Perjantaipostin aiheita tänään mm:
- Puraisiko halla jo kunnolla? – arimmat siirretään talvisuojiin
- Syysipulien istutusvinkit – tiivistelmä
- Ilmat kohdillaan – nyt loputkin toimitukset matkaan ja jatkossa heti
- Kesäkukkien talvetus ohjeet ja valmistautuminen
Värittyvää perjantaita täältä Puutarhalta
Olihan melkoisen tuulinen yö, suorastaan myrskyävä. Aamulla sai ensitöikseen nostella taas muutaman tuulenkaataman ruukun nostella pystyyn. Kyllä nämä tuulet ja etenkin myrskyt tuntuvat vain lisääntyvän vuosi vuodelta. Pitänee ensikesänä katsoa vieläkin tarkemmin nuo ruukut, että ne on tarpeeksi tukevia ja painavia. Lajikkeita on tullut jo useampi vuosi valittua kasvatukseen sekä testiin, sillä silmällä, että ne kestäisivät paremmin äärioloja, etenkin helteitä ja kovia tuulia. Toki myös kovia sateitakin. Äärisääilmiöt, kun tuntuvat vain lisääntyvän vuosittain. No onneksi tämä on myös huomioitu monella yhteistyökumppanilla ja kestäviä lajikkeita on tulossa valikoimiin enempikin tulevina vuosina. Kaikkineen kasvinjalostus voi hyvin ja paitsi erilaisia ilmastollisia haasteita, niin myös kasvien luontaista kykyä pysyä terveenä ja elinvoimaisina on onnistuttu parantamaan paljon. Ja tulevaisuudessa vielä enemmän.
Syksyn ensimmäiset hallayötkin vierailivat viikolla ja olihan nuo aamut ihan mahtavia. Ja väriäkin alkaa olla niin puutarhassa kuin luonnossakin jo.
PURAISIKO HALLA KUNNOLLA? – SITTEN SUOJAAN
Kannat, daaliat, mustanmerenruusut, gladiolukset nyt ainakin kannattaa nostella hiljalleen suojaan, jos pakkanen / halla oikein pahoin nipisti = kaikki lehdet menivät mustiksi. Ellei, niin sitten voit antaa niiden vielä jatkaa kasvuaan ja kukintaansa hyvillä mielin. Kun nuo ilmatkin tosiaan näyttävät nyt alkavan taas lämmetä ja kasvukausi jatkuu vielä ties kuinka kauan.
KIITOS VIDEOKIITOKSISTA JA TOIVEEN TOTEUTUS
Viimeviikolla esittelin tuon minun ja Leenan syys-sipuliaiheisen videon ja siinä taisi olla aika mukavasti osuvia asioita ja juttuja, ainakin tykkäys viesteistä päätellen. Lämmin kiitos niistä kaikista. 😍
Tuli toiveita, että saisiko tiivistelmän samasta aiheesta ja sehän vain passaa. Kokoan tähän alle tärkeimpiä pointteja, kuvien kera. 😊
Tiivistelmä ”syyssipulien istutus” Juhan ja Leenan puutarhawiki videosta 2021
- Sipulin koolla on suora merkitys kukkivan kukkaan. Sen pitää olla kulloisellekin lajille ja lajikkeelle riittävän iso ja elinvoimainen. Esimerkiksi Tulppaaneissa 12 / +
- Sipulin kokomerkintä tarkoittaa sipulin ympärysmittaa. Esimerkiksi 12/+ tarkoittaa, että sen sipulin ympärysmitta on 12 cm tai enemmän.
- Oikea istutussyvyys on 2 X sipulin korkeus. Nyrkkisääntönä 2 kerroksinen talo, jossa kellari. Sipuli on kellarikerros ja multaa tuo kaksikerrosta.
- Maan pitää olla viileä, alle + 10 astetta, ennen kuin aloitetaan istuttamiset. Muutoin on suuri vaara, että sipuli mätänee. Juurtuminen käynnistyy vasta kun lämpötila on tarpeeksi viileä.
- Tulppaani kasvattaa joka vuosi kukinnan jälkeen uuden sipulin. kts kuva alla Siksi on tärkeää, että
- Keväällä annetaan ravinnetta esim. kukkasipulilannoitetta
- Kukinnan jälkeen poistetaan kehittyvä siemenkota, mutta varsi ja lehdet jätetään kasvamaan niin kauaksi aikaa, kunnes ne ovat kellastuneet.
- Vasta sen jälkeen sipulit voi nostaa maasta ja istuttaa syksyllä maahan tai antaa vain niiden olla maassa.
- Hyvä ohje on, että ei hätäillä, ei syksyllä istuttamisten kanssa, eikä keväällä lehtien poiston kanssa.
- Liljojen paras istutusaika on yleensä keväällä, mutta muutamat liljat istutetaan syksyllä. kts taulukko
- Leenan vinkki -> Pyörittämällä sipulit Tricossa ennen istuttamista, ne säästyvät ainakin peltohiirien ruokalistalta, Tricoa saat -> TÄÄLTÄ
- Sipulikukkien ruukkuistutusten suosio kasvaa, koska ne ovat helppoja toteuttaa ja niistä saa upeasti ja pitkään kukkivia kevään tuojia. Samaan ruukkuun voit istuttaa montaa lajia. kts kuva
- Kasvilavoihin istutus onnistuu myös hyvin, kun muistat ettet istuta ihan reunoille ja mielellään hiukan kohopenkkiin. Tärkeää on, että vesi ei jää makaamaan ja jäätymään kasvilavaan talvea vasten.
- Krookukset ja helmililjat ovat paitsi ihania kevään ensikukkijoita, niin myös erittäin tärkeitä ravinnonlähteitä kevään ensimmäisille pörriäisille. Niin siitepölyn kuin meden ansiosta.
ILMAT SUOSINEET JA SUOSII – ISTUTUKSET KÄYNTIIN
Ilmat on siis kaikkineen viilentyneet nyt niin mukavasti, että vaikka ensiviikolla taas lämpeneekin, niin maa alkaa olla nyt sopivan viileää, suorastaan täydellistä istutuksiin. Istutetaan sitten monivuotisia tai syyssipuleita.
Ainut mitä ei nyt ihan vielä istuteta ovat nuo talvivalkosipulit, niiden kanssa odotellaan nyt vielä ihan rauhassa. Penkit niille voidaan toki jo tehdä, mutta istuttamisen kanssa odotellaan vielä tovi. Maan on hyvä jäähtyä ihan pysyvästi alle +5 asteen, ennen kuin työnnetään kynnet maahan.
Niin, eikä siirretä kasvavia lehtipensaita / puita, ennen kuin niistä on lehdet varisseet kokonaan pois.
VARATUT LÄHETYKSET LÄHTEE NYT – UUDET TILAUKSET 1-2 PÄIVÄN SISÄÄN
Koskapa istutusilmat ovat kohdillaan, niin kaikki aiemmin jätetyt varaukset ja tilaukset lähetän nyt alkuviikosta viimeistään. Ja uudetkin tilaukset 1-2 päivän sisään. 😊
Nyt päästään nauttimaan istuttamisen ilosta, mullan tuoksusta ja raikkaasta ilmasta. Ja etenkin saadaan jäädä siihen ihanaan odotuksen tunteeseen, mistä saadaan koko talvi unelmoida ja sitten keväällä ihastua sydän juuria myöden. Tämä on ihan maailman parasta puuhaa. ❤
UUDET SYYSLEIMUT - PALJON MUUTAKIN KUIN UUDET VÄRIT
Tuossa aiemmin, kun jo kirjoitinkin kasvinjalostuksen hyvistä saavutuksista, niin yksi hyvä esimerkki on nämä uudet syysleimut. Ei enää härmän / harmaahomeen vaivaamia kasvustoja, jotka on olleet syysleimujen periharmi. Samalla kukkien määrä sekä kukinta-aika on lisääntynyt. Ja myös kukkiin on tullut hauskoja ja värikkäitä yhdistelmiä lisää.
Tuon ’stars and stripes’ lajikkeen lisäksi minulla on näitä useampikin uutuus esillä TÄÄLLÄ
Ja jos ihastuit, niin saat niitä nyt mukavin syysalennus hinnoin. 😉
Pikku videonkin tein näiden istuttamisesta.
KESÄKUKKIEN TALVETUS – EI NIIN VAIKEAA – VALMISTAUTUMISET ALOITETAAN
Alkaa olemaan myös se aika, kun aloitetaan valmistelut talvetettavien kesäkukkien suhteen. Samalla idealla myös nuo ruukuissa kasvaneet ja talveksi suojaan vietävät monivuotisetkin hoituu. Minulla ainakin on paljon koristeheiniä ym. jotka kasvavat ruukuissa ja vien viileään talveksi. Toinen keino olisi toki kaivaa ne maahan ruukkuineen päivineen, mutta vanha navetta toimii niille oikein hyvänä talvikotina.
Tässä erään puutarhalehden ”kysy ja vastaa” haastattelussa, jonka heidän luvallaan voin myös sinulle julkaista, tätä käytiin läpi.
- Mitä kesäkukkia voin laittaa talvehtimaan seuraavaa kasvukautta varten?
Verenpisarat, pelargonit ja marketat ovat tavallisimmat talven yli pidettävät lajit, ja ne selviävätkin yleensä hyvin. Itse säilyttäisin myös daalioiden mukulat ja tilan salliessa myös muitakin lajeja ihan kokeilunhalusta. Tärkeimpiä vaalittavia ovat suuret, vanhat sekä rungolliset kasvit. Usein säilytystilat täyttyvätkin jo niistä. Ei ole tarkoituksenmukaista talvettaa kasveja, joiden taimet ovat keväisin myymälöissä selvästi säilössä olleita paremmat.
- Minkälaiset tilat sopivat talvettamiseen parhaiten?
Kellari on ihanteellinen, sillä ilmankosteus on siellä useimmille kasveille sopiva. Silmut eivät kuivu, kun kosteutta on riittävästi. Liika kosteus on kuitenkin pahasta, sillä silloin homesienet itävät helposti. Kokemukseni mukaan kuivahko ilma on talvetustilassa ylikosteaa parempi.
Kerrostalojenkin kylmäkellareissa voit talvettaa ainakin verenpisaroita ja pelargoneja sekä sinisarjan juurakoita. Verenpisara säilyy hyvin jääkaappilämpötilassa, ja pelargoni - ihme kyllä - selviää myös pimeässä varastossa, kunhan ilmankierto on kohdallaan.
Autotallit ja lasiverannat sopivat talvetushuoneiksi, jos niiden lämpötilan voi säätää alle 10-asteiseksi. Esimerkiksi viiniköynnökselle sopii autotalli talvisäilöksi hyvin. Lasitettujen parvekkeiden ongelma on usein liian suuri lämpötilanvaihtelu kevättalvella: päivisin aurinko lämmittää liikaa ja öisin on hyvin kylmää. Jos saat tasattua tätä vaihtelua vaikkapa varjostamalla, lämmittämällä ja tuulettamalla, voit käyttää parveketta talvetukseen.
- Pärjäävätkö jotkut kasveista asuinhuoneissa?
Sisätiloihin voit tuoda esimerkiksi agaavet, muratit ja laakeripuut, jotka ovatkin meillä oikeastaan huonekasveja. Vesipitoisina ja lehtevinä ne vaativat valoisan, mutta viileän tilan. Samanlaisia oloja kaipaa ruukussa kasvatettava puksipuu. Paras lämpötila niille on 12-15 astetta - sitä lämpimämmässä suihkuttelisin kasveja silloin tällöin.
Pelargonitkin voit kellarin sijasta siirtää sisälle viileälle ikkunalle. Marketta kestää parhaiten valoisassa tilassa valvonnan alla, sillä sen silmut kuivuvat melko herkästi.
- Millaista hoitoa kasvit kaipaavat säilytyksen aikana?
Nosta avomaalla kasvaneet kasvit isolla paakulla laatikkoon tai ruukkuun talvetuksen ajaksi. Kastele niitä niukasti tuodessasi talvisäilytykseen. Leikkaa kasveja pienemmiksi, jotta haihduttavaa lehdistöä olisi vähemmän. Poista kuolleet lehdet, jottei hometta pääse syntymään. Tarkkaile kasvien kuntoa ja kastelun tarvetta käymällä ainakin kerran kuussa niitä katsomassa.
- Miten käsittelen kasveja keväällä?
Siirrä kasvit talvisäilytyksestä esimerkiksi lasikuistille tai mahdollisimman valoisalle ikkunalle maalis-huhtikuun vaihteessa. Pelargonit voit kuitenkin tuoda lämpimään ja valoisaan tilaan jo kuukautta aikaisemminkin, ja tuolloin voit leikata niitä reilusti.
Aloita kastelu ja lannoittaminen varovaisesti. Lisää uutta turvetta ruukkuihin, ellei mullan ja ruukun vaihto ole ajankohtainen.
Yleensä toukokuun puolivälin paikkeilla voit vähitellen alkaa totutella ryhmäkasveja ulkoilmaan, mutta öisin joudut vielä suojaamaan ne harsoilla tai siirtämään sisälle. Ulkona kasvit saavat paljon valoa ja kasvavat tanakoiksi.
- Onko talvetuksessa kompastuskiviä, joihin kannattaa varautua?
Lämpötila voi joskus kivuta liian korkeaksi esimerkiksi puutteellisen ilmanvaihdon vuoksi, ja silloin kasvit helposti kuivuvat. Kokemukseni mukaan viiden asteen lämpötilassa useimmat lajit säilyvät parhaiten. Tällöin kasteluakaan ei tarvita kuin ehkä pari kertaa talvessa, daalian mukuloille usein riittää vain varovainen kastelu helmikuun tienoilla.
Kannattaa myös ottaa huomioon, että kuihtuvat kasvinosat tuottavat etyleeniä. Jos kellarissa on runsaasti lehtineen talvetettavia ryhmäkasveja, lähellä ei ole hyvä varastoida vihanneksia, jotka helposti nahistuvat etyleenin vaikutuksesta.
Talvettaminen on palkitsevaa, kun samat terassikasvit saa kasvamaan ja viihtymään vuosi toisensa jälkeen. Näillä yksilöillä on paljon tunnearvoa!
Tuo oli aika pitkä ja haastattelun oloinen, joten jos et jaksanut kaikkea lukea, niin tässä
TIIVISTELMÄ AIHEESTA:
- talvella niukka kastelu vedellä (jos kasvulampun lampun alla, niin laimeaa lannoitetta on hyvä antaa, koska silloin kasvit myös kasvaa, ei pelkästään talvehdi)
- viileä ja valoisa tila on paras paikka
- poista kukat ajoissa, mielellään jo nyt
- harvenna kasvusto ilmavaksi ja kaikki huonot lehdet pois koko ajan ( homevaurio riski)
- aina kannattaa olla positiivinen ja yrittää talvettamista. Osa selviää, osa ei selviä minullakaan. Ei ole maailmanloppu, jos ei kaikki onnistu ja sitäkin iloisempi asia on kun keväällä näkee uuden kasvun alkavan. 😍😍😍
Niin ja vaikkei sinulla olisi viileää tilaa, niin sekään ei ole enää ongelma. Tämän LED- lampun alla olen kasvatellut jo useamman vuoden ihan sisätiloissa, myös syyspistokkaat onnistuvat hienosti tämän alla. Viherkasveista nyt puhumattakaan, ne suorastaan loistavat tämän lampun alla koko talven. Kyllä kasvit ovat kiitollisia kunnon valosta. Valo (kunnollinen) on kumminkin se kaiken elämän perusta.
Lampun (+ kätevän johdon) saat sinäkin TÄÄLTÄ
- Takaan että tämä lamppu toimii, ei tätä suotta ammattiviljelmillä käytetä.
Vaan nyt minä lähden tuonne kasvihuoneelle ja kylmiöön valmistelemaan lähetyksiä ja tosiaan nyt ne kaikki lähtevät matkaan, viimeistään maanantaina. Ja nyt sitten lähetän kaikki tilaukset 1-2 päivän sisään. Niin kauan kuin näitä ihania syysistutettavia riittää. 😊
Ja niitä kaikkia kivoja kevään ilahduttajia löysit TÄÄLTÄ