Perjantaipostin aiheita tänään mm:

  • Harsot esiin, kylmiä öitä luvassa viikonlopulle
  • Hetki maltetaan vielä istutuksilla, ihan kohta päästään toimeen
  • Talvivalkosipulien suosio kiihtyy, varaathan ajoissa
  • Porkkanat kellariin
  • Amaryllikset sisälle ja lepoon – levon merkitys ratkaiseva, tiedätkö miksi?
  • Jänisverkot ajoissa paikalleen – vinkki myös naapureille
  • hiiret karkoitetaan ennen kuin asettuvat
  • Tempaus 20-vuotta sitten Imatralla inspiroi Leenan ja Sepon
  • Vuoden kovin itoh-pioni tarjous, suoraan pellosta

Raikasta perjantaita täältä Puutarhalta

Minä kyllä tykkään näistä viilenevistä ilmoista ja hiljalleen voimistuvista syksyn merkeistä. Niin ihanaa oli eilenkin illalla, kun sai tehdä tulet takkaan ja lämmittää pirttiä. Tuntea, kuinka sen pehmeä lämpö levisi hiljalleen ympäriinsä.  Niinhän siinä kävi, että unikin hiipi hiljalleen kuin varkain. Päivät kun on raittiissa ilmassa ja illat koiruuksien kanssa vielä lenkkeilen, niin kyllä iltapalan jälkeen takkatulen lämmössä oli miltei mahdotonta pysyä hereillä. :)

Ja miten upeaa on käydä kasvihuoneelta hakemassa tuoreita ja maukkaita tomaattisoppa-aineksia.  Itse tykkään jotenkin mahdottomasti syödä näin syksyn tullen erilaisia keittoja. Ja tuo tomaattikeitto on kyllä yksi odotetuimpia syksyn keittoja minulla. Näistä syntyy kyllä niin maukas ja taatusti freesi keitto, ettei paremmasta väliä.

Tykkäätkö sinä ja keitoista? Jos tykkäät ja sinulla on hyvä ohje, niin kerrotko minullekin, kiva on kokeilla erilaisia soppia.

KYLMÄ VIIKONLOPPU, SITTEN LÄMPENEE, HARSOT HOLLILLE

Näyttäisi tuo sääennuste sille, että viikonlopulla on hallanvaaraa vähän kaikkialla, paitsi isojen vesistöjen lähellä. Etenkin tuo sunnuntain vastainen yö voi olla hyvinkin kylmä. Pohjoistuuli jäähdyttää tehokkaasti myös päivällä. Vaan sitten tuulet kääntyvät lännen kantille ja tuo tullessaan lämmintä ilmaa taas roppakaupalla koko ensiviikoksi. Parinkymmenen asteen päivälämmöt ovat varsin mahdollisia useampanakin päivänä.

Kaivetaan siis harsot esiin ja peitellään arimmat kasvit varoiksi nyt ainakin seuraavat yöt. Tai sitten nostellaan sisälle ne yöksi tai peitellään muuten, vaikka isoilla saaveilla. Olisi nimittäin turha harmi, jos kukat nyt suotta paletuiksi.

Pitkä, lämmin ja kuiva syksy tulossa? Kaverini, joka on sää asioita paljon vuosien mittaan havainnoinut, sanoi, että niin paljon on ampiaisilla pesiä maassa, että syksystä tulee kuiva, lämmin ja pitkä. Samaahan nuo näyttää ennustavan pitkät sääennusteetkin, mutta kyllä tuo kaverini on melkoisen oikeassa noissa ennustuksissaan aina ollut.  Minulla ei ole tätä mitään vastaan, mutta vettä kyllä toivoisin vielä lisää. Tai sitten ainakin samanlaista lumitalvea, kuin viime vuonna. Ihan tuon maan vesitilanteen takia. Kasveille sitä kyllä nyt piisaa, mutta saisihan nuo pohjavedetkin hiukan vielä petrata.

KYLLÄ KIHELMÖI PÄÄSTÄ ISTUTTAMAAN, MUTTA VIELÄ HETKI PITÄÄ MALTTAA

Toinen asia mikä kihelmöi kovin, on että pääsisi tekemään jo näitä syyistutuksia. Uusia puita, pensaita, perennoja ja tietenkin kukkasipuleita. Puut ja pensaat alkavat olla siinä kunnossa, että varmaan ensiviikosta alkaen niitä alan toimittamaan, samoin kukkasipulit. Tosin kukkasipuleilla nyt ei ole kiirettä maahan vielä vähään aikaan. Maltetaan odottaa, että maa jäähtyy pysyvästi alle +10 asteen ja istutetaan vasta sitten. No toki esim. krookukset nyt voi ja on ehkä hyväkin istuttaa jo aiemmin, mutta ei juuri muut.  Perennojen suhteen tilanne näyttää myös hyvälle eli parin viikon päästä nekin alkavat olla valmiita uusiin koteihin. 

Talvivalkosipuleistakin alkaa osa olla jo valmiita lähetyksiin, ja niitä toimittelen myös pikkuhiljaa, mutta niitä ei sitten istuteta kuin vasta kuukauden parin päästä. Odotetaan kun maa jäähtyy alle +5 asteen ja vasta sitten laitetaan kynnet maahan.Penkit voit ja on hyväkin valmistella jo etukäteen.

Näiden Ljubashojen kysyntä on ollut nyt niin kiivasta, että suosittelen varaamaan omasi ajoissa. Kollega tosin lupasi katsoa tarpeen vaatiessa, että riittäisikö häneltä vielä lisäsipuleita meille. Etenkin nämä isot koot viedään nyt käsistä häneltäkin.

Talvivalkosipulien kasvattamisen suosio siis kasvaa kasvamistaan. Eikä ihme, mikäs sen parempaa on kui    n oma kasvattamat valkosipulit. Ja miten helppoja ne on kasvattaa ja kukkapenkissä ne pitää vielä myyrätkin loitolla.

Aikainen ( ja fiksu) lintu nappaa parhaat talvivalkosipulit siis nyt TÄÄLTÄ

PORKKANAT KELLARIIN

Porkkanoiden säilöminen on äärettömän helppoa. Ne kun laittaa ihan peruskasvuturpeella täytettyyn laatikkoon ja kellariin, niin säilyvät kevääseen asti ihan helposti. Tosin olen kuullut tästäkin sellaisen version, että epäonnistumien oli tullut, vaikka ”niin puhtaaksi oli pesty porkkanat ennen kellariin laittoa ettei varmasti siitä jäänyt kiinni”… vai olisikohan juuri se ollutkin se syy??? ;)

AMARYLLIKSET SISÄLLE JA SITTEN LEPOON

Kun nuo kylmät alkavat kolkutella ainakin tilapäisesti, niin amaryllikset ovat sellaisia kasveja, jotka ei siedä pakkasta lainkaan eli ne olisi hyvä nostaa nyt sisälle. Ja muutenkin niiden on nyt hyvä aika siirtyä lepoon ja virittymään uuteen kasvukauteen ja kukkaan.

Joten jos sinulla (tai tutullasi) on amarylliksiä ulkona kasvamassa, niin nyt tehdään näin:

-  Nostetaan sipulit lämpimään, eikä kastella.

-  Kun lehdet kellastuvat ja nahistuvat, niin leikataan ne poikki n. 2-3 cm sipulin kaulan yläpuolelta

-  Siirretään sipulit n. +10 asteiseen ja pimeään paikkaan ja annetaan olla siellä vähintään 2 kuukautta.

- sitten pestään sipuli ja istutetaan uudestaan ruukkuun ja nostetaan lämpöiseen paikaan kukkimaan.

Huom. Tuo lepoaika ( minimissään 2 kuukautta) on hyvin tärkeä vaihe, koska juuri tuon lepoajan lopussa sipulin sisälle kehittyvät kukka-aihiot. Tarkkaa aika on mahdotonta sanoa, tuo on enempi sellainen ”nyrkkisääntö”.Kukkien virittymiseen nimittäin vaikuttavat paitsi lajike, niin myös kasvuajan olosuhteet sekä tietysti lepoajan lämpötila. Ja se on joka lajikkeella hiukan eri. Vaihteluväli on  lajikkeesta riippuen n. 4 viikosta aina 14-15 viikkoon, ihan ammattiolosuhteissakin. Väkisin kun sitä ei voi nopeuttaa, ainoastaan pitää huoli mahdollisimman oikeista olosuhteista. Mutta tuo ammattiviljely on muutenkin sitten ihan oma lukunsa. Mutta niiden ”hedelmistä” päästään kyllä tänäkin vuonna nauttimaan. Eli amaryllistenkin suhteen viimeiset laatu ja tuo kukka-aihioiden kehittymistilanteiden seuranta alkaa olla loppusuoralla ja valtaosa onkin jo tehty. Kun kaikki on selvillä, niin esitellen ne sinulle. Eli Jouluamaryllikset tulevat kyllä valikoimaan tänäkin vuonna, vaikka ne eivät syyskuvastoon vielä ehtineetkään.

Mukana on tuttuja lajikkeita ja muutama uusikin ;) ja isot sipulit tietty. Ja sinulle esittelen ne taas ensimmäisenä.

JÄNISVERKOT PAIKALLEEN – NAAPURILLE VINKKI MYÖS

Sen verran palaan tuohon Leenan ja minun videoon, että  puhuttiin kuinka fiksua ja tärkeää on laittaa jänissuojat paikalleen heti istutuksen yhteydessä. Yhtä tärkeää se on laittaa kaikille nuorille puille myös ajoissa. Eli laitetaan ne ennemmin nyt ja ajoissa kuin yhdenkään yön liian myöhään. Eikö vain. Niin ja vinkataan myös naapureille, jos heilläkin on sellaisia puita istutettuina.

PELLOT PUITU – HIIRET SIIRTYY ETSIMÄÄN TALVIASUNTOJAAN – TÄSSÄKIN ENNALTAEHKÄISY ON PARAS TAPA

Tuttu tilanne näin syksyllä on tämä kun pellot alkavat olemaan puitu ja muutenkin ensimmäiset kunnon kylmät yöt vierailevat, niin hiiret alkavat hiljalleen etsimään sopivia talviasuntojaan itselleen. Siksi minä napsautan nuo hiirikarkottimet päälle aina ennemmin hiukan aikaisemmin kuin myöhemmin.  Näin ne ovat jo päällä, kun hiiret alkavat etsiä paikkoja ja tuo niitä häiritsevä ääni kertoo niille, ettei tänne kannata asettua. Lähtevät paljon helpommin nyt, kun sitten jos asettuvat taloksi. Suosittelen sinulle samaa taktiikkaa, niin saat olla rauhassa koko talven, eikä tarvi lossilla tai myrkyillä pelailla.

JA KUKKAHOROSKOOPISSA JUHLINTAAN VALMISTUTUVAT SUOPURSUT

Suopursu 5.9. - 7.10.

Suopursua ei voi olla huomaamatta. Hänen läsnäolonsa vaistoaa jo kaukaa ja hänen persoonansa on yhtä aikaa kiehtova ja uhkaava. Hän kukoistaa haasteellisella kasvupaikallaan ja kohoaa pian sen kiistattomaksi kuninkaalliseksi. Vanhastaan suopursukasvia on käytetty karkottamaan täitä, koita ja rottia. Myös pursuihminen on elementissään taisteltaessa pahaa vastaan. Hän kiiruhtaa hätäavuksi kriisialueille, taistelee eläinoikeuksien puolesta tai pelastaa perjantai-iltaan sammuneita nuoria. Hän myös odottaa runsasta kiitosta vaivoistaan, vaikka kuittaakin sen vähättelyllä. Mukava elämä maljakossa kuihduttaa suopursun nopeasti ja on epämiellyttävää myös ympäristölle. Pieneen tilaan vangittu pursu levittää ympärilleen helvetillisen katkun, joka särkee päätä ja silmiä. Perheessä suopursu määrää tavat. Hän joko nalkuttaa tai antaa ymmärtää, kummin vain, mutta molemmissa lajeissa hän on erittäin lahjakas. Vastalahjaksi hän antaa läheisilleen tinkimättömän tuen ulkomaailmaa vastaan. Perheen on kuitenkin vahdittava, ettei heidän pursunsa vedä itseään liian tiukoille: puuvarsi voi joskus katketa yhtäkkiä ja äänekkäästi.

20 VUOTTA SITTEN IMATRALLA – LEENAN JA SEPON IHANA VIESTI

heidän luvallaan kerron tämän koska tämä oli minusta niin ihastuttava viesti. Leena ja Seppo kirjoitti, että he olivat viikolla lukeneet lehdestä, kuinka Imatralla 20 vuotta sitten kaupunki istutti omenapuun jokaista vastasyntynyttä kohden. Puita tuli kaiketi lähemmäs 200 ja nyt ne tuottavat satoa ja hyvää mieltä kaupunkilaisille ilmaiseksi. Ihan niin kuin nyt jo nuorten ikään ehtineet lapsetkin. Leena ja Seppo jatkaa, että heille syntyi nyt kolmas lapsenlapsi ja he päättivät, että he istuttavat myös kolme Baya marisaa  tämän Imatran jutun innoittamina.  

Minusta tuo oli niin ihana tarina, että halusin kertoa sen myös sinulle ja näen sieluni silmin ajat vuosien päästä, kuinka nämä puut tuottavat hedelmiä ja iloa sekä ihania muistoja heille kaikille. Ihan niin kuin nämä lapsetkin kasvaessaan.

PIONIEN PARAS ISTUTUSAIKA ON MYÖS SYKSYLLÄ

Vallan meinasi unohtua, että myös Pionien ehdottomasti paras istutusaika on näin syksyllä. Niistä on myös hyviä uutisia, eli tämä lämmin kesä on hellinyt ja suosinut niiden kasvua oikein erityisen hyvin ja nyt nostetaan ennätys isoja juurakoita ylös. Ja sehän tietää upeita kukkia runsaasti jo heti ensi kesälle.

Pioneja on varattu myös innokkaasti ja yksi lajike on varattu jo loppuun, mutta tämä meidän juhlalajike ( Itoh pioni ’cora Louise’) on sovittu viljelijän ( Mr. Pioni) kanssa, että sitä riittää mahdollisimman monelle. Ne kaikki on varattu nimittäin meille nyt ensisijaisesti ja parin viikon päästä ilmoitan sitten lopullisen määrän heille.

Vaan nyt minä lähden jatkamaan  kasvien valmistelua ja suunnittelemaan viikonlopun luontoretkiä muutenkin. Jos vaikka puolukoita kävisi jo katsomassa, että onko ne tarpeeksi kypsiä ja kuinka hyvin sieniä löytyisi. Tarvitsee vain lähteä aamulla aikaisin, kun päivän lämmettyä nuo viheliäiset hirvikärpäsetkin herää ja hyökkii kimppuun. Tai sitten vaan laittaa joko kylmägeeliä niskaan tai hirvikärpästakkia päälle, jos päivällä tulee mentyä.

 

*******************************
Puutarhanhoito lisää vuosia elämääsi ja elämää vuosiisi.
 
Tuntematon 
*******************************
 
Upeaa viikonloppua sinulle hyvä puutarha ystäväni
 
Toivotteleepi, ihanista syyspäivistä nauttiva ja sormet syyhyten istutusaikoja odottava
 
Puutarhurisi
 
Juha

Tilaa puutarhurin perjantaiposti