Puutarhurin perjantaipostia 19.4.2019

Puutarhurin perjantaipostia 19.4.2019

Aurinkoista ja lämmintä pitkäperjantai huomenta täältä puutarhalta!

Jos tästä kevätaamu paranee, niin en kyllä keksi että miten. Aurinkoa, lämmintä, esiin pilkistäviä krookuksia ja muuttolintujen konsertteja. Ja kaiken kruunaa vielä upea kuutamo iltaisin. Eilen illalla,kun kävin kippurahäntien kanssa peltolenkillä, niin en meinannut malttaa pois tulla. Nyt on vielä poikkeuksellisen hienoa, kun auringonlaskun jälkeen kuu on jo noussut taivaalle ja ihan kuin ilta ja yö kättelisivät toisiaan. Upea iltarusko vaihtuu kuin huomaamatta kuunhämyyn. Ja tuo muuttomatkalta palanneiden siivekkäiden ystävien yökonsertti, se on nyt jotain aivan uskomatonta. Jotenkin sitä kuullee paljon enemmän, kun on sen verran hämärää, että lintuja ei näe, kuulee vain. Ensin kuulee ”kovimmat” laulajat, mutta vähitellen alkaa kuulla myös hennompia ja etäällä olevia laulajia ja myös siipien havinaa. Se on jännä, kuinka tuo yöllinen maailma avautuu sitä enemmän kun siellä maltaa olla hiljaa ja kuunnella.

Toki onhan nämä aamutkin ihan luksusta, kun saa herätä mustarastaan lauluun ja pikkuvarpusten tirskuntaan ikkunan alla. Päivällä taas saa kuunnella satojen eri lintujen konserttia. Osa ohi lentäen, matkaansa kohti pohjoista jatkaen ja heipat laulellen. Osa lepää ja tankkaa tuossa pelloilla ennen kuin jatkavat matkaansa. Osa myös jo rakentaa pesäpaikkaa. Lähimetsästä kuuluu niin kyyhkyjen kuin huuhkajankin huhuilua. Kasvihuone  on siitä niin ihana paikka tehdä töitä, että siellä luonnon kuulee vaikka ”seinien” sisällä ollaankin. Ja ne ensimmäiset leskenlehdetkin ovat nousseet. :)

APUA - LUMET SULI JA MYYRÄT OLIVAT MELLASTANEET KOKO NURMIKON PILALLE!!! MITÄ TEEN?

Näitä harmituksia on kuulunut nyt useammaltakin suunnalta ja ilmeisesti myyräkanta on paikoin suht voimakas. Ilmeisesti roudaton maa sai ne liikkumaan entistä hanakammin ihan nurmikon alla varmaan ruokaa etsien, ei tahallaan tuhoa tehden. No käynyt mikä käynyt, harmittaahan se, muttei lannistuta, aina asioita voi korjata ja ehkäistäkin.

Ensimmäiseksi tasataan nuo myllätyt paikat ja kylvetään uudet siemenet mahdollisimman pian. Näin rikkakasvit eivät pääse valtaamaan myllättyjä paikkoja ja nurmikko ehtii ihan nätiksi vielä tälle kesälle.

Samalla pitäisi keksiä keino lisätuhojen estämiseksi. Pyydystääkö (muistetaan että vesimyyrä on rauhoitettu) vai torjua vai molempia? Itse en ole pyydystänyt / tappanut, vaan aina karkoittanut. Tosin tunnustan, että olen päässyt siinä luvattoman helpolla jo kymmenkunta vuotta, kun löysin oikean karkottimen ja idean miksi myyrä käyttäytyy, niin kuin se käyttäytyy.

Kuinka se löytyi ja ratkaiseva tieto / ymmärrys myyristä auttoi.

Tämä tarina saa alkunsa kun reilu kymmenen vuotta sitten uusin kokonaan takapihan nurmikkoalueet, ja myyräthän tekivät heti joukko valtauksen sinne. Paljon peltoja ympärillä, niin tiesihän sen, että kyllä niitä riittää. Yhden jos sain pois, niin toinen tuli heti tilalle, jotain oli siis keksittävä.  Siitä se sitten alkoi, kunnollisen (ja mielellään helpon) keinon etsiminen ja testaaminen. Vähän kaikkia tuli kokeiltua, mädistä silakoista aina vesisotaan ja vähän kaikkea siltä väliltä. Ainut mikä suht hyvin toimi oli tuo koivutisle, kun sitä imeytti rättiin ja tunki koloihin, niin se auttoi. Mutta sekin piti sitten uusia muutaman kerran kesässä. Koivutisle on hyvä ja monipuolinen tuote kyllä muuten, kerrassaan erinomainen. Mutta tosiaan sitten löysin monien valmistajien joukosta tämän pienen valmistajan, joka kertoi testaavansa ja säätävän jokaisen karkottimen juuri sille taajuudelle, mikä vastaa myyrien ”omaa ääntelyä”. Miksi ihmeessäEikö se nyt riitä, että jotain ääntä tulee? Kiinnostuin ja aloin selvittää asiaa enemmin. Sen kyllä tiesin, että myyrän hajuaisti on hyvä ja sille voimakkaat tuoksut on ”myrkkyä”. Se, että myyrä on hyvin voimakas reviirieläin, en tiennyt.  Juuri siihen tämän valmistajan tekemät karkottimet perustuivatei pelkästään ääneen, vaan oikealla taajuudella olevaan ääneen. Siinä oli se juju, miksi nämä toimi, muut ei. Pari asiaa piti sitten vielä opetella ja ymmärtää kantapään kautta. Ensinnäkin sijoitin ensimmäisellä kerralla karkottimensuoraan myyrän koloon ja ajattelin ( miehen logiikalla…) että siinä kun se on, niin johan tehoaa. No eipä tehonnut. Taas kerran miehen logikkaa oli pettänyt eli ei taaskaan idea ollut siinä äänessä vaan värähtelyssä, jota ääni karkottimessa saa aikaan. Ja eihän se nyt maa mihinkään värähtele, kun laitteen ääntä johtava pää on käytännössä ilmassa. No sen kun tajusin ja siirsin karkottimen niin, että sen pää on yhteydessä takapihani suurimpaan puun juureen, niin johan rupesi ääni leviämään.

Toinen asia oli,että soitin parin päivän päästä tälle laitteen valmistajalle hiukan tuohtuneena, että ”olet tainnut sekoittaa nyt nuo sinun Hertzit, tämähän vain houkuttelee myyriä, ei häädä”. Laitteen ympärille nimittäin alkoi muodostua kekoja vaan lisää, osa ihan laitteen viereen.  ”älä hätäile, kohta valta vaihtuu” – vastasi tämä valmistaja ja jatkoi. ”Muistako kun kerroin, että myyrä on reviirieläin?” No muistin kyllä, mutta miten se nyt tähän liittyy? jatkoin kysymällä. ” No katsos ystävä hyvä, nyt se siellä jo oleva myyrä kokee tämän karkottimen tunkeilevana myyränä ja haluaa häätää sen pois, mutta eipä se sille mitään mahda, kun se ei sieltä lähde, niin myyrä lähtee”. ” Anna laitteen olla paikallaan ja odota rauhassa viikko, kaksi korkeintaan ja valta on vaihtunut pysyvästi konemyyräkuninkaalle.” Mietin, että uskoisikohan tuota vai heitänkö koko laitteen menemään, ettei se nyt kumminkin vain houkuttelisi niitä kumminkin. No uskoin ja kuinkas kävikään, reilu viikko ja reikiä ei enää tullut, valta oli vaihtunut tuolle pikku laitteelle ja siitä oli tullut tontin ”kingi”. Ja minun nurmikkoni sai olla rauhassa. Nyt tämä karkotin on sitten pitänyt huolen siitä asti, että uusia myyriä ei ole tontille tullut. Vaikka tuossa lähipelloilla kekoja riittää. Tosin se patterimallinen on vaihtunut jo vuosia sitten aurinkokennotoimiseen ja siellä se on saanut olla saarnipuun juurella kesät talvet ja hyvin pelaa.  Näin minun myyräongelmat on siis hoitunut jo vuosia (luvattoman) helpolla ja silakatkin olen ennemmin halstrannut ja syönyt, kuin mädännyttänyt ne myyrille… ;).

Mitä siis tästä opin, no ainakin sen, että kun asioihin perehtyy ja kysyy viisaammilta, niin oppii itsekin. Eikä pidä ensimmäiseksi tuomita, vaan tutkia.

Niin ja sitä vettä ei sitten kannata tosiaan niihin koloihin letkulla työntää. Se vain aiheuttaa maahan haitallisia valumia ja muodonmuutoksia eikä siitä sitä paitsi ollut edes mitään ratkaisevaa apua.

Nämä ”kingit” siis minulla on tuolla puutarhassa, pitämässä muut tunkeilijat pois. Pari paremman tuloksen kikkaa näistä vielä:

  • Sijoita karkottimen pää paikkaan, mikä johtaa mahdollisimman hyvin ääntä, ei koloon.
  • Kun laitat laitteet päälle, älä säikähdä, kekoja muodostuu ympärille alussa lisää, kun valtataistelua reviiristä käydään. Viikko-kaksi ja voittaja on selvillä.
  • Laitteet kannattaa pitää paikallaan ympärivuoden, näin ne ilmoittaa jo valmiiksi uusille mahdollisille tulijoille, että paikka on vallattu.
  • Laitteelle annettu 650 m2 toiminta-alue on viitteellinen. Maan rakenne ratkaisee paljon.
  • Laitteen pää kannattaa sijoittaa paikkaan mikä johtaa mahdollisimman hyvin ääntä laajalle alueelle esim. ison puun juurelle ja pää kevyesti puun juureen kiinni.

Pakkauksessa kaksi kappaletta aurinkokennotoimisia karkoitinta yhteishintaan  34,50 € ( ovh 37,95) ja saat ne TÄÄLTÄ

ps. käärmekarkottimia tuli eilen lisää eli varaukset saan lähtemään heti ensiviikon alussa samoin uudet tilaukset. Käärmekarkottimet löytyy TÄÄLTÄ

TÄYSIKUU TÄNÄÄN – LEIKKAUSTEN KULTA-AIKA ALKAA.

Kun kuu nyt sitten kääntyy laskevalle kantille ja kelitkin suosii, niin leikkausten kulta-aika alkaa olla käsillä. Vaikka nämä sinulle varmaan tuttuja asioita onkin, niin kerrataanko hiukan perusteita?

Tutkitaan, ennen kuin…

Vanha puusepän ohje on minusta hyvä näissäkin asioissa: ”Mittaa kahdesti ja sahaa kerran” eli ennen kuin otetaan sahaa tai saksia esiin, niin katsellaan rauhassa, ettäonko leikkaustarvetta vai ei? Mikään pakkohan ei ole leikata joka kevät, vaan se tehdään tarpeen, ei tavan vuoksi. Jos tullaan siihen tulokseen, että leikataan, niin sitten arvioidaan, että miten leikataan.

Kysyn myös itseltäni ennen leikkausta, että miksi leikkaan, mitä haluan sillä saavuttaa?

  • uudistaa?
  • tehdä tilaa valolle, sadolle, näkyvyydelle, jne.
  • siistiä?
  • poistaa kokonaan?
  • hillitä kasvua?
  • parantaa kukintaa?
  • saada lisää / uusia satoa / kukkivia versoja?
  • jne.

Nämä kun olen tehnyt itselleni selväksi, niin sitten leikkaan tai jätän leikkaamatta.

Ei leikata kumminkaan sen takia kun on kevät ja muutkin leikkaa… ;)

Kevätleikkaus ei ole ainut ja ainutkertainen juttu.

On hyvä muistaa myös, että monia puita ja pensaita voi ja kannattaakin leikata vasta kesällä. Etenkin kun halutaan muotoleikkauksia tehdä, niin silloin ne tehdään usein vasta kesällä.

Isot leikkaukset (esim. vanhat ja pitkään leikkaamattomana olleet puut) kannattaa ainaleikata harkiten ja jaksottaa vähintään kolmelle vuodelle. Muuten on vaarana versojen holtiton villiintyminen tai pahimmillaan koko puun joutuminen epätasapainoon ja sen kuoleminen. Parempi leikata vain osa ja katsoa miten se vaikuttaa. Maltti on valttia tässäkin asiassa.

Yleisesti ohjeissa kerrotaan vähintään se, että tehdäänkö alas - vai harvennus/hoitoleikkaus. Näissä on iso ero.

Alasleikkaus -> koko pensas leikataan poikki samaan aikaan

Harvennus / Hoitoleikkaus : Poistetaan heikot, huonot, vioittuneet versot ja sitten vielä tarpeen mukaan liiat versot pois.

Alasleikkaus oi olla vuosittaista tai harvemmin tehtävä ”totaali” uudistus.

Harvennus / hoitoleikkaus on taas sitä,mitä tehdään harkiten ja ennemmin vuosittain, kuin kerran viiteen vuoteen.

Muutamia eri tavoin leikattavia kasveja:

Alasleikkuu:

Aitaorapihlaja, Happomarjat, Mahoniat, Pihlaja-angervot, Pensasangervot, Hansaruusut, Hernepensaat, Karoliinanruusut, Keijunruusut, Kiiltoruusut, Kurtturuusut, Nukkeruusut, Sepelvarvut, Taikinamarjat, Tuoksuvatukka ja Vuohenkuusamat.

Harvennettavia: Aroniat, Atsaleat, Jasmikkeet, Kanukat, Kultasateet, Kuusamat, Herukat, Hortensiat, Marjaomenapensaat, Onnenpensaat, Pensashanhikit, Syreenit, Tuhkapensaat, Tuomipihlajat, Tyrnit ja Vihmat.

Kasvi ja kasvupaikka kohtaiset asiat ovat aina yksilöllisiä ja ne on myös hyvä selventää ennen leikkausta. Käytännössä kirjat ja netti on pullollaan ohjeita ja jollei, niin aina voi ja kannattaakin kysyä neuvoa, ennen kuin sahaa…

RINNAKKAISELO, SIITÄHÄN SE ON LUONNOSSAKIN KYSE, SEKÄ  OMISSA PIHOISSAMMEKIN, EIKÖ VAIN?

Viime viikolla kirjoittelin tuosta meidän, kasvien ja eläinten symbioosista ja asiahan on loppujenlopuksi kauhean selkeä ja yksinkertainen. Vaalitaan hyvää rinnakkaiseloa, siitä hyötyy kaikki. Yksinelosta ei kukaan. Pihapiirikin kun on parhaimmillaan kuin pieni maailma. On lintuja, perhosia, pölyttäjiä, kukkia, hyötykasveja ja siellä tolkun puutarhuri katsomassa, että kaikilla on tilaa olla ja asiat hyvin. Ja niin kaikki viihtyy, hyötyy toisistaan ja kaikki pärjää hyvin ja tuo iloa toiselleen.

PORA KAINALOSSA METSÄÄN, MIKSI IHMEESSÄ? NO EIPÄHÄN TARVITSE MUSTIKKAPAIKKAA ETSIÄ.

Tästä taisin jo parivuotta sitten vinkata, että kuinka hyvästä mustikkapaikasta saa erinomaisen ihan pikku tempulla. Se, minkä olen huomannut jo muutamana vuonna on nimittäin se, että vaikka mustikka kukkii kuinka hyvin, niin marjoja ei tulekaan. Ei ainakaan niin hyvin kuin kukinta-aikaan oletti. Ja syy on tuo pölyttäjien pula tai oikeastaan niille suotuisien paikkojen pula. Asiaa on nykyään helppo parantaa, kiitos akkuporakoneiden. Hyvälle mustikkapaikalle vain akkuporakone kainalossa ja maassa oleviin pölleihin ja kantoihin poraillaan erikokoisia reikiä ja johan alkaa pölyttäjiä riittää ja mustikoita myös. Toki maanomistajan luvalla tämäkin tehdään, mutta en usko, että kukaan maanomistaja sitä vastustaa, etenkin jos saa muutaman litran mustikoita silloin tällöin vastineeksi. :)

Kotipuutarhaan ja miksei metsäänkin vietäväksi voit tehdä myös käteviä keinopesiä ,vaikka koivupölkyistä ihan samalla idealla. Ne voi tehdä kotona valmiiksi ja sitten vai vie metsään, sinne ”salaisenmarjapaikan” luo.

Idea on yksinkertainen ja parhaiten se oikeastaan selkenee täältä MTT tekemältä videolta. Videon näet TÄÄLTÄ

KEINOPESÄN ( = hämäyspesä) TOINEN KÄYTTÖ TARKOITUS, PIDETÄÄN SIELTÄ POIS MINNE EI HALUTA

Nyt tietysti puhun ampiaista ja siitä kuinka ne saadaan pysymään pois pesänrakennuspuuhista sieltä minne niitä ei haluta esim. terassien läheisyyteen. Nyt, kun talvehtineet kuningattaret alkavat muodostamaan yhteiskuntaa ja etsivät pesäpaikkaa, niin niille paikoille minne ei niitä haluta, laitetaan noita hämäyspesiä. Silloin se kokee, että se paikka on jo vallattu ja etsii uuden paikan. Hämäyspesiä voi tehdä melkein mistä vain, vain mielikuvitus on rajana. Ruskeista paperipusseista, suodatinpusseista aina virkattuihin luomuksiin asti. Pääasia on, että ne ovat paikallaan siellä nyt, kun pesäpaikan valinta kuningattarilla on käynnissä. Sitten, kun se on paikan valinnut, niin nuo keinopesät eivät tehoa enää.  Minulle näppärä ja taitava ystävä teki lahjaksi viimevuonna muutaman tällaisen virkatun pesän ja ne on niin hienoja, että toimii ihan koristeenakin. :)

PÄÄSIÄISKUKISTA ILOA PIDEMPÄÄN

Tämäkin varmasti tuttua, mutta pikku kertaus on aina paikallaan, eikö vain? :)

Tulppaanit:

  • tehdään uusi imupinta terävällä veitsellä.
  • maljakkoon viileää ja puhdasta vettä
  • kukat yöksi viileään
  • uusi vesi ja imupinnat parin päivän välein

Narsissit;

  • kuin tulppaanit, mutta mielellään omassa maljakossa. Niistä erittyvä neste tukkii helposti muiden kukkien solukot.

Ruukkunarsissit;

  • hankitaan nuppuisina, aukeaa nopeasti ja kestää pidempään.
  • sipuli paikallaan – ei tarvitse kastella kovin usein
  • yöksi viileään, kestää jopa pientä pakkasta.
  • sipulit säästetään ja istutetaan maahan kukinnan loputtua.
  • pääsiäisen jälkeen näitä voi saada hyvinkin edullisesti, kannattaa hyödyntää pihaistutuksiin.;)

Vielä palaan tuohon iltaan eli kun kuunloisteessa ja illan hämyssä tätä konserttia kuuntelin, niin oli kuin jokin suurempi voima olisi ollut tuon konsertin kapellimestarina. Niin upeasti ja moninaisesti luonto soi. Tuota olisi voinut kuunnella vaikka kuinka kauan ja toivonut ajan pysähtyvän.  Nukkumaan toki piti sitten lähteä ajastaan, että jaksoin aamulla herätä pirteänä ja ajoissa. Pienelle Huhu-koiralle tuli myös nälkä ja kova kiirus päästä iltapalalle, että koko yöksi ei voitu jäädä vaikka mieli tekikin. Onneksi tänä iltana pääsee uudestaan ja tänään kuukin on ihan täysi, luvassa on siis taas taianomainen yö. :)

Jos sinulla vain on mitenkään mahdollisuutta, niin lähde sinä ja tänä iltana iltakävelylle tuonne pelloille tai veden äärelle. Kuu nousee siinä yhdeksän aikoihin, joten kovin myöhäänkään ei tarvitse valvoa.  Lupaan, että on lähtemisen arvoista. Tunninkin, kun tuolla luonnossa on (ilman kännykkää tietenkin), niin kyllä sielu lepää ja turhat stressit haihtuu. Luonnossa on voimaa ja eritoten nyt se tarjoaa parastaan. <3

Ja minä lähden nyt tuonne kasvihuoneen lumoon, kuuntelemaan linnunlaulukonserttia ja upottamaan sormet multaan, voiko ihminen parempaa ”työtä” itselleen toivoa? Minä en ainakaan paremmasta tiedä. <3

Ai niin, kysyttiin että kuinkas nopeasti se tämä uusi amppelimansikka sitten oikein kasvaa ja alkaa tekemään marjoja? No tässä on vähän yli kolme viikkoa sitten istutettu testi amppeli. Kolme taimea 23 cm amppeliin istutettuna.  Aika komeasti on kukkaa jo nyt ja mitä se sitten onkaan kun mennään vielä muutama viikko eteenpäin, koko kesästä puhumattakaan. ;)  

 

----------------------------------------
On pääsiäinen ja huhtikuu
ja meillä hymysuu.
Laitettiin kasvamaan rairuoho,
ei ajatus ollut huono!
Siihen asetimme suklaamunat
ja pienten tipujen kuvat.
Mämmi hyvin maistuu
ja huolet haihtuu.
Juotu hiukan on viiniä,
mikä onkin ihan fiiniä.
Syöty on myös lammasta
eikä kiristä hammasta.
Lensi ohi pääsiäisnoidat,
jotka yllättävän näyn toivat.
Nyt hiljaa rauhoitutaan
ja pääsiäinen vastaanotetaan.
Kaikille hyvää pääsiäistä toivotamme
ja kevään tuloa odotamme!
 
  • Pääsiäisrunon meille oli runoillut Juha ja Erja  
----------------------------------------

Aurinkoista pitkäperjantain jatkoa ja oikein leppoisan mukavaa pääsiäistä Sinulle

 

Toivottaa

Puutarhurisi

Juha