Kukkaniitty, siemenkangas

Kukkaniitty, siemenkangas

Kukkaniitty siemenkangas – näin perustat kukkaniityn

Siemenkangas laitetaan maahan, kun maa on lämmennyt ja lämpötila on pysyvästi päälle 10 astetta.

1. Valitse kukkaniitylle aurinkoinen kasvupaikka. Vältä paikkaa, jossa niitty joutuu alttiiksi seisovalle vedelle. Siemenkangas sopii käytettäväksi hyvin myös rinteissä.

2. Muokkaa kasvualusta noin 10 cm syvyydeltä. Poista rikkakasvit, kivet ym. epäpuhtaudet. Tasoita kasvualusta tasaiseksi. Kastele kunnolla ennen kankaan levitystä. 

3. Levitä kangas tasatulle alueelle siemenpuoli ylöspäin. Pidä huoli, että kangas on kosketuksissa kasvualustan kanssa joka paikasta.

4. Leikkaa kangas saksilla sopivan kokoiseksi. Tavalliset sakset soveltuvat kankaan leikkaamiseen hyvin.

5. Kiinnitä kangas kasvualustaan esim. maatuvilla kiinnitystikuilla. Levitä kankaan päälle vielä 3 – 5 cm paksuinen multakerros ja kastele se huolellisesti.  

6. Pidä kylvös jatkossa kosteana. Kylvös ei saa päästä kuivumaan.

   
7. Kukinta alkaa noin 8 – 10 viikon kuluttua istutuksesta ja jatkuu aina pakkasiin asti. Huom! Eri lajikkeilla on erilainen itämis- ja kukinta-aika.

 
Huom! Mikäli aiot perustaa kukkaniityn nurmikon tilalle, poista ensin nurmikko ja pohjusta normaaliin tapaan. Siemenkangasta ei tule asentaa suoraan nurmikon päälle.

 

 

Löydät kaikki meiltä löytyvät siemenkankaat ja niissä olevat lajikkeet: TÄÄLTÄ

 

Kukkaniitty siemenkangas 

Kasvata unelmiesi kukkaniitty ennennäkemättömän helposti, nopeasti, ekologisesti ja edullisesti! 

TURFQuick siemenkangas on Ruotsissa kehitetty ja patentoitu vallankumouksellinen istutuskangas, jota mm. ruotsalaiset ammattiviherrakentajat suosivat. Siemenkangas on Elmia garden Award 2019 voittaja (= vuoden puutarhatuote). Kankaalla on kahden vuoden 100 % kasvutakuu. 

Siemenkangas
- ympäristöystävällinen, 100 % selluloosapohjainen biohajoava kangas
- hajoaa maahan lannoitteeksi 6-8 viikossa
- siemenet on kiinnitetty kankaaseen patentoidulla menetelmällä, joka takaa siementen paikallaan pysyvyyden sateiden tai kastelun aikana
- tasainen kylvös, siemenet ovat juuri sopivassa syvyydessä, ei siementen hävikkiä
- rikkakasvit jäävät kankaan alle, eivätkä kilpaile kasvutilasta
- helppo käsitellä (leikata ja muotoilla)
- joustava kangas, joka muotoutuu hyvin kaikenlaiseen maastoon. Soveltuu hyvin myös rinteisiin. 
- Siemenkangas laitetaan maahan, kun maa on lämmennyt ja lämpötila on pysyvästi päälle 10 astetta.
- helppo käyttää

  • muokkaa maa, kankaan alla tulee olla vähintään 10 cm maata
  • leikkaa ja levitä kangas maahan, siemenpuoli ylöspäin
  • kastele

- kangas kiinnitetään maahan maatuvilla kiinnitystikuilla + laittamalla 3 – 5 cm:n kerros multaa kankaan päälle.
kastele kylvöstä päivittäin, mikäli ei ole vesisadetta. Kun siemenet ovat itäneet, kastellaan kylvöstä säännöllisesti 1-3 kertaa viikossa, ilmasta riippuen.

 Kukkaniitty
- kukinta alkaa noin 8 viikon kuluttua istutuksesta ja jatkuu pakkasiin asti
- istutusaika keväästä alkukesään (juhannukseen asti)
- lajikkeiden korkeus vaihtelee 30 – 50 cm välillä
- mukana myös paljon perhosia houkuttelevia ja pölyttäjäystävällisiä lajikkeita
- osa lajikkeista on monivuotisia ja siementämällä myös yksivuotiset nousevat yleensä hyvin seuraavana vuotena
- kasvustosta saa kerättyä pitkin kesää ja syksyä leikkokukkakimppuja

 Jatkohoito / ensimmäinen kesä

  • Tärkeää on pitää kylvös ensimmäiset viikot kosteana –> kuivuminen, hetkellinenkin, voi olla kohtalokasta juuri itämään lähteneille siemenille, koska ne eivät ole vielä ehtineet juurtua.
  • Irtosiemenillä tehtynä ensimmäisenä vuotena ( ja usein seuraavanakin) rikkakasvien kitkentä ja leikkaaminen on hyvin tärkeä toimi.
  • Istutuskangasta käyttäen rikkakasvi ongelmaa ei ole tai se on hyvin minimaalinen.
  • Sitten onkin helppoa, ei tarvitse lannoittaa eikä välttämättä tehdä mitään muuta kuin nauttia ja ihailla kukkaniittyä ja sen asukkeja. :)

 Jatkohoito jatkossa:

  • Niitty on hyvä niittää kerran vuodessa loppukesällä / syksyllä. Paras aika on silloin kun valtaosa niityn kukkien siemenistä on kypsynyt. Yleensä se on elo-syyskuulla.
  • Niiton jälkeen jätetään kasvusto viikoksi viikoksi paikalleen, jolloin siemenet varisevat maahan ja kasvavat sitten seuraavina vuosina.
  • Tuon ajan jälkeen varret kerätään pois, jottei maa ala rehevöitymään. Muistetaan se, että niittykukat kukkivat ja viihtyvät paljon paremmin ”köyhässä” maassa kuin ravinteikkaassa maassa.
  • Mitään lannoitetta ei luonnollisesti käytetä jatkossakaan.

Tämän ihmeempää ei siis kukkaniityn teko ja perustaminen ole.  

Ja jatkohoito on tosiaan helpompaa kuin mikään, pörriäiset sekä perhoset tykkäävät. Lisää lajikkeita voit halutessasi kerätä luonnon siemenistä tai ostaa. Nämä kukkaniityt myös tukee luontomme uhanalaisia eläimistöä, joista valtaosa on pölyttäjiä ja niistä jopa joka neljäs elää niityillä tai vastaavilla perinnebiotoopeilla. Eli kukkaniitty omalla tontilla on myös iso ympäristöteko meidän omille pölyttäjäkannoillemme.

 

SIEMENIÄ VAI ”SIEMENMATTO”

Irtosiemenillä kasvatus onnistuu ilman muuta hyvin ja etenkin isoille aloille se on edullisempi vaihtoehto. Silloin tehdään usein perustamis- kylvö- ym. työt koneellisesti. Samoin rikkaruohojen kitkentään ja poistoon pitää kiinnittää paljon enemmän huomiota ja etenkin ensimmäisinä vuoisina niitä olisi hyvä kitkeä ja leikata säännöllisesti.

Kankaan yksi etu on se, että se pidättää rikkaruohoja allaan, niin kauan, että kankaan siemenet itää ja peittää rikkakasvien kasvumahdollisuudet alleen.

Mitkä ovat sitten tämän istutuskankaan etuja: ( eli miksi olen tämän halunnut meillekin heti kun pääsin tähän ideaan tutustumaan ja näitä kehittämään yhdessä ruotsalaisen kollegani kanssa)

 siemenet on sijoitettu tasaisesti ”ampumalla” mattoon, jolloin lopputulos on tasaisen kaunis kokonaisuus.

  • siemeniä on jopa 2000 kpl / neliö ja ne on oikein ”sijoitettu” eli ei tule siemenhävikkiä.
  • matto pitää siemenet paikoillaan ja suojassa linnuilta itämisen ajan
  • kangas on joustavaa ja helposti maanmuotoihin ”istuvaa”. Perustaminen rinteisiin, tienpenkkoihin ym. viettäviin paikkoihin on siis helppoa ja onnistuu tasaisesti, vaikka sateet tulisi heti teon jälkeen.
  • kangasta on helppo leikata sopiviin paloihin ja lopputulos on aina tasainen, vaikka laittaisit kuinka pienen palan kasvamaan. Vapaasti ideoiden, vaikka sydämenmuotoisia niittylaikkuja nurmikolle, pikkuisia pörriäisbaareja tontin laidoille, jne. vai mielikuvitus on rajana. :)
  • kangas on täysin 100 % (kesän aikana) maatuvaa selluloosapohjainen biokangas.
  • ei tarvitse taistella rikkaruohojen kanssa – kangas peittää alleen rikkakasvit niin pitkäksi aikaa, että kankaan siemenet itävät ja valtaavat kasvupaikan.
  • tähän on valittu niin yksivuotisia kuin monivuotisia ( 30 % ) siemeniä. Monivuotiset eivät siis kuki vielä ensimmäisenä vuonna, ainoastaan juurtuvat ja kasvattavat lehtiruusukkeet. Eli toisesta vuodesta eteenpäin kukkaloisto on vieläkin upeampi.
  • kangas voi säilyä jopa kaksi vuotta eli jos et käytä koko kangasta, niin säilö se jossain kuivassa paikassa ja käytä seuraavana vuonna loput. :)