Tomaatti, perennojen siirto, eroon käärmeistä, ym. 21.5.2021

Tomaatti, perennojen siirto, eroon käärmeistä, ym. 21.5.2021

Kiihkeän kauniita terveisiä täältä Puutarhalta!

Viimeviikolla alkanut ”keväträjähdys” sen kun jatkui ja mukavat sateet vielä jouduttivat tuota luonnon ja kaikkien kasvien heräämistä. Kaikki kasvu tuntui olevan ihan ennätys kiihkeää ja aivan uskomattoman nopeasti kaikki muuttui ympärillä. Vielä hetki sitten paljaat tuomet kukkivat nyt jo täysillä, voikukat helähti kukkaan ( niitä en leikannut vielä ja pörriäiset kiitti) puhumattakaan kukkapenkin muodonmuutoksesta. Tuntui että kun aamulla käveli siitä ohi ja illalla takaisin pirtille, niin sillä aikaa oli jo tusinan verran uusia tulppaaneita noussut ja auennut. :)

Nyt sitten on saatu nauttia sateesta ja tuhansien ylitse muuttavien hanhiaurojen upeista näyistä. Kyllä tämä kevät ja kesän saapuminen on aina yhtä sykähdyttävää ja upeaa, suorastaan voimaannuttavaa, eikö vain?

TOMAATTIVIIKKO JA ARVAATKO MONTA     

Nythän vietetään tomaattiviikkoa ja sen kunniaksi ajattelin kysyä, että arvaatko montako Tomaattiperuna TomTaton taimea tässä Anssin lähettämässä kuvassa kasvaa? Kuva on siis viime kesältä.

Katsotaanko hiukan ”knoppitietoa” tomaateista teemaviikon kunniaksi:

Tomaatti (Lycopersicon esculentum) kuuluu munakoison ja perunan sukuun, ja siitä on olemassa monia erilaisia muotoja. Sen alkuperäinen koti on Perussa ja Chilessä. Tomaattien suku on laaja: erilaisia lajikkeita on tuhansia. Helppona jalostuskasvina tomaatista saadaan uusia lajikkeita markkinoille joka vuosi.

ERINOMAISET TERVEYSVAIKUTUKSET

Tomaatti sisältää lykopeeni-nimistä karotenoidia, jonka tiedetään suojaavan syöpä-, sydän- ja verisuonitaudeilta. Tomaatin natriumpitoisuus on vähäinen ja se sisältää reippaasti kaliumia. A-vitamiinia tomaatissa on runsaasti ja C- ja E-vitamiinia kohtalaisesti, samoin kuin B-ryhmän vitamiineja.

SÄILYTYS JA ETYLEENI

Ihanteellinen säilytyslämpötila tomaatille on +13 astetta, mutta liian lämmin on parempi kuin liian kylmä. Jääkaapissa tomaatti menettää nopeasti makunsa ja kiinteytensä. Lämpimässä tomaatin kypsyminen nopeutuu.

Tomaatti tuottaa runsaasti etyleeniä, joten sitä ei kannata säilyttää etyleenistä kärsivien kasvisten, kuten kurkun ja yrttien, läheisyydessä.

Joko arvasit tai arvuuttelit tuota taimien määrää?

No paljastan nyt kumminkin tuon määrän, eli usko tai älä, niin tuossa kasvaa vain 1 tomaattiperuna TomTaton taimi. Eikö ole uskomattoman hieno ja satoisa lajike. Ja nuo itse tomaatit, nehän on kirsikkatomaatteja ja makeita kuin karkki.

Kasvatus onnistuu hyvin vaikka ämpärissä, saavissa tai tuossa altakasteluamppeliruukussa.

Ja syksyllä kun saa vielä kapallisen perunoita nostaa maasta sen jälkeen kun tomaattikasvatus loppuu, niin johan on täydellisen hyvä, eikö vain?

Jos sinäkin haluat kasvattaa noita TomTatoja, niin minulla on vielä yksi erä niitä tuossa valmiiksi latvottuina jäljellä ja sitten ne loppuvat tältä keväältä.

MITÄ PERENNOJA VOI NYT SIIRTÄÄ JA JAKAA – NYRKKISÄÄNTÖ AUTTAA MUISTAMAAN

Kevät ja syksy on parhaita aikoja jakaa ja siirtää perennoja sekä myös puhdistaa rikkaruohoista.  Molemmissa ajoissa on puolensa ja oikeastaan se on enempi kasvikohtainen asia, että koska on parempi jakaa ja siirtää. Siihen on olemassa helppo muistisääntö eli keväällä kukkivat jaetaan ja siirretään syksyllä. Syksyllä kukkivat jaetaan ja siirretään keväällä. Kesällä kukkivat voidaan jakaa ja siirtää niin keväällä kuin syksylläkin.

Ja juurakot kestävät yleensä myös puhdistusta hyvin ja kätevä tapa poistaa rikkaruohojen juuret on ravistella suurimmat mullat pois juurakosta ja sitten vielä pestä se puhtaaksi. Sitten vain penkkiin uudet mullat ja istutus.

Jos et pääse laittamaan juurakoita heti kohta takaisin penkkiin, niin ei hätää, laita ne vain hiukan kosteahkon mullan sekaan kuivumisen estämiseksi.

KÄÄRMEITÄ EI PIDÄ TAPPAA – HÄÄTÄÄ VAIN KÄÄRMEKARKOTTIMEN SIJOITTELUSTA VIELÄ

Viime viikolla kirjoittelinkin siitä, että kuinka käärmeet ovat lähteneet lämpöisten ilmojen myötä liikkeelle ja on hyvä olla varovainen. Etenkin pienten lasten ja kotieläinten liikkuessa pihalla on hyvä olla valppaana. Tuosta käärmekarkottimen sijoittamisesta ja koirille tai muille kotieläimille haitallisuudesta tuli kysymyksiä. Eli tuon karkottimen idea on tuottaa sellaisella taajuudella värinäaaltoja maahan, että käärmeen tuntoaisti häiriintyy ja se haluaa alueelta pois. Tuo värinä sotkee sen aisteja vähän kuin ihmiseltä sidottaisiin silmät. Tuo värinä ei vahingoita käärmettä, ainoastaan pitää sen pois sellaiselta alueelta mistä se halutaan pitää pois. Käärmeethän ovat sitä paitsi erittäin hyödyllisiä esim. että syövät valtavan määrän pienjyrsijöitä ja sitä kautta pitävät punkkikantaa paljon pienempänä. Eli käärmeet ovat hyviä, kun pysyvät pois sellaisilta alueilta mistä niitä ei kaivata.  

Ja sitten sen karkottimen sijoitus – idea on siis saada nuo värinäaallot kulkemaan maassa mahdollisimman laajalle, jolloin hyviä paikkoja mihin tuon karkottimen pään laittaa on mahdollisimman hyvin ääntä johtavia. Kallioon, kiviaitaan, sokkeliin, tiukkaan maahan, jne. Itse laitoin yhden karkottimen pään tuohon kasvihuoneen sokkeliin kiinni ja se yksin pitää koko rakennuksen tienoon hoidossa.

Ja ympäri vuoden paikallaan. Nämä ( käärme- sekä myyräkarkotin) on suunniteltu sään kestäviksi ja ovat tehokkaalla aurinkokennolla varustettuja eli ne kannattaa pitää paikallaan ihan ympäri vuoden. Näin niiden teho ennaltaehkäisevänä on kaikkein parhaimmillaan. Muistanet sen videon, minkä näytin vähän aikaa sitten tuosta myyräkarkottimesta, joka helmikuussakin toimi.

Kippurahäntien tarhan vieressä minulla on niin käärme- kuin myyräkarkotin, eikä niistä ole niille mitään haittaa eikä häiriötä ollut. Vaan eipä ole ollut käärmeitäkään tavoittelemassa kippurahäntien ruokia. Sehän on se suurin syy, että käärmeitä menee koiratarhoihin on että ne menevät ruuan (etenkin tuoreiden luiden) houkuttelemana tarhoihin ja sitten onkin jo vaaran paikka.

KOHTA KUKKII MYÖS MUSTIKKA JA MONET MUUT – JOKO SINULLA ON PÖLYTYSPÖLLI TEHTYNÄ?

Tämä kesän tulo toki ensi ja ehkä seuraavallakin viikolla hidastunee kun ilmat jäähtyy ( osaan maata saattaa sataa jopa lunta ensiviikolla), mutta kun luonto kerran herää, niin kyllä kasvua silti tapahtuu. Mustikan kukintakin alkaa varmasti hyvin pian ja nyt on se vaara, että jos ilmat menevät kylmäksi, niin eipä pölyttäviä pörriäisiäkään liikaa ole liikkeellä. Taisin joskus paljastaa, että olen omiin hyviin marjapaikkoihini käynyt porailemassa kantoihin ja maahan kaatuneisiin pölleihin reikiä pölyttäjille ja siten varmistanut hyvän marjasadon. Tuon kuvan mukaisesti, jos vielä verkon virittää, niin linnut ei pääse pikkupölyttäjiin käsiksi. Eli nyt olisi hyvä aika käydä pikkuisen jelppimässä pörriäisiä, ne sitten kyllä palkitsevat seuraavina vuosina sinut runsaalla ja varmalla marjasadolla. :)

KIINNOSTAAKO MARJANVILJELY ENEMPIKIN – HYVÄ OPAS?

Mansikan ja monen muunkin marjan viljely kiinnostaa yhä useampia ja se on todella hyvä. Kyllä meidän suomalaisten pitäisi olla niin omavarainen marjoista, ettei niitä tarvitsisi muualta tuoda, eikö vain? Ja onhan lähellä kasvatettu tuore marja aina parasta, niin maultaan kuin ympäristöllekin parasta. Jos olet tai joku tuttava piiristäsi on harkitsemassa marjanviljelyä, niin proagria on julkaissut todella hyvän oppaan aloitteleville marjanviljelijöille ja sen pääset lukemaan TÄSTÄ Ja toki ihan mielenkiintoinen luettava muutenkin marjanviljelystä kiinnostuneille.

Vaan nyt minä lähden tuon Willowin kanssa ihmettelemään kaikkia uusia ja pieniä asioita mitä vain pienen pennun kanssa voi hoksata.  

Hän, siis pikku Willow, on osoittanut myös jo suurta mielenkiintoa ja asiantuntevuutta esim. amppeli-istutuksia kohtaan. Tässäkin tarkka syyni, että onko hyvin istutettu ja kasvatettu. :) Näiden ja muidenkin amppeleiden ja kasvihuonekasvien myynti muuten alkaa sitten ensiviikosta eteenpäin, koronarajoituksin ollaan ja kasvihuoneisiin vain muutaman henkilö kerrallaan. Mutta hyvin sovitaan ja pärjätään kun ollaan ajan kanssa liikkeellä, eikö vain.

**********************************
Jos vain oppisimme olemaan kiitollisia pienistä asioista…
 
Laulusta, joka vie ajatukset muualle, sillä on niitäkin, jotka eivät voi kuulla.
 
Auringonlaskun kauneudesta, sillä on niitä, jotka ei voi nähdä.
 
Kotimme lämmöstä, sillä on niitä, joilla ei ole kotia.
 
Ystävien kanssa vietetystä ajasta, sillä on niitä, jotka ovat yksinäisiä.
 
Kävelystä rannalla, sillä on niitä, jotka eivät kykene kävelemään.
 
Pienet asiat, niistä elämä koostuu!
 
Shadi Souferian
 
**********************************
 
Tuomen tuoksuista viikonloppua sinulle hyvä ystäväni
 
Toivottaa, iloisin terveisin
 
Puutarhurisi
 
Juha ja pikku Willow