Synttäri huomenta täältä puutarhalta.
Äkkiä se aika menee. 23 vuotta sitten uskaltauduin aloittamaan matkan puutarhayrittäjänä kohti tuntematonta, kovan sisäisen innon ja halun siivittämänä. Halusin tehdä asiat ihan uudenlaisella ajatuksella. Palvella kotipuutarhureita ammattilaislaadulla ja uutuuksilla sekä viimeisellä tietotaidolla, soveltaen ja testaten ne toki aina ensin itse. Oli sitten kyse kasveista, kasvatustarvikkeista tai lannoitteista. Uutuudet, oli sitten kyse kasveista tai vaikka valotekniikasta, on aina kiehtonut minua myös ja siksi varmaan uutuuksia ja uusia innovaatioita tulee kuin luonnostaan vuosittain. Kuitenkin se tärkein, kosketus kasveihin ja luontoon on säilynyt tai oikeastaan vahvistunut vuosien saatossa. Se sama pikkupoika, joka äidilleen aikoinaan valkovuokot keräsi, on kasvanut aikuisiin mittoihin. Silti tunne on säilynyt samana.
Synttäreitä olen aina perinteisesti juhlinut myös sinun kanssasi ja niistä kohta enemmän. Katsotaanko ensin hiukan näitä ajankohtaisia puuhastelu juttuja… ;)
NURMIKON PAIKKAUKSIIN
Jokunen viikko sitten oli puhetta, että odotellaan rauhassa tuon nurmikon kanssa ja nyt alkaa jo hiljalleen uutta kasvua näkyä. Ainakin täällä minulla on talvi, kovuudestaan huolimatta, ollut nurmikolle armollinen, eikä paikkauksiin näyttäisi olevan tarvetta. Mikäli sinulla on tullut talvituhoja, niin ne voisi hiljalleen aloitella. Näin olisi sitten jo juhannukselta nurmikko nättinä. Maassa kun on nyt vielä hyvin kosteutta ja ilmojenkin on ennustettu ensiviikolla lämpenevän, niin kasvu pääsisi hyvin vauhtiin. Jos sinulla on siis tarvetta, niin tässä olisi vielä pari pikku juttua onnistuneeseen lopputulokseen liittyen.
- Haravoidaan korjattava alue hyvin puhtaaksi.
- Lisätään hiekansekaista multaseosta muutaman sentin kerros ja tiivistetään se.
- Kylvetään siemenet ja haravoidaan ne kevyesti piiloon.
- Tiivistetään maan pinta vielä kerran kevyesti.
- Kastellaan mahdollisimman hienolla sumulla (varo valumia).
- Levitä uudistetun alueen päälle harso pariksi viikoksi. Sen voi ottaa sitten pois, kun uuden nurmikon ensimmäiset piikit alkaa näkyä.
Hyvä siemen on hyvä sijoitus eli osta kunnon nurmikkosiemen sekoitus. Siinä on hyvä olla yksivuotista raiheinää (kasvaa nopeasti ja ehkäisee myös rikkakasvien kasvamisen) ja kulutusta kestäviä natoja ym.
LATVONNASTA, ILOA JA HYÖTYÄ
Latvonta on aivan fantastisen ihanaa puuhaa ja siitä on paljon iloa sekä hyötyä. Perus ideahan on se, että kasvista katkaistaan latva. Se käynnistää uusien versojen kasvun ja yleensä kaikkiin lehtihankoihin / juuriin (kasvista riippuen). Näin kasvista tulee tuuhea, runsaasti kukkiva ja hallittu kasvuinen. Latvotuista osista saa tehtyä uusia kasveja todella helpolla ja se vasta hauskaa puuhaa onkin. Useimmilla kesäkukilla (verenpisarat, petuniat, miljoonakellot, lumihiutaleet, pelagat, jne) latvontaa voit jatkaa vaikka koko kesän. Uusien taimien tekeminen noista onnistuu yleensä parhaiten tuonne juhannukseen asti. Sen jälkeen kasvien hormonituotanto kääntyy ”syksyä kohden” ja juurtuminen onnistuu huonommin. Jos siis loppukesästä pistokkaat eivät enää juurru, niin vika ei ole juurruttajassa. Tämä on luonnollista kasville. Näistä keväällä ja alkukesästä tehdyistä uusista pistokkaista tuleekin yleensä ne kaikkein hienoimmat loppukesän ja syksyn kukat.
PIENI KERTAUS, ESIMERKKINÄ LUMIHIUTALE
Käväisin tuossa kasvihuoneella ja otin pari kuvaa kuinka lumihiutaleella homma käy.
- Kasvin voi latvoa kun se on kasvanut tarpeeksi ja se on juurtunut läpi (= juuret tulevat kurkkimaan ruukun pohjasta)
- Leikkaan aina jäävien lehtien yläpuolelta.
- Katson, että jäljelle jää riittävästi lehtihankoja, joista uudet versot tulevat. Yleensä 3-5 lehteä / lehtiparia on hyvä sääntö.
- Istutan pisimmät ja vahvimmat versot juurtumaan esim. kasvatusnappeihin ja peitän ne muovikelmulla tai laitan minikasvihuoneeseen.
- Kun juuret on kasvanut, niin siirrän ne isompaan (n. 8 cm) ruukkuun ja taimi- tai kookosmultaan.
keksittiin uusi IDEA tähän liittyen.
Kokeiltiin nimittäin tämmöistä ideaa ja näyttäisi toimivan hienosti. Eli otettiin tuo 5 litran kookosmulta pussi ja käytettiin siitä melkein kaikki normaaleihin istutuksiin, mutta jätettiin pussin pohjalle n. 5 cm kerros, käärittiin pussin reunat alas ja laitettiin juurtuneet taimet siihen kasvamaan. Siinä ne viihtyy hienosti ja saavat kasvaa ilman sen suurempia temppuja tuossa, kunnes kesällä siirrän ne joko amppeliin, ruukkuun tai maahan suoraan. Jää yksi välivaihe pois ja kasvit saavat jatkaa kasvuaan ilman häiriöitä.
Lannoittaa toki pitää muistaa, kun on pelkkä kookosmulta.
Tuon innoittamana seuraavat ideat on jo tuolla käynnissä, mutta niistä sitten myöhemmin… jos onnistuu…;)
LAITTAISITKO TAAS KUVIA KALENTERIIN 2019.
Tuo tämän vuoden kalenteri keräsi niin paljon kiitosta, että vieläkin mieltä lämmittää ja toiveet sen suhteen on otettu huomioon kun ensivuoden kalenteria tehdään. Kuvia seuraavaan kalenteriin huolisin jo nyt kovasti. Joten, jos sinulla on talvelta tai nyt keväältä kivoja kuvia, niin lähetäthän minulle. Ja niin kuin viime vuonnakin, niin ne kuvat, jotka päätyy kalenteriin saa aina kalenterin palkkioksi. Tehdään taas yhdessä hyvänmielen puutarhakalenteri 2019. Kuvat voit laittaa tähän osoitteeseen. puutarha@kodinkukat.fi
LILJAKUKOILLE VALKOSIPULIHÄMÄYS
Liljakukot on varmasti myös monelle liljan kasvattajalle tuttu riesa. Niiden talvehtineet yksilöt vipeltävät liljapenkkien läheisyydessä nyt jo kovaa vauhtia ja etsivät esiin nousevia liljan varsia pesäpaikakseen. Tätä on helppo estää ja torjua tekemällä ns. valkosipulihämäys. Otetaan litra vettä ja sekoitetaan siihen teelusikallinen valkosipulirouhetta ja sillä sumutetaan nousevat liljat. Haju suojaa liljat ja kukot häipyvät. Kätevä ja myrkytön keino, vai mitä. :)
ja vielä ennen synttäri tarjouksia katsotaan mitä Kukkahoroskoopissa olevalle vanamosta kerrotaan:
Vanamo 3.5. - 6.6.
Pieni ja herkkä vanamo elää huomaamattomana ja vaatimattomana omaa salaista elämäänsä syrjässä valtateistä ja kiireestä. Kiireisiltä pintaliitäjiltä vanamo jää kokonaan huomaamatta, mutta rauhallinen kulkija ja asioihin paneutuva osaa katsoa sinne missä hiljaiset aarteet ovat. Vanamon kauneus ja herkkyys löytää yleensä ymmärtäjänsä ja ihailijansa. Nykymaailmassa vanamon ominaisuudet eivät ole arvostuksen huipulla, joten syrjäytymisen ja erakoitumisen vaara vaanii. Riuhtaisu mukaan elämän hälyyn silloin tällöin tekisi hyvää, harjoitusmielessä. Vaikka vanamo vaikuttaa lähes avuttomalta, hän uurastaa sitkeästi ja etenee sopivassa ympäristössä ja oikealla alalla lopulta hyvinkin pitkälle. Hiljainen uurastus ei aina saa ansaitsemaansa arvostusta ja huomiota. Vanamo voisi opetella edes vähän itsekehua, vaikka se hänelle onkin vastenmielistä. Hälyä ja tekniikan pauketta vanamo ei kestä. Hän nauttii metsän ja luonnon rauhasta, valitsee tarkkaan seuransa ja viihtyy omissa oloissaan. Rakkaudessa ja ihmissuhteissa vanamolla on harvoin ongelmia. Hän välttää konflikteja ja osaa sopeutua, rönsyillä, jopa luikertaa - eikä koskaan jyrää toisia. Vaara onkin, että joku jyrää hänet, tai ainakin yrittää. Tällaisesta tilanteestakin vanamo yleensä selviää, ei taistellen, vaan hiljaa muualle siirtyen. Hän ei tarvitse muita ihmisiä niin kipeästi, että maksaisi suhteesta minkä hinnan tahansa.
Vaan nyt lähden nauttimaan tästä minun maanpäällisestä paratiisista yhdessä kippurahäntien kanssa. Tiedä vaikka jo löydettäisiin ensimmäiset valkovuokotkin. <3
--------------------------------------------
Hän on Onnellinen joka ei sure mitä häneltä puuttuu, vaan iloitsee sitä mitä hänellä on!
- Demokritos