkeesta. Mutta tärkeintä on olla maltillinen ja antaa mahdollisuus. Voi olla ja usein onkin, että kaikki ei kypsy, mutta ei se mitään, valtaosa kumminkin kypsyy ja ainakin paremmin kuin ulkona kylmässä. 👍🍅

Lyhyesti:
- tomaatit astiassa yhteen kerrokseen
- löyhä peitto päälle ( etyleenin takia)
- + 20 asteen paikka ( ei väliä onko valoisa tai pimeä)
- eri kypsyysasteen omaavia samaan astiaan
- mielellään tertussa kiinni
KUN KYPSYY -> KANTA KIINNI – KUN KYPSÄ -> KANTA POIS!

Tämä on sellinen asia, jolla on yllättävän suuri merkitys. Eli kun kerään tomaatteja kypsytykseen, niin leikkaan ne aina terttuineen , vähintään kanta mukana. Se auttaa paljon kypsymisen aikana.
Ja kun tomaatti on kypsä, niin irrotan sen kannastaan. Koska muutoin se luontaisesti käyttäytyy niin, että se alkaa imeä energiaa tomaatista itsestään, pitääkseen kannan ( = kasvin ) hengissä. Eli juuri toisinpäin kuin kasvukaudella, niin ihmeellinen on luonto.
sama lyhyesti:
- terttuineen kypsymään
- kantaa myöden irti, kun käyttöön

ISTUTUS LÄMPÖTILOISTA VIELÄ
Viimeviikolla olikin puhetta, että miten tärkeää on nyt malttaa niin kukka- kuin valkosipulien istuttamisen kannalta.
Ja vaikka nyt ensiviikolla ilmat jo hiukan viilenevätkin, niin veikkaan että menee vielä aika kauan, kunnes maat ovat istutussyvyydeltään jäähtyneet oikeisiin lämpötiloihin sipulien istuttamiseen. Paras ja helpoin tapahan tuo on varmistaa tuon maalämpömittarin avulla. Toki ”näppituntumallakin” pärjää hyvin, mutta mittari on aina mittari ja toisaalta sen kanssa, kun mittailee niin maan- kuin ruukkujen lämpötiloja pitkin vuotta, niin oivaltaa aika monta asiaa, kuin itsestään. 😉☝🙋
Perinteisellä ”kuumemittari” tekniikalla tehty ja nimenomaan tähän käyttöön tehtyjä mittareita saat TÄÄLTÄ 15,95 € ( ovh 19,95)
Tuossa mainiossa lämpötila oppaassa on sivulla 20 niin optimilämpötilat kukkasipulien lepotilan päättymiselle ja juurtumiselle sekä juurtumiseen tarvittava aika. Siinä näkyy hyvin, että käytännössä niin kauan kun istutussyvyyden lämpötila maassa on yli +10 astetta, niin sipulikukkia ei montaakaan sorttia voi istuttaa, tai muuten käy huonosti.
Ja talvivalkosipulilla oli se + 5 astetta se kriittinen raja. ja taas puhutaan maan lämpötilasta istutussyvyydessä.
Perennoille ja pensaille sen sijaan on juuri nyt erinomaiset istutusajat. 👍👍👍
Vaan nyt minä lähden tuonne puutarhalle takaisin valmistelemaan perennoja ensiviikon lähetyksiin. Niitä ei nyt enää hirveästi olekaan jäljellä ja kohta pääsen jo ensimmäisten pöytien pesuun ja talviteloille laittoon. 😊
Ja ai että nämä illat ja aamut, miten upeita ja tunnelmallisia ne on olleet koko viikon. Täysi (veri)kuu tai aamuaurinko on valaisseet sumujen verhoamia peltoja kuin sadussa konsanaan. Iltalenkit kippurahäntien kanssa on olleet kuin sadusta konsanaan. ❤
***************************
“Kun kävelet luonnossa,
saat enemmän kuin etsit”
- John Muir
***************************
Elämyksellistä viikonloppua sinulle hyvä puutarha ystäväni
Toivottaa
Puutarhurisi
Juha