Aurinkoisen mukavat terveiset täältä puutarhalta!
Tänään menikin tavallista pidempään tuolla kasvihuoneiden aamupuuhissa, kun oli paljon kasteltavaa ja hoidettavaa. Etenkin kasteluissa menee nyt paljon aikaa, kun kaikki olisi saatava hyvin kasteltua ennen kuin tuo aurinko alkaa oikein kunnolla lämmittää. Ja kun on siemeniä itämässä, pistokkaita juurtumassa, koulittuja taimia eri vaiheissa ja vielä näitä isompiakin taimia, niin ihan vaan huitaisemalla ei kastelu onnistu. Jokaiselle pitää katsella oikea määrä ja tapa. Vaan onhan tuo niin mukavaa ja palkitsevaa kun saa kokea tuota kasvun ihmettä joka päivä ja nähdä kättensä tulokset.
Tämän näköistä oli äsken kasvihuoneella kun lähdin sieltä tänne sinulle kirjoitteleman. Viikunoita, kärhöjä, mansikoita, kukkia jne. Maanpäällinen paratiisi, eikö vain? :)
KELIN VAI KALENTERIN MUKAAN?
Nyt kun nämä poikkeuksellisen lämpimät ja aurinkoiset säät on jatkunut, niin helposti sitä mieli hullaantuu ja joillekin iskee jopa paniikki, että ”kesä on jo täällä ja kaikki kasvatusasiani on pahasti myöhässä”. Mutta jos katsottaisiin kumminkin kalenteriin, niin huomattaisi että ei ole aihetta paniikkiin, päinvastoin. Ollaan vielä huhtikuulla ja toukokuu sekä kesäkuukin on vielä hyvää aikaa aloittaa kasvatuksia ja laittaa kasveja kasvamaan, joten mitään syytä paniikkiin ei ole. Ja on hyvä muistaa, että lähes joka vuosi tuo vanha kultainen sääntö ” kesäkukat istutetaan vasta kesäkuun 15 päivän jälkeen ulos” on pitänyt monena vuonna paikansa ja siihen on vielä puolitoista kuukautta aikaa. Eli ei ole syytä hermoilla, ettei ehtisi, hyvin ehtii niin kasvattaa siemenestä kuin taimistakin vielä. Vaikka itse olen aloittanut tämän kevään kasvatustyöt jo viimevuoden puolella, niin vielä monta lajiketta tuolla kiltisti odottamassa kylvöaikoja touko- ja kesäkuullekin. Eli näissä asioissa aika pitkälti menen kalenterin mukaan.
Sitten taas enempi kelin mukaan touhuan tuolla ulkona. Tosin en sielläkään mitään ihmeempää kiirettä pidä vielä. Annan luonnon heräillä ja maiden kuivahtaa ja lämmetä rauhassa. Eli eiköhän vaan nautita kun on lämmintä kevättä eikä stressata suotta. Kyllä kesään on vielä aikaa. Saattaapa vaikka pari räntäkuuroa ja pakkasyötäkin tulla vielä ennen kesää… ;)
KASTELUA, KASTELUA JA KASTELUA SEKÄ TALVISUOJA TURPEIDEN POISTOJA
Taisin pari kuukautta sitten kertoa, että kuinka iloinen olen tuosta runsaasta lumimäärästä, kuinka se suojaa kasveja ja etenkin se, että nuo kun sulaa niin maa saa kipeästi kaipaamaansa vettä. Vaan kuinka kävikään, nämä aurinkoiset ilmat haihduttivat tuon lumen ilmaan, eikä maahan imeytynyt kuin pieni osa ja tuntuu, että sekin on jo haihtunut ilmaan. Eli kyllä tuonne monivuotisten penkkeihin ja puille on saanut kantaa vettä nyt ihan tosissaan ja näyttäisi sille, että vielä ainakin viikon verran menee, ennen kuin vettä aikaisintaan taivaalta tulee avuksi. Talvisuojat olen ja ottanut pois ja samalla kastellut reilusti näidenkin pensaiden juuristoja. Jos olet käyttänyt erillisiä talvensuoja turpeita, niin ne kannattaa ottaa pois, että vesi menee paremmin maahan.
Ja katso mikä iloinen yllätys löytyi, kun köynnöstuen sisältä sitä siivotessa. Siellä oli ollut pesä viimekesänä, enkä mitään ollut huomannut. Toivottavasti kelpaisi tänäkin vuonna uudelleen. <3
TAIMIEN JA SISÄKUKKIEN KASTELUSTA PARI AJATUSTA
Kastella on tosiaan saanut nyt mitä moninaisimmin tavoin niin ulkona, sisällä kuin kasvihuoneillakin. Eräs vanhempi puutarhuri kollegani sanoi aikoinaan, että ”ensimmäiset viisikymmentä vuotta opettelin kastelemaan ja nyt huomaan, että en osaa vieläkään”… ;) No tottahan hän osasi, mutta se kertoo hyvin sen kuinka tuo kastelu on haastava asia, etenkin silloin kun puhutaan pienistä taimista. Itselläni on sellainen aika selkeä tyyli taimien ja sisäkukkien kastelussa, että keväällä annan vettä hiukan useammin, varovaisemmin ja vähän kerrallaan, pidän taimet ikään kuin hiukan janoisina. Kesällä sitten annan vettä reilusti, mutta harvemmin ja annan mullan hiukan kuivahtaa kastelukertojen välissä. Syksyllä kastelen taas hyvinkin vähän kerrallaan.
Kastelut teen aina aamuisin tai aamupäivisin, etenkin syksyllä että kasvusto kuivuisi mahdollisimman hyvin päivällä, näin homeiden ja härmän vaara on paljon pienempi.
NYT SITTEN VIIMEISTÄÄN TEHDÄÄN NE ÄKÄMÄPUNKKI TARKASTUKSET JA KERÄTÄÄN PULLISTUNEET SILMUT POIS
Jos sinulla tai tutullasi on vielä tuo tarkistus tekemättä mustaherukkapensaille, niin nyt olisi viimeiset hetket tehdä se. Kohta kun lämpö avaa silmut, niin sitten on myöhäistä.
Ja TÄÄLTÄ Leenan sivuilta löydät tunnistusapua näille sekä monille muillekin ötököille. Kannattaa käydä katsomassa ja pistää osoite muistiin. :)
RAPARPERI SAAVIN ALLE
Heti kun lumet sulivat, niin tuo talon vanha perinneraparperi alkoi punastelemaan ja lykkäämään varsia maasta esiin. vaikkei nyt hallanvaaraa taida ollakaan, niin laitan silti sille saavin päälle. Suojaksi ja taidan antaa olla sen pidempäänkin. Ajattelin nimittäin kasvattaa osan varsista nyt tuolla saavin alla, sellaiseen Englantilaiseen tyyliin. Näin kun kasvattaa, niin varret ei ole läheskään niin kirpeitä ja niitä voi syödä sellaisenaankin. Oletko muuten koskaan kokeillut tätä? Kokeilepa, on aika yllättävä lopputulos.
MANSIKKAPENKKIEN HARJAUSTA
Tämäkin on näitä ”kelien mukaan” puuhia eli kun kerran lumet lähti, niin harja saa alkaa heilua mansikkapenkkien päällä jo huoletta. Tosin jos penkkien välit on vasta sulaneet ja märät, niin ihan heti ei kannata mennä kävelemään ja tiivistämään maata suotta. Sama juttu nurmikolla, ettei suotta tiivistetä sitä liikkumalla siellä liian aikaisin.
UNOHTUIKO KALKITA, EI HÄTÄÄ, LEVITTÄÄ VOIT VAIKKA MILLOIN. ETENKIN RUOKINTAPAIKAT ON HYVÄ KALKITA JOKA VUOSI.
Vaikka keväällä aiemmin vinkkasin, että kalkitus on hyvä tehdä lumen päälle, että siitä se sitten lumien sulaessa menee maahan, niin ei se missään tapauksessa ole myöhäistä nytkään, päinvastoin. Maa on aina tyytyväinen kun se on kalkittu ja tasapainoinen. Ja erityisen tärkeäähän se oli sille, että kasvit pystyivät käyttämään maassa olevat ravinteet ja kasvamaan hyvin, eikä myöskään turhia ravinnevarastoja synny maahan.
Ja lintujen ruokintapaikat kannattaa kalkita ihan joka kevät, näin ruokintakauden päätyttyä. Se paitsi desinfioi paikan, myös pitää maan pH:n oikeana.
FREESIOIDEN, KANNOJEN JA DAALIOIDEN ESIKASVATUSTA
Nämä on sitten taas näitä ”kalenterin mukaan” puuhia eli näiden esikasvatukset voi aloitella hyvin jo nyt sisätiloissa ja jatkaa sitä niin kauan kunnes kelit suosii ulosviennin (yleensä kesäkuulla vasta kokonaan nämäkin). Etenkin kannojen esikasvatus on ihan hyvä tehdä, sillä se tekee kukkia kumminkin koko kesän, toisin kuin gladiolukset ja freesiat, jotka kukkivat varsillaan vain kerran kesässä.
Ja kannoja löytyy kaikkiaan neljää sorttia TÄÄLTÄ 3 kpl / 9,90 €
HANA JA VOITOKAS SALVIA ’Mysty’!
Tätä on kyllä ihan pakko hehkuttaa vielä. On tämä lajike niin uskomattoman kaunis, niin kukaltaan, väriltään, muodoltaan kuin kasvutavaltaan. Ei tosiaan mikään ihme, että juuri tämä lajike voitti kultaa viimevuonna Euroopan näyttelyssä.
Salviasta yleisesti:
Salvia on Etelä-Euroopassa luonnonvaraisena kasvava puolipensas. Salvian koti on Välimeren alueella ja sukuun kuuluu noin 900 eri lajia. Suomeen salvia saapui luostarilaitoksen mukana. Salvian latinankielinen nimi `salvare` tarkoittaa parantaa. Salvia onkin yksi vanhimmista rohdoskasveista ja sitä on keskiajalla käytetty varsin laajasti. Lisäksi salvialla on mausteena vaikutus poistaa ruoasta sen rasvainen maku ja korostaa ruoan omaa makua. Varsinkin ryytisalviaa on käytetty yrttinä.
alvia Mysty on koristekäyttöön tarkoitettu salvia, joka sopii erinomaisesti ruukkuihin patiolle. Sen syvän siniset kukat ovat tanakan kukkavarren päässä ja ne houkuttelevat mehiläisiä ja perhosia pitkälle myöhäiskesään asti. Salvia Mystyn lehdet ovat syvän tummanvihreät.Erinomainen valinta paahteeseen.
Tätä en voi kyllä liikaa suositella, kokeile ihmeessä, et varmasti pety vaan ihastut ikihyviksi.
Tämän 4 taimen pakkauksen saat 7,95 € hintaan TÄÄLTÄ ( niin kauan kuin taimia vain riittää)
Ja mitä muuta kivaa valmistuu ja on saatavilla näet TÄÄLTÄ
VETERAANIPÄIVÄ HUOMENNA
Huomenna on se päivä, kun saan nostaa Suomen siniristilipun salkoon ja olla siitä suunnattoman kiitollinen, että saan sen tehdä. Kiitos siitä kuuluu niille jotka sen taisteli ja antoivat meille tämän vapaan elämän mahdollisuuden. Nyt on meidän aika muistaa ja kunnioittaa teitä ja pitää maasta hyvä huoli. Hattu päästä - KIITOS VETERAANIT!
Vaan nyt lähden jatkamaan taimien kanssa puuhastelua ja sitä kyllä riittääkin. Vaan kaikkein parasta tässä taitaa kumminkin olla se, että vaikka päivät venyvät, niin kivaa on. Ihan kuin aikanaan kakarana linnanmäellä käydessä, että vaikka kuinka väsytti, niin millään ei halunnut kotiin lähteä. Onkohan tämä nyt sitten sitä ”Rakkaudesta lajiin” osioita … :)
Aurinko laskenut on
Kutsu jo soi iltahuudon
Taakka jo laskettu on
Taattoa muista sä silloin
Askel jo uupunut on
Lapset ja lastemme lapset
Teidän nyt vuoronne on
Muistakaa, heille kallis ol' maa
Kertokaa lasten lapsille lauluin
Himmetä ei muistot koskaan saa
Tummana kaipuuta soi
Aika on korjannut viljaa
Sarka jo kynnetty on
Ammoin me marssimme kahden
Tulta löi taivas ja maa
Rannoilta Äänisen lahden
Kelle nyt kertoa saa
Muistakaa, heille kallis ol' maa
Kertokaa lasten lapsille lauluin
Himmetä ei muistot koskaan saa
Kahlita kenkään ei voi
Veljet sen rantoja vahti
Konsa on koittava koi
Ylväänä Karjalan heimo
Tuskaansa kantanut on
Maa-äiti suojaansa sulkee
Vartija poissa jo on
Muistakaa, heille kallis ol' maa
Kertokaa lasten lapsille lauluin
Himmetä ei muistot koskaan saa
Toivottaa
Hyvänmielen Puutarhurisi
Juha