Videoi ja ideoi ajatukset ja kokemukset, Tomattien kypsytys sisällä, Huonekasveja hiljalleen sisälle, ym. 27.8.2021

Videoi ja ideoi ajatukset ja kokemukset, Tomattien kypsytys sisällä, Huonekasveja hiljalleen sisälle, ym. 27.8.2021

Perjantaipostin aiheita tänään mm:

  • Videoi ja ideoi ajatukset ja kokemukset  - pieni vaiva, iso ilo
  • Tomaattien kypsytystä sisällä – helpot niksit
  • Huonekasveja hiljalleen sisälle – miksi?
  • Tikkuvinkit
  • Kohta alkaa istutuskausi – ei kiirettä vielä. Oikeat istutukset oikeaan aikaan, minä huolehdin.
  • Suomen Luonnonpäivää vietetään taas huomenna
  • Puutarhawikiläiset kiittää ja kumartaa

 Luontoläheistä perjantaita täältä Puutarhalta

Sen verran on nämä viime päivien ilmat jäähtyneet ja pirttiä jäähdyttänyt, että lämmittämään on pitänyt jo ryhtyä. Ei toki vielä muuta kuin pikkuisen, mutta jokunen kalikka nyt kumminkin.  Nytkin, kun aamulla heräilin ja piipahdin pihalla ennen aamupuuroa, niin kovin kauaa en viitsinyt paljas jaloin ja lähes ”Aatamin” asussa viihtyä, vaan melko nopeasti vetäydyin takaisin pirtin lämpimään ja puuron keittoon. Muutoinkin luonto on ollut nyt melko mahtiaan näyttävä sateiden ja tuulien kera. Sellaiset leppoisan lämpimät elokuun yöt taisivat nyt jäädä tänä vuonna väliin, ellei tuo viikonlopulle ennustettu lämpöaalto sitten niitä vielä toisi.

Minä tosiaan hiukan ”karkasin” pienelle luontolomalle viime viikolla ja kävin katselemassa muutamia hauskoja pihoja ja tapaamassa niin kollegoita kuin innokkaita harrastajia sekä luontoihmisiä.  Vaikka oma ympäristö on tässä rakas ja riittoisa, niin aina on yhtä mukavaa käydä katselemassa muitakin paikkoja, eikö vain. 

Piipahdin myös Rääkkylässä kukkakuhauksessa ja siellä oli kyllä taas kerran mahtavaa menoa. Paljon kukkia ja iloista meininkiä pohjois-karjalalaiseen tapaan.  Jos et ole käynyt, niin piipahda ihmeessä ensi vuonna, on ehdottomasti käymisen arvoinen tapahtuma. Hiukan samalla lailla kuin minäkin täällä, pikkuisen syrjässä, mutta keskellä luontoa ja paratiisia. :)

 

MYRSKYT JA SATEET – KAATOI JA KASTELI

Vaikka kuinka olen oppinut elämään tässä tuulien raikastamassa ympäristössä ja valita niin kasveja kuin istutusruukkuja sen mukaan, että muutaman kerran vuodessa varmasti tulee kovia tuulia, niin vielä nämä alkuviikon tuulet pääsivät yllättämään ja muutama ruukku oli syrjällään. Ja niin vain unohdin tuon minisitruunapuunkin tuonne terassille sateeseen ja siinä kun on jäykempi multa niin johan meinasi ruveta lainehtimaan sekin. Reikä ruukun pohjalla sekä salaoja saviruukunpalaset ovat kyllä tuossakin, mutta niin paljon tuli vettä, että ei vaan jaksanut mennä läpi. No tuo on toki helppo saada hallintaan, kun kääntää ruukun päiväksi syrjälleen, mutta kyllä sitä taas huomasi, että kuinka nuo ääri-ilmiöt lisääntyy ja voimistuu.

NYT ON LOISTAVA HETKI OTTAA KUVIA JA ETENKIN VIDEOITA SEKÄ ARVIOIDA TULEVIA VALINTOJA

Tämän haasteellisen ja aika oudonkin kevään, kesän ja nyt alkaneen syksynkin myötä tuo oman pihan havaintojen tekeminen ja taltiointi tulevaa varten on nyt mitä parasta. Itse olen aina ottanut paljon kuvia, mutta sitten kun niitä seuraavana vuonna katsoo, niin ihan aina ei tahdo muistaa, että miksi kuva on tullut otettua…;) Eli nykyään otan puhelimella lyhyitä videoita ja kerron siinä ajatuksia. Niin kasveista, kasvupaikoista, kuin ihan jopa siitä, että minne vesi virtaa ja kerääntyy ja mitkä kohdat kärsivät eniten kesän helteillä. Näin on hyvä sitten jo ensi vuonna suunnitella ja toteuttaa oikeita kasvivalintoja ja rakennelmia sen mukaan. Ja kyllä nuo tuuletkin on sellaisia jotka tuntuu lisääntyvän ja voimistuvan myrskyiksi asti vuosi vuodelta useammin ja useammin. Esimerkiksi isompia pihapuita ja niiden kuntoa / riskiä on hyvä arvioida ajoissa. Samoin kasvihuoneiden rakenteita ja kiinnityksiä. Ruukuissa tulen jatkossa valitsemaan ilman muuta matalampia ja painavampia malleja, joissa on myös isommat multa- ja vesitilat.

Suosittelen sinullekin, että hiukan kuvailet ja videoit pihaa, puutarhaa ja ympäristöäsi, samalla haastellen asioita ääneen. On nimittäin ihan uskomattoman iso ilo ja apu, kun keväällä niitä sitten katselet ja kuuntelet, samalla kun tulevaa kasvukautta suunnittelet.

TOMAATTEJA SISÄLLE KYPSYMÄÄN JA KASVUSTOA HARVENNETAAN

Tomaatteja kypsyy vielä hyvin kasvihuoneessa, mutta hiljalleen tulee otettua jo noita terttuja myös sisälle kypsymään. Lämpötilat kun menevät sen verran viileiksi, että nuo kaikki eivät ehdi lämmittämättömissä huoneissa kypsyä millään. Ulkona olevista puhumattakaan. Sisällä kypsyttäminen on helppoa ja kannattavaa puuhaa. Pari perusseikkaa, kun muistat, niin helposti onnistut.

  • normaali huonelämpötila on hyvä
  • kerää mieluiten terttuineen päivineen
  • voi olla valossa tai pimeässä, ei väliä
  • kosteudesta tulee yleensä suurin haaste ja hyvä keino on laittaa tomaatit kypsymään avonaiseen muovipussiin ja pöydälle. Muovipussi pidättää hiukan kosteutta, mutta älä laita sitä kiinni, muuten iskee mätä. Tämän takia tuo keräys tertuissa on hyvä, sillä se pitää tomaatit paremmin kosteina.

Siinä se, viikko-kaksi, joskus kolmekin ja tomaatit kypsyy syötäväksi ja makukin on hyvä.

 

Niin ja samalla kun kerätään satoa, niin kasvustoa harvennetaan väljemmäksi, että ilma kiertää ja kasvit pysyvät terveinä.  

HUONEKASVEJA MYÖS HILJALLEEN SISÄLLE

Pitää nyt hiukan vielä seurailla näitä ilmojen kehittymisiä, mutta kyllä kohta pitänee alkaa siirtelemään huonekasveja ulkoa sisälle. Tokihan ne viihtyisivät vallan mainiosti vielä ulkona, kun on kosteaa ja sopivan viileää. Lämpötilaero ulkoa sisälle nousee kuitenkin niin isoksi, että kasveille on melkoinen sopeutuminen tuolta viileästä ja kosteasta, lämpimään ja kuivaan huoneilmaan. Kun vielä valokin vähenee, niin se on kasveille stressin paikka. Toki hyvällä kasvuvalolla saa aikaan paljon apua, mutta siltikin tykkään tuoda nuo hiukan ennemmin, kuin myöhemmin sisälle ja kasvilampun alle.  

Niin ja muistetaan tehdä vielä se pieni ”tuholaistarkistus” vielä ennen kuin tuodaan kasvit sisälle, ettei suotta tuoda ”ei toivottuja tuliaisia” muihin huonekasveihin. Yleensä nämä ”salamatkustajat” löytyy sieltä lehtien alapinnoilta, että vilkaistaan lampun ja suurennuslasin avulla ne myös.

PIRRE KYSELI – HYVIÄ VINKKEJÄ TULI

Viime viikolla kun tosiaan seikkailin tuolla maastoissa ja maailmalla, niin Pirre sinulle kirjoittelikin terveisiä täältä puutarhalta. Pirre myös kysyi hyviä keinoja taimien merkkaamiseksi ulkona ja tässä muutama hyväksi havaittu konsti.

************

Hei! Aikoinaan puutarhaopettaja neuvoi kirjoittamaan nimet puulastalle, vähän valkoista öljymaalia lastan pintaan ja pyyhkäisy peukalolla tasaiseksi ja ohueksi. Tähän nihkeän kosteaan pintaan kirjoitettiin pehmeällä lyijykynällä tarvittavat tiedot. Puulastan päähän reikä ja lasta narusta roikkumaan nimen osoittamaan kasviin. Kestää ulkoilmaa kohtalaisen hyvin muutamankin vuoden … sitten uusi nimilappu. Lastojen tekeminen on työ sinänsä; ohuet rimat ja maalipurkkien pohjat sopivat tähän käyttöön.

Terveisin Arja.

**************

Hei!

Itselläni on kolvi jolla tehdään koristekuvioita  esim. puukauhoihin.Tällä voi tehdä myös tekstiä.

Kirjoittaa puukapulaan tai vaikkapa puukauhaan

ensin kohteen nimen ja polttaa ääriviivat kolvilla.

Tekstin tummuuden voi säätää sillä, kuinka hitaasti tekstiä etenee. Poltettu teksti ei lähde puusta kastumallakaan.

Terveisin Maritta P

**************

Moi

Ei ole kyllä tullut kokeiltua, mutta onnistuiskos meisteillä peltiin,

Ja ei kun naputtelemaan

Yt.Pasi

******************

Hiphei hyvä lajitoveri!

Melkahtipa mieleeni istuttamiesi kasvien nimikylttitekstien haalistumis- ja kulahtamispulmaan ratkaisu. Istuttamisprosessin jälkeen voit leikkaamillesi valkoisille paperilapuille tms kirjoittaa kasvien nimet vaikka latinaksikin yms ja asetettuasi laput ao. kasvien tyvelle tai viereen kuvaat aikaansaannoksesi puhelinkamerallasi digitallenteeksi omaan kansioon tai tiedostoon koneellesi.

Toinen tapa ilman kyniä ja tusseja (kertakäyttö)lappujenkin kirjoittamisineen on digitaitoisille nuoremmille harrastajille kuvata ao. istutukset yksittäin ja tai isommasti ns. laajakuvana omalla tai kaverin/ lapsesi älypuhelimella, jolla voit heti kuvauksen jälkeen jo  puhelimessa itse tai nuorempi osaava jälkeläisesi kirjoittaa ottamasi kuvan alle, päälle tai otoksesi/ tallenteen uudelleen nimeämiseksikin ko. kasvien nimet yms ja siirtää/ tallentaa ne sitten muistiin ja vastaiseen käyttöön koneellesi ao. kansioon/-si. Eikä maksa mitään vaan olet ottamassa hallintaasi ja osallisena digiloikan sekä sen hyödyntämisen onnistuneena oppimiskokemuksena aikamme arjessa.

Yhteisöllisyyttämme luovin, ylläpitävin ja edistävin terkuin

Jorma L

****************

Tuohon uutiskirjeessä olleeseen nimikylttiasiaan (edellä) kun vinkkiä pyyettiin niin minun vinkkini on polttokynällä kirjotella jäätelötikkuun nimi.

Minä olen käyttänyt pohjana muovipurkista leikattua palaa, kirjoittanut siihen pakastetussilla ja peittänyt kirjoituksen leveällä teipillä tai kirjojenpäällystysmuovinpalalla Kestää sateen ja myrsky, pakkasen ja raesateen.  Kovin isoa puutarhaa miulla ei ole, mutta nimilaput ovat hyviä myös kerrostalon kukkapenkissä, ettei joku nyhdä kukkia pois.

Terveisin Sinikka R

************

Kiitos kaikille vinkit lähettäneille. Näin se on mukavaa kun yhdessä kokemuksia ja konsteja jaetaan, eikö vain. :)

KOHTA ALKAA ISTUTUSKUUKAUSI

Niin se vain näyttää tämä elonkorjuu elokuu menneen, ettei huomannutkaan ja ensiviikolla alkaakin jo varsinainen syysistutusten aika. Ja kuinka hyvin luonto onkin nyt valmistellut maata kastelemalla sitä valmiiksi ja kunhan ensikuussa aloitetaan istutukset, niin olosuhteet on mitä ihanteellisimmat.

Puilla ja pensailla aloitellaan, sitten perennoja ja siinä siiten jo samalla kukkasipuleitakin voit laittaa, jos vain maa on jäähtynyt tarpeeksi ( alle + 10 asteen).

Ja sitten vielä ennen talventuloa laitetaan Pionit ja loput kukkasipulit maahan, mutta se on jo yleensä lokakuuta se.

Talvivalkosipulien kynnet tökitään maahan vasta sitten kun maa on jäähtynyt alle + 5 asteen. Penkit / lavat voit ja kannattaakin valmistella jo ensikuun aikana.

Näitä isoja talvivalkosipuleita (Ljubashoita) muuten varataan nyt huimaa tahtia ja jos näitä olet ajatellut syksyllä istuttaa, niin voisin melkein suositella varmaan omasi kohtapuolin. Niitä on varattavissa  10 ja 30 kpl pakkauksissa ( 55/+ koko) -> TÄÄLLÄ

Mutta minä täältä valmistelen ja toimittelen näitä kaikkia kasveja ja kukkasipuleita sitten sitä mukaa, kun alkaa olla oikeat ajat käsillä. Siihen asti kasvattelen ja säilyttelen niitä oikeissa olosuhteissa, niin ovat parhaassa mahdollisessa tilassa, kun saat ne.

HUOMENNA VIETETÄÄN SUOMEN LUONNONPÄIVÄÄ- TEEMOJA ON PALJON ( nukutaan yö ulkona, liputetaan, syödään mustikoita, otetaan rennosti, tehdään Sibeliusboxeja, halataan puita, katsellaan tähtitaivasta, jne)

Huomenna on perinteinen Suomen luonnonpäivä, mutta minusta tuntuu, että sinulle ja minulle luonto on ihan jokapäiväinen ja tärkeä osa meidän arkea ja elämää, vaikkei sitä aina ehkä huomatakaan. Mutta tokihan sitä voisi huomenna tehdä jotain poikkeavaa, vaikka sitten tosiaan nukkua yön ulkona tai viedä pienen Suomen lipun jonnekin uuteen paikkaan kuvattavaksi.  Paistaa lettuja ja kerätä mustikoita päälle. Ja jos noista teemoista ei ole mitään sopivaa, niin aina voi tehdä mitä vain tai vaikka vain olla luonnossa. Se on ehkä yksi parhaita asioita mitä siellä voi ”tehdä” eikö vain.

Viime viikolla vietin useamman päivän tuolla metsiköissä, niin oli kyllä ihana yllätys miten paljon löytyi herkkutatteja ja muitakin sieniä. Tuntui että meni melkein mihin tahansa kuusikkoon, niin tatteja oli todella paljon.

Ja mustikat, ne yllättivät iloisesti. Ne olivat ihan hyvän kokoisia, todella kiinteitä ja maukkaita sekä niitä oli yllättävän paljon. Olisiko nämä sateet auttaneet niin paljon.  Puolukkaakin kypsyy ja tulee todella paljon, mutta ne saa minun makuuni vielä hetken kypsyä.

Tulihan sitä istutettua metsääkin, kun ne taimet mitä suunnittelin keväällä istuttaa, olivat minulla kasvamassa kaiken kesää, kun oli niin kuivaa ja kuumaa, ettei ne olisi pärjänneet. Nyt on hyvä aika istuttaa nekin, niin kuin muutenkin valtaosaa puita ja pensaita.

KIITOS OMASTA JA LEENAN PUOLESTA

Tämä ajatus näistä asiapitoisista ”Juhan ja Leenan Puutarhawiki” videoista syntyi hiukan ”herjalla”, kun näitä asioita muutenkin Leenan kanssa  pohdittiin ja pyöriteltiin. Ajateltiin, että näinköhän näitä voisi joku muukin haluta kuunnella. Ja nyt on muutama jakso tehty ja palautetta on tullut enemmän kuin paljon. Kiitos kaikista palautteista, ideoista ja kehitysehdotuksista myös. Otamme ne kaikki onkeemme ja jo ensiviikolla tehdään uusia juttuja. Seuraava jaksokin tulee eetteriin varmaan parin viikon sisään, ajankohtaisin aihein tietty. Mistä taisin jo hiukan vihjatakin tuon viimeviikkoisen syysistutusvideon lopussa, jos hoksasit? :)

Tuo syysistutusvideo sekä muutkin löysit tutusta paikasta TÄÄLTÄ

Vaan nyt taidan lähteä tuonne kasvihuoneelle tekemään vähän hoitotoimia ja valmistelemaan kasveja muutaman viikon päästä tapahtuviin lähetyksiin. Nyt on kiva, kun voi tehdä päivälläkin noita hommia, eikä läkähdy niin kuin vielä muutama viikko sitten kävi. Jos sitä sitten illalla jo vähän ehtisi suunnitella huomisen luontopäivän ajatuksia ja varustuksia valmiiksi.

Kippurahännät ja pikku Willow pääsee totta kai mukaan ja vähän pitää suunnitellakin, että nekin voivat osallistua luonnoniloihin täysin.

  *******************************

Puutarha on rakkauslaulu –
Luontoäidin ja ihmisen duetto.
 
Jeff Cox 
*******************************
  
Nautinnollista luonnonviikonloppua sinulle hyvä ystäväni
 
Toivotteleepi, saapuvasta syksystä nauttiva ja innostuva
 
Puutarhurisi
 
Juha